HMS Vengeance (R71)

Kohteesta Wikipedia
Loikkaa: valikkoon, hakuun
Tämä artikkeli kertoo toisen maailmansodan Colossus-luokan lentotukialuksesta. Muita samannimisiä aluksia, katso HMS Vengeance ja Minas Gerais.
HMS Vengeance
HMAS Vengeance
HMAS Vengeance
Naval Ensign of the United Kingdom.svg
Aluksen vaiheet
Rakentaja Swan Hunter and Wigham Richardson
Kölinlasku 16. marraskuuta 1942
Laskettu vesille 23. helmikuuta 1944
Palveluskäyttöön 15. tammikuuta 1945
Palveluskäytöstä lainattu Australialle 1952–1955
myyty Brasilialle 1955
Loppuvaihe romutettu
Tekniset tiedot
Uppouma 13 400 t (kuiva)
Pituus 212 m
Leveys 24,4 m
Syväys 7,2 m
Koneteho 40 000 hp
Nopeus 25 solmua
Miehistöä 1 300
Aseistus 6 × neliputkista 2 naulan ilmatorjuntatykkiä
19 × yksiputkista Bofors 40 mm -ilmatorjuntatykkiä
42 × lentokonetta

HMS Vengeance oli Britannian kuninkaallisen laivaston toisen maailmansodan lopulla valmistunut Colossus-luokan lentotukialus.

Palvelus[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

HMS Vengeance viipyi palvelukseen oton jälkeen jonkin aikaa koulutettavana kotivesillä, kunnes siirtyi Välimerelle. Alus purjehti Kaukoitään ja se palveli osana brittiläistä Tyynenmeren laivastoa tukikohtanaan Hongkong.[1]

Alus suoritti arktisen alueen kokeita vuosina 1948–1949, minkä jälkeen se oli huollettavana vuonna 1950. Alus palasi palvelukseen, kunnes se siirrettiin vuonna 1953 Australian laivastolle.[1]

Tukialuksen ensimmäisen joukkojenkuljetusmatkan aikana sille ilmoitettiin, että hallitus oli luvannut lainata alusta Australian laivastolle sille siirrettävän HMS Majesticin valmistumisen viipyessä tilattujen muutostöiden vuoksi. HMS Vengeance palasi Englantiin ja se saapui 23. maaliskuuta 1952 Portsmouthiin.[2]

Ennen toisen joukkojenkuljetusmatkan alkamista vaihdettiin 7. toukokuuta aluksen päälliköksi komentaja G. T. Coney. Alus suoritti 23. toukokuuta joukkojensiirtomatkan Maltalle, ja kesäkuussa se aloitti toisen ja samalla viimeisen matkansa Kaukoitään. Alukselle oli kuormattu miehistö risteilijä HMS Ceylonille, joka palasi palvelukseen Singaporesta siirtyäkseen Korean rannikolle. Paluumatkalla alus kuljetti aiemman miehistön kotiin. Alus saapui 28. elokuuta Portsmouthiin, ja samalla se poistettiin palveluksesta.[2]

HMS Vengeance purjehti 15. syyskuuta Portsmouthista Devonportiin siirrettäväksi Australian laivastolle.[2]

HMAS Vengeance[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Vengeance otettiin 13. marraskuuta 1952 palvelukseen Australian laivastossa päällikkönään komentaja H. M. Burrell. Alukselle asennettiin ennen siirtoa tyypin 277Q/293Q tutkat. Alus purjehti 22. tammikuuta 1953 Australiaan kannellaan kolme Bristol Sycamore -pelastushelikopteria. Alus saapui 11. maaliskuuta Sydneyyn, jolloin sille siirtyivät 850. laivueen Sea Furyt sekä 817. laivueen Fireflyt. Aluksen suunniteltu käyttötarkoitus oli koulutustehtävät. Vuoden lopulla se kuitenkin siirrettiin operatiiviseen palvelukseen.[3][2]

