Forsman (suku)

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun

Forsman on Pohjanmaalta lähtöisin oleva suomalainen suku, jonka sukuhaaroista osassa nimi on suomennettu muotoon Koskimies ja yhdessä sukuhaarassa muotoon Yrjö-Koskinen. Kaksi sukuhaaraa on myös aateloitu. Suku oli pitkään pappissuku, mutta myöhemmin siitä on tullut runsaasti sivistyneistön edustajia ja yhteiskunnallisia vaikuttajia. Suomessa on kuitenkin myös monia muita Forsman-nimisiä sukuja, jotka eivät ole sukua keskenään.[1]

Suvun vanhin tunnettu kantaisä on 1500-luvun alkupuolella Ruotsin Ångermanlandissa kirkkoherrana toiminut Nicolaus Petri. Hänen pojanpojan poikansa, majuri Johan Persson Forsman asettui 1600-luvulla asumaan Pohjanmaalle, ja hänen jälkeläisissään oli poika Johan Forsmanista alkaen pappeja kuudessa polvessa peräkkäin. Pääosa suvun päähaaran merkittävistä henkilöistä on nuoremman Johan Forsmanin pojanpojan pojan, lääninrovasti Zachris Forsmanin (1763–1839) jälkeläisiä. Näihin kuuluvat myös Koskimies-nimiset sekä vuonna 1884 aateloituun vapaaherralliseen Yrjö-Koskinen-sukuun kuuluvat. Johan Forsmanin nuoremmasta pojasta polveutuu toinen sukuhaara, joka myös aateloitiin, vuonna 1856 nimellä Forsman.[1]

Jäseniä