Germanus (sotapäällikkö)
| Syntymäaika | ennen 505[1] |
| Kuolinaika | syksy 550 |
| Kuolinpaikka | Serdica (nykyinen Sofia Bulgariassa) |
| Sotilasarvo | magister militum |
Germanus (kreik. Γερμανός; s. ennen 505 – k. 550) oli itäroomalainen sotapäällikkö ja yksi keisari Justinianus I:n sotilaskomentajista. Hän oli Justinianuksen serkku ja hallitsijasuvun jäsen.[2][3] Germanus johti joukkoja Traakiassa, Pohjois-Afrikassa ja idässä persialaisia vastaan. Germanusta pidettiin Justinianuksen todennäköisimpänä seuraajana valtaistuimelle, mistä keisarinna Theodora ei pitänyt. Vuonna 550 Justinianus nimitti Germanuksen Italiaan suuntautuneen sotaretken johtoon ja tämä otti vaimokseen ostrogoottien prinsessan Matasuintan. Germanus kuitenkin kuoli äkillisesti ennen sotaretken alkua syksyllä 550.
Elämä
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]Varhainen ura
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]Ennen vuotta 505[1] syntynyt Germanus oli keisari Justinuksen sisarenpoika ja keisari Justinianuksen serkku.[2] Justinus nimitti Germanuksen magister militum per Thraciakseksi. Germanus kukisti kaudellaan Tonavan ylittäneen Antae-kansan armeijan, mikä toi hänelle paljon mainetta.[4] Germanus mainitaan vuonna 519, kun paavi Hormisdas kirjoitti hänelle ja Justinianukselle. Germanus oli tuolloin vaikutusvaltainen senaattori, ja hänellä oli arvonimensä illustris ansiosta oikeus puhua senaatissa.[5] Vuoteen 536 mennessä Germanus oli nimitetty kunniakonsuliksi, patriciukseksi ja magister militum praesentalikseksi.[3]
African kapina ja komennus Antiokiaan
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]Vuonna 536 Justinianus lähetti Germanuksen vastavallattuun African provinssiin kukistamaan armeijan keskuudessa puhjennutta kapinaa. Germanus huomasi provinssiin saapuessaan, että vain kolmasosa armeijasta oli pysynyt uskollisena Justinianukselle. Lupausten, rahalahjojen ja palkkojen maksamisen avulla Germanus onnistui turvaamaan enemmistön joukkojen uskollisuuden. Kapinajohtaja Stotzas marssi armeijansa kanssa kohti Karthagoa toivoen, että hänen läsnäolonsa saisi Germanuksen joukot siirtymään hänen puolelleen. Tämä kuitenkin epäonnistui ja Stotzas perääntyi joukkoineen Germanuksen armeijan seuratessa perästä. Germanus sai Stotzaksen joukot kiinni Scalae Veteresissä, ja seuranneessa taistelussa vuonna 537 Germanus kukisti kapinalliset. Germanus palasi Karthagoon, missä hän sai tietää joidenkin alaistensa juonitelleen häntä vastaan. Juonittelijat vangittiin tai surmattiin, ja heidän johtajansa ristiinnaulittiin kaupungin muurien lähelle.[6] Germanuksen hallinto Africassa oli onnistunut, ja Justinianus kutsui hänet takaisin Konstantinopoliin vuonna 539.[3][7]
Vuonna 540 Justinianus lähetti Germanuksen 300 miehen kanssa Antiokiaan vahvistamaan kaupungin varuskuntaa persialaisten hyökkäyksen varalta. Germanus aloitti neuvottelut Persian kuningas Khosraun kanssa, mutta huomattuaan, että vahvistuksia ei ollut tulossa, Germanus päätti vetäytyä kaupungista Kilikiaan.[8][9][10] Hän palasi seuraavana vuonna takaisin Konstantinopoliin.[3]
Theodora ja Artabaneen salaliitto
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]Germanusta pidettiin yhtenä Justinianuksen vaikutusvaltaisimmista sukulaisista. Justinianuksella ja tämän vaimolla Theodoralla ei ollut lapsia, joten Germanusta pidettiin todennäköisimpänä vaihtoehtona keisariksi, jos Justinianus kuolisi. Theodora piti Germanusta uhkana itselleen eikä pitänyt hänestä ja hänen perheestään, vaan esti Germanuksen ja tämän poikien uran. Germanuksen tyttären Justinan ja sotapäällikkö Johanneksen avioliitto suututti Theodoran, joka yritti tuloksetta peruuttaa sen.[5][1] Theodora kuitenkin kuoli vuonna 548 ja Germanuksen asema vahvistui entisestään.[3]
