Harjalaiskiainen

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun
Harjalaiskiainen
Harjalaiskiainen 1700–1800-luvuilta peräisin olevassa piirroksessa
Harjalaiskiainen 1700–1800-luvuilta peräisin olevassa piirroksessa
Uhanalaisuusluokitus

Vaarantunut [1]

Vaarantunut

Tieteellinen luokittelu
Domeeni: Aitotumaiset Eucarya
Kunta: Eläinkunta Animalia
Pääjakso: Selkäjänteiset Chordata
Alajakso: Selkärankaiset Vertebrata
Luokka: Nisäkkäät Mammalia
Ylälahko: Vajaahampaiset Xenarthra
Lahko: Pilosa
Alalahko: Laiskiaiset Folivora
Heimo: Kolmivarvaslaiskiaiset Bradypodidae
Suku: Kolmivarvaslaiskiaiset Bradypus
Laji: torquatus
Kaksiosainen nimi

Bradypus torquatus
Illiger, 1811

Harjalaiskiaisen levinneisyys
Harjalaiskiaisen levinneisyys
Katso myös

 Wikispecies-logo.svg Harjalaiskiainen Wikispeciesissä
 Commons-logo.svg Harjalaiskiainen Commonsissa

Harjalaiskiainen (Bradypus torquatus) on kolmivarvaslaiskiaisten (Bradypodidae) heimoon kuuluva laiskiaislaji.

Ulkonäkö ja koko[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Harjalaiskiaisen turkki on väriltään harmaanruskea, päälaen ja kuonon alueet ovat tummempia. Lapaluidensa välissä sillä on vaalea ruskeatäpläinen laikku. Sen harja muodostuu erityisen pitkistä kaulakarvoista. Lajin ruumiinpituus on tavallisesti 50–60 senttimetriä ja hännän pituus 6,5–7 senttimetriä. Harjalaiskiainen painaa noin neljä kilogrammaa.[2]

Levinneisyys ja elinympäristö[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Harjalaiskiaista tavataan ainoastaan Brasilian itäisissä rannikkosademetsissä.[2]

Ravinto ja elintavat[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Harjalaiskiaisen ravintoa ovat muurahaispuiden suvun lajien lehdet ja versot. Ne viettävät tavallisesti aikaa roikkuen puiden oksista takaraajoillaan, jolloin niiden etukäpälät jäävät vapaiksi lehtien ottamiseen ja toisten kantavien oksien etsimiseen. Harjalaiskiaisnaaras kantaa poikastaan tavallisesti neljästä kuuteen kuukautta ja se syntyy kuivakauden alkaessa. Lajin elinikä on korkeintaan 12 vuotta.[2]

Uhat ja suojelu[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Täytetty harjalaiskiainen Barcelonan luonnontieteellisessä museossa.

Vuoden 1991 arvion mukaan metsänhakkuut olivat rajoittaneet harjalaiskiaisen elintilaa merkittävästi, ja se onkin nykyisin ylälahkonsa vajaahampaiset (Xenarthra) uhanalaisin laji.[2][3] Harjalaiskiainen on rauhoitettu Brasilian laissa, ja se elää Córrego do Veadon luonnonpuiston, Sooretaman luonnonpuiston, Nova Lombardian luonnonpuiston sekä Monte Pascoalin kansallispuiston alueella. Mahdollisesti sitä on myös Serra dos Órgãosin kansallispuistossa. Tijucan kansallispuistoon kotiutettiin vuonna 1969 kaksitoista harjalaiskiaista. Niitä on myös yritetty kasvattaa useissa eläintarhoissa, mutta tässä on ollut ongelmana keksiä niille syötävää muurahaispuiden lehtien ja versojen tilalle.[2] Vuonna 2008 Kansainvälinen luonnonsuojeluliitto IUCN arvioi harjalaiskiaisen erittäin uhanalaiseksi lajiksi, mutta korjasi luokitustaan vuonna 2009 vaarantuneeksi lajiksi, kun laiskiaisen elinalueita olikin löytynyt vuonna 2008 luultua enemmän. Lajin populaatiot ovat kuitenkin edelleen heikkenemässä sen sademetsäympäristön rappioitumisen ja salametsästyksen vuoksi.[1]

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. a b Chiarello, A. & Moraes-Barros, N.: Bradypus torquatus IUCN Red List of Threatened Species. Version 2019-3. 2014. International Union for Conservation of Nature, IUCN, Iucnredlist.org. Viitattu 23.1.2020. (englanniksi)
  2. a b c d e Elo, Ulla (toim.): Maailman uhanalaiset eläimet - Osa 1: Nisäkkäät. Weilin+Göös, 1991. ISBN 951-35-4686-1.
  3. Gibb Gillian C.; Condamine Fabien L.; Kuch, Melanie; Enk, Jacob; Moraes-Barros, Nadia; Superina, Mariella: Shotgun Mitogenomics Provides a Reference Phylogenetic Framework and Timescale for Living Xenarthrans. Molecular Biology and Evolution, 2016-3, nro 3, s. 621–642. PubMed:26556496. doi:10.1093/molbev/msv250. Artikkelin verkkoversio. (englanniksi)