Alus poistui elokuussa 1955 palveluksesta, kun HMAS Melbourne (aikaisemmin HMS Majestic) saatiin palvelukseen. Alus purjehti kesäkuun lopulla Sydneystä Singaporen kautta Englantiin saapuen 5. elokuuta Portsmouthiin. Aluksen australialainen miehistö siirtyi Barrow-in-Furnessiin HMAS Melbournen miehistöksi.[3][2]

HMS Vengeance purjehti Devonportiin huollettavaksi ja modernisoitavaksi. Alus palasi telakalta elokuussa 1956, ja se sijoitettiin reservilaivastoon, jossa ollessaan se myytiin Brasilialle.[2]

NAeL Minas Gerais[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

HMS Vengeance myytiin 14. joulukuuta 1956 yhdeksällä miljoonalla Yhdysvaltain dollarilla[4] Brasilialle. Alus purjehti Devonportista Rotterdamiin Verolme United Shipyards Companylle modernisoitavaksi.[5][2]

Alukselle oli asennettu uudet hissit, vahvistettu lentokantta, asennettu höyrykatapultit, uudet jarruvaijerit, peilijärjestelmä mahdollistamaan samanaikaiset nousut ja laskut, 8,5 asteen kulmassa oleva laskeutumisalue sekä uusi lähipuolustusjärjestelmä. Näiden lisäksi silta oli uudistettu ja elektroniset järjestelmät modernisoitu amerikkalaisilla SPS-12-ilmavalvontatutkalla, SPS-4-merivalvontatutkalla ja SPS-8B-korkeusetsimellä. Modernisoinnin aikana aluksen uppouma oli noussut 19 890 tonniin.[5][2]

Alus palasi palvelukseen 6. joulukuuta 1960 Brasilian laivastoon nimellä NAeL (port. Navio Aeródromo Ligeiro, ’kevyt lentotukialus’) Minas Gerais. Aluksella oli sen purjehtiessa Brasiliaan kolme Westland Whirlwind -helikopteria ja kolme Grumman TBM-3 Avenger -lentokonetta, jotka Alankomaiden laivasto oli lahjoittanut. Pian alukselle saatiin hankittua kolme Avengeria lisää. Vuonna 1963 laivasto hankki tukialukselle kuusi North American T-28R-1 Trojania. Saman vuoden marraskuussa alus osallistui ensimmäisen kerran muun laivaston mukana sotaharjoituksiin lento-osasto kannellaan.[4]

Alus palveli pääasiassa sukellusveneentorjuntatehtävissä, jolloin aluksen kannella palvelivat Grumman S-2A Tracker -lentokoneet ja SH-34J Seabat -helikopterit.[5][2]

Alus oli uudelleen modernisoitavana vuosina 1976–1980. Alus palasi palvelukseen vuoden 1981 alussa, minkä jälkeen aluksen lentokonekapasiteetti oli ainoastaan 20.[5] Toisen kerran alus oli modernisoitavana heinäkuusta 1991 lokakuuhun 1993.[6]

Brasilian hallitus laittoi aluksen myyntiin vuonna 2001.[6]

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  • McCart, Neil: The Colossus-Class Aircraft Carriers 1944–1972. Cheltenham, UK: Fan Publications, 2002. ISBN 1-901225-06-2. (englanniksi)
  • Chesneau, Roger: Aircraft Carriers of the World, 1914 to the Present – An Illustrated Encyclopedia. Bristol: Brockhampton Press, 1998. ISBN 1-86019-87-5-9. (englanniksi)
  • Gardiner, Robert (toim.): Conway’s All the World’s Fighting Ships 1922–1946. Lontoo: Conway Maritime Press, 1987. ISBN 0-85177-146-7. (englanniksi)
  • Polmar, Norman: Aircraft Carriers – A History of Carrier Aviation and its Influence on World Events Vol. 1, 1909–1945. Dulles, Virginia: Potomac Bools Inc, 2006. ISBN 1-57488-663-0. (englanniksi)

Viitteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. a b Chesneau 1998, s. 133.
  2. a b c d e f g h i McCart 2002, s. 36.
  3. a b Chesneau 1998, s. 54.
  4. a b Air International Review Volume 6 2002, s. 93.
  5. a b c d Chesneau 1998, s. 57.
  6. a b McCart 2002, s. 37.

Aiheesta muualla[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]