Hannu Forsberg

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun

Hannu Tapio Forsberg (s. 8. marraskuuta 1959 Polvijärvi)[1] on suomalainen oopperalaulaja, äänialaltaan bassobaritoni.[2]

Forsberg opiskeli laulua Joensuun konservatoriossa ja Sibelius-Akatemian oopperakoulutuksessa. Hänen opettajinaan toimivat muun muassa Jorma Elorinne, Gerhard Kahry ja Tom Krause. Vuodesta 1997 alkaen hän on kuulunut Suomen Kansallisoopperan solistikuntaan. Lisäksi hän on vieraillut muun muassa Erfurtin, Mikkelin, Oulun, Tampereen ja Vantaan oopperoissa sekä Savonlinnan Oopperajuhlilla.[3]

Forsbergin esittämiä rooleja Suomen Kansallisoopperassa ovat olleet muun muassa Figaro Figaron häissä, Alidoro La Cenerentolassa, Oroveso Normassa, Simana Arhippaini Punaisessa viivassa, Don Basilio Sevillan parturissa ja Sarastro Taikahuilussa.[3]

Forsberg on Lappeenrannan valtakunnallisten laulukilpailujen miesten sarjan voittaja vuodelta 1992.[4]

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. Paavilainen, Ulla (päätoim.): Kuka kukin on: Henkilötietoja nykypolven suomalaisista 2015, s. 113. Helsinki: Otava, 2014. ISBN 978-951-1-28228-0.
  2. Miessolistit (Tallenne sivusta Internet Archiven tietokannassa, syyskuu 2007) ooppera.fi. Suomen Kansallisooppera. Viitattu 23.10.2010.
  3. a b Hannu Forsberg ooppera.fi. Suomen Kansallisooppera. Viitattu 9.9.2010.
  4. Hannu Forsberg lappeenranta.fi. Viitattu 7.12.2012.


Tämä laulajaan liittyvä artikkeli on tynkä. Voit auttaa Wikipediaa laajentamalla artikkelia.