G. Hannelius
| G. Hannelius | |
|---|---|
G. Hannelius |
|
| Henkilötiedot | |
| Koko nimi | Genevieve Knight Hannelius |
| Syntynyt | 22. joulukuuta 1998 Boston, Massachusetts, Yhdysvallat |
| Ammatti | näyttelijä, laulaja |
| Näyttelijä | |
| Aktiivisena | 2009– |
| Merkittävät roolit | Avery Jennings (Dog with a Blog) |
| Aiheesta muualla | |
| Viralliset kotisivut | |
| IMDb | |
| AllMovie | |
Genevieve Knight ”G.” Hannelius (s. 22. joulukuuta 1998 Boston, Massachusetts, Yhdysvallat)[1] on yhdysvaltalainen näyttelijä ja laulaja. Hän on näytellyt muun muassa Avery Jenningsin roolissa Disney Channelin tilannekomediasarjassa Dog with a Blog. Lisäksi hän on näytellyt Jo Keeneriä Disney Channelin sarjassa Onnea matkaan, Charlie! sekä Emily Pearsonia saman kanavan elokuvassa Partioveli (Den Brother).
Tausta
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]Hannelius syntyi Bostonissa ja muutti Maineen kolmevuotiaana. Hänen isänsä on ruotsalainen.[2]
Ura
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]Hannelius aloitti näyttelemisen neljävuotiaana paikallisessa lastenteatterissa. Myöhemmin hän osallistui useisiin koekuvauksiin ja pärjäsi niissä hyvin, minkä vuoksi hänen perheensä muutti Los Angelesiin vuonna 2008.[3]
Hannelius pääsi Disney Channelin vakionäyttelijäksi erään mainoksen kautta, jossa kanavan tuottaja huomasi hänet. Hannelius sai sivurooleja sarjoista Sonny with a Chance, Hannah Montana ja Onnea matkaan, Charlie!. Pääroolin hän sai Emmy-ehdokkaana olleesta sarjasta Dog with a Blog.[4] Lisäksi hän on tehnyt äänirooleja useissa animaatioissa.
Hannelius on julkaissut iTunesissa seitsemän musiikkikappaletta, joista useimmat ovat hänen itsensä kirjoittamia.
G. Hanneliuksella on YouTube-kanava GByGNailArt.[5] Hannelius valmistui Sierra Canyon High Schoolista toukokuussa 2017.[6]
Filmografia
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
| Vuosi | Suomenkielinen nimi | Alkuperäinen nimi | Rooli | Lisätietoa |
|---|---|---|---|---|
| 2009 | Black & Blue | Black & Blue | Zoe | |
| 2010 | Joulukoira joulun jäljillä | The Search for Santa Paws | Janie | |
| 2011 | Spooky Buddies | Spooky Buddies | Rosebud | äänirooli |
| 2012 | Treasure Buddies | Treasure Buddies | Rosebud | äänirooli |
| Joulukoira 2: Suuri jouluhulina | Santa Paws 2: The Santa Pups | Charity | äänirooli | |
| 2013 | Super Buddies | Super Buddies | Rosebud | äänirooli |
| Vuosi | Nimi | Rooli | Lisätietoa |
|---|---|---|---|
| 2009 | Hannah Montana | Tiffany | Jakso: ”Jake... Another Little Piece of My Heart” |
| Rita Rocks | Brianna Boone | 5 jaksoa | |
| Surviving Suburbia | Courtney Patterson | vakituinen rooli; 13 jaksoa | |
| 2009–10 | Sonny with a Chance | Dakota Condor | 6 jaksoa |
| 2010 | Partioveli | Emily Pearson | Disney Channel Original Movie |
| 2010–11 | Onnea matkaan, Charlie! | Jo Keener | 4 jaksoa |
| 2011 | I'm in the Band | Ms. Dempsey | Jakso: ”Iron Weasel: The Video Game” |
| Lemmenkipeät | Maddy Tinnelli | Jakso: ”TMI” | |
| Madison High | — | julkaisematon pilottijakso | |
| 2012–2015 | Dog with a Blog | Avery Jennings | Päärooli |
| 2013 | Fish Hooks | Amanda | äänirooli; jakso: ”A Charity Fair to Remember”[7] |
| 2014 | Jessie | Mackenzie, ”Mad Mack” | Jakso: ”Creepy Connie 3: The Creepening” |
| Sofia Ensimmäinen | Lady Joy | äänirooli; jakso: ”Sofia the Second” | |
| 2014–2015 | Wander Over Yonder | Little Bits | äänirooli; jaksot: ”The Stray”, ”The Catastrophe” |
| 2016 | Roots | Missy Waller | minisarja; osa 2 |
| 2017 | American Vandal | Christa Carlyle | 6 jaksoa |
Diskografia
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]- 2011 – ”Staying Up All Night”
- 2011 – ”Two In a Billion”
- 2011 – ”Just Watch Me”
- 2012 – ”Sun In My Hand”
- 2012 – ”Paper Cut”
- 2014 – ”Moonlight”
- 2014 – ”Stay Away”
- 2014 – ”Friends Do” (Dog With A Blog)
- 2014 – ”4:45”
- 2016 – ”Lighthouse”
Lähteet
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]- ↑ G Hannelius Bio Disney, ABC Television Group. Viitattu 12.9.2015.[vanhentunut linkki]
- ↑ Here Come The Girls! disney.co.uk: Disney Channel. Viitattu 20.1.2016. (englanniksi)
- ↑ G Hannelius famousbirthdays.com: Famous Birthdays. Viitattu 20.1.2016. (englanniksi)
- ↑ Mcnamara, Patricia: Meet G Hannelius Girl’s Life. 27.7.2010. Arkistoitu 5.11.2010. Viitattu 19.4.2015. (englanniksi)
- ↑ YouTube – GByGNailArt youtube.com. youtube.com. Viitattu 20.1.2016. (englanniksi)
- ↑ Congrats Class of 2017: G. Hannelius Graduates High School" (Arkistoitu – Internet Archive) Twist Magazine. Viitattu 24.6.2018. (englanniksi)
- ↑ Fish Hooks Cast and Details tvguide.com: TV Guide. Viitattu 20.1.2016. (englanniksi)
Aiheesta muualla
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Kuvia tai muita tiedostoja aiheesta G. Hannelius Wikimedia Commonsissa
- G. Hannelius - Virallinen kotisivu
- G. Hannelius Internet Movie Databasessa. (englanniksi)
- G. Hannelius Allmoviessa (englanniksi)