Vuonna 549 paljastui salaliitto Justinianusta vastaan. Salaliittolaisiin kuuluivat armenialaiset Artabanes ja Arsakes, jotka kantoivat kaunaa Justinianusta kohtaan. He suunnittelivat Justinianuksen murhaamista ja luultavasti myös Germanuksen nostamista hänen tilalleen.[1] Artabanes ja Arsakes paljastivat juonensa Germanuksen pojalle Justinukselle, joka kertoi asiasta isälleen. Germanus puolestaan kertoi juonesta keisarillisen henkivartiokaartin (excubitores) komentajalle Marcellukselle, joka paljasti juonen keisari Justinianukselle.[11] Tämä oli aikonut nimittää Germanuksen Italian sotaretken komentoon,[12] mutta alkoi nyt epäilemään Germanusta. Marcelluksen todistettua Germanuksen puolesta Justinianus uskoi tämän syyttömyyteen.[13][3]
Nimitys Italian sotaretken johtoon ja kuolema
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]Kun Justinianus oli todennut Germanuksen syyttömäksi ja halusi osoittaa luottamiksensa,[12] Justinianus nimitti Germanuksen ylipäälliköksi sodassa ostrogootteja vastaan. Germanus toivoi saavansa gootit puolelleen menemällä naimisiin goottien kuningas Vitigesin entisen vaimon Matasuintan kanssa. Germanus värväsi joukkoja Traakiasta ja Illyriasta, mutta slaavien hyökkäys Tonavan yli käänsi hänen huomionsa hetkeksi. Slaavit aikoivat suunnata Thessalonikaan, mutta kuullessaan Germanuksen läsnäolosta, he kääntyivät länteen, Dalmatiaan. Germanus aikoi nyt siirtyä armeijansa kanssa Italiaan, kun hän yhtäkkiä sairastui ja kuoli syksyn 550 alussa Serdicassa (nykyinen Sofian kaupunki Bulgariassa).[3][12][14]
Perhe
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]Germanuksella oli veli nimeltään Boraides ja ehkä myös toinen veli nimeltään Justus. Germanuksen ensimmäisen vaimon nimi oli Passara ja hänen kanssaan Germanus sai kaksi poikaa, Justinuksen (k. 566) ja Justinianuksen (k. 582) sekä tyttären Justinan.[2] Justinus oli pojista vanhempi ja hän syntyi noin vuonna 525/530. Justina syntyi noin 527 ja hän meni 18-vuotiaana naimisiin sotapäällikkö Johanneksen kanssa vuonna 545. Germanus sai toisen vaimonsa Matasuintan kanssa pojan, Germanuksen, joka syntyi isänsä kuoleman jälkeen.[3]
Aikalaishistorioitsija Prokopios antoi Germanuksesta hyvin myönteisen kuvan teoksissaan. Hän kuvasi Germanusta energiseksi, taitavaksi sotapäälliköksi ja päteväksi hallintomieheksi. Hänen mukaansa hän oli myös antelias ja kunniallinen mies sekä aina uskollinen Justinianukselle.[3]
Lähteet
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]- John Robert Martindale: The Prosopography of the Later Roman Empire - Volume II, AD 395–527. Cambridge University Press, 1980. ISBN 9780521201599 (englanniksi)
- Ian Hughes: Belisarius: The last Roman general. Westholme Publishing, 2009. ISBN 978-1-59416-085-1 (englanniksi)
- James Allan Evans: The Empress Theodora: Partner of Justinian. University of Texas Press, 2003. ISBN 9780292702707 (englanniksi)
- Warren T. Treadgold: A history of the Byzantine state and society. Stanford University Press, 1997. ISBN 9780804726306 (englanniksi)
- Alexander P. Kazhdan: The Oxford dictionary of Byzantium. Oxford University Press, 1991. ISBN 978-0-19-504652-6 (englanniksi)
- J. A. S. Evans: The age of Justinian: the circumstances of imperial power. Routledge, 2000. ISBN 978-0-415-23726-0 (englanniksi)
Viitteet
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]- ↑ a b c d Kazhdan, s. 846
- ↑ a b c Treadgold, s. 206
- ↑ a b c d e f g h i Martindale, s. 505–507
- ↑ Treadgold, s. 175–176
- ↑ a b Evans 2003, s. 49–50
- ↑ Evans 2000, s. 135–136
- ↑ Hughes, s. 121–122
- ↑ Hughes, s. 187
- ↑ Treadgold, s. 193
- ↑ Evans 2000, s. 156
- ↑ Hughes, s. 231
- ↑ a b c Treadgold, s. 205–207
- ↑ Evans 2000, s. 176
- ↑ Hughes, s. 233