Haltiain ja Ihmisten Viimeinen Liitto

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun

Haltiain ja Ihmisten Viimeinen Liitto on haltioiden ja ihmisten välillä solmittu liitto J.R.R. Tolkienin fantasiakirjasarjassa Taru Sormusten Herrasta. Se perustettiin vuonna 3430 Toista Aikaa Mustaa Ruhtinasta Sauronia vastaan.

Sauron oli taistellut haltioiden kanssa Keski-Maan herruudesta jo 1200 vuotta. Hän pelkäsi että hänen vihatut vihollisensa, dúnedain, perustaisi suuren ja mahtavan kuningaskunnan – Arnorin ja Gondorin – joten Sauron hyökkäsi Gondoriin vuonna 3429 Toista Aikaa. Vastaukseksi Elendil, dúnedainin Korkea Kuningas, muodosti liiton Gil-galadin, Noldorin Korkean Kuninkaan, kanssa Sauronia vastaan.

Nämä kaksi valtakuntaa kokosivat armeijansa Arnoriin ja marssivat Sauronin linnoitukselle. Vuonna 3434 Toista Aikaa Sauronin armeija voitettiin Dagorladin taistelussa, vallattiin Morannanon Mordorissa ja piiritettiin Mustan Ruhtinaan linnoitus Barad-dûr. Piiritys kesti seitsemän vuotta jolloin Anárion lyötiin, ja piiritys päättyi Sauronin liityttyä taisteluun, jolloin Elendil ja Gil-galad menehtyivät.

Lopulta Isildur, kuninkaan vanhempi poika, leikkasi Valtasormuksen Sauronin kädestä Narsilin jäänteillä. Menetettyään Sormuksen Sauronin henki pakeni eikä voinut ottaa fyysistä muotoa Keski-Maassa tuhansiin vuosiin. Sauronin voiton ja Elendilin ja Gil-galadin kuolemien vuoksi Viimeinen Liitto purkautui.