Haikon kartano

Kohteesta Wikipedia
(Ohjattu sivulta Haikko)
Siirry navigaatioon Siirry hakuun
Kartanon päärakennus

Haikon kartano on kartanohotelli ja entinen allodisäteri Porvoossa. Se sijaitsee noin seitsemän kilometrin päässä Porvoon keskustasta. Kartano kuuluu Porvoon kansallisen kaupunkipuiston kohteisiin. Päärakennuksessa on kartanohotelli, jonka yhteydessä toimii ravintola. Päärakennuksen välittömässä läheisyydessä on kylpylähotelli ja konferenssikeskus.[1] Kartanon hotelli avattiin vuonna 1966, ja sitä on laajennettu vuosina 1974 ja 1983. Nykyään hotellissa on yli 200 huonetta, joista 24 sijaitsee kartanohotellissa ja 184 kylpylähotellissa. Kokoustiloja on yli 20. Alueeseen kuuluu myös erillinen juhlatila Villa Haikko ja 14 hehtaarin merenrantapuisto.[2][3]

Historia[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Haikon kartanon 1400-luvulta 1800-luvulle omistaneen Stenbock-suvun vaakuna.

Keskiajalta 1800-luvulle[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Ensimmäinen merkintä Haikon kartanosta on vuodelta 1382, jolloin mainitaan "Grels j Hajckå" käräjien lautamiehenä.[4] 1400-luvulla kartano oli Viipurin dominikaaniluostarin omaisuutta. Vuonna 1451 luostari myi tilan Viipurin käskynhaltija Jöns Olavinpojalle 70 markalla.[5] Seuraavat 400 vuotta se kuului Stenbockin suvulle.

Päärakennus on palanut useaan otteeseen. Vanhin tieto palamisesta on vuodelta 1508, jolloin tanskalaiset merirosvot hävittivät Uudenmaan rannikkoa. Venäläiset joukot polttivat kartanon kolmesti, muun muassa isovihan aikaan.[6]

Walleenien ja von Etterien aika 1852–1965[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Haiko siirtyi valtaneuvos Edward Walleenille (Wallenius-suvun haara)1852 ja hänen kuoltuaan perintönä kuvernööri Alfons Walleenille, joka rakennutti 1860-luvulla uuden päärakennuksen, joka paloi uudevuodenyönä 1911.[7]

Albert Edelfeltin maalaus Emelie von Etteristä, joka oli Haikon kartanon emäntä 1900-luvun alussa. Edelfelt vietti siellä useita kesiä.

Vuonna 1871 kartano myytiin Turkin sodassa kunnostautuneelle kenraali Sebastian von Etterille. Hänen sukunsa omisti Haikon lähes sata vuotta, ja sinä aikana siellä kävi muun muassa Venäjän keisarisuvun jäseniä.[2]

Suuriruhtinas Kirill Vladimirovitš Romanov perheineen pakeni vuonna 1917 puhjennutta Venäjän vallankumousta Haikon kartanoon. Perheeseen syntyi samana vuonna poika, jonka kastetilaisuus järjestettiin kartanossa. Vladimir Kirilovitš Romanovsta tuli myöhemmin ympäri maailmaa hajaantuneen Romanov-suvun päämies.[2]

Taidemaalari Albert Edelfelt vietti Haikon maisemissa 24 kesää ja maalasi saaristomaisemia ihmisineen.[2] Alueella on Albert Edelfeltin säätiön omistama Edelfeltin ateljeemuseo[1].

Muita tunnettuja vieraita olivat muun muassa vuonna 1935 Espanjan prinssi Alfonso de Orleans ja Carl Gustaf Emil Mannerheim, joka vietti siellä 1930-luvulla monta viikkoa kesäisin.[8]

Kartanon edellinen päärakennus paloi uudenvuodenyönä 1911,[7] kun juopottelun takia erotettu renki sytytti rakennuksen tuleen.[6] Professori Armas Lindgren piirsi palaneen päärakennuksen tilalle vuonna 1913 nykyisen. Rakennustyöt aloitettiin suunnitelman mukaan, ja seinät ja katto valmistuivat. Vasta vuonna 1930 rakennuksen lattia ja keskuslämmitys saatiin kuntoon, ja vuonna 1932 omistajat, von Etterit, muuttivat siihen asumaan.[9]

Kartanohotelli 1966–[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Satu ja Leo Vuoristo ostivat Haikon kartanon vuonna 1965, ja he halusivat saattaa Lindgrenin suunnitelman loppuun. Päärakennuksen julkisivuun rakennettiin pylväitä, ja rannalle vie portaikko. Vuonna 1966 rakennus sai nykyisen asunsa, samalla kun siellä avattiin Suomen ensimmäinen kartanohotelli.[1][2]

Kylpylähotelli valmistui vuonna 1974, ja vuonna 1983 avattiin kongressikeskus, jota laajennettiin vuonna 1989. Vuonna 1999 valmistui japanilaishenkinen Yorokobi-allasosasto. Vuonna 2008 puistoon rakennettiin juhla- ja kokouskäyttöön merenrantahuvila Villa Haikko sekä ulkopelialue Haikko-Areena, jossa on ministadion.[2][9]

Johto[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Hotellitoimintaa johtaa perheyritys Vuoristo-Yhtiöt, jonka toimitusjohtaja on Juha Mähönen. Leo ja Satu Vuoriston poika Veikko Vuoristo oli yhtiön toimitusjohtaja 29 vuotta, kunnes hän siirtyi vuonna 2012 hallituksen puheenjohtajaksi. Hän omistaa yhtiöstä 71 prosenttia, hänen tyttärensä omistavat kumpikin 10 prosenttia ja loput 9 prosenttia kuuluu hänen äidilleen Sadulle.[10]

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. a b c Facta 2001, osa 5, p. 416. WSOY 1982.
  2. a b c d e f Haikon historia Haikon kartano. Viitattu 6.9.2016.
  3. Huoneet Haikon kartano. Viitattu 6.9.2016.
  4. Museovirasto: Haikkoo 1. Viitattu 30.12.2017.
  5. Kansallisarkisto: Diplomatarium Fennicum 2887, viitattu 30.12.2017.
  6. a b Haikon kartano tarjoaa kartanoromantiikkaa, elämyksiä ja aktiviteetteja 1.9.2004. Turun Sanomat. Viitattu 3.1.2018.
  7. a b Mikroliitti Oy: Haikkoon kartano muinaisjäännösinventointi 2013 2013.
  8. Ylimykset ja Edelfelt ovat värittäneet Haikon historiaa 4.7.1965. Helsingin Sanomat. Viitattu 6.9.2016. (Vain tilaajille)
  9. a b Armas Lindgrenin suunnitelma toteutuu Haikon kartanossa 1.7.1966. Helsingin Sanomat. Viitattu 6.9.2016. (Vain tilaajille)
  10. Nuori rakkaus piristää hotellibisnestä – 50-vuotias Haikon kartano hakee pelastusta pariskunnista 18.8.2016. Helsingin Sanomat. Viitattu 6.9.2016. (Vain tilaajille)

Aiheesta muualla[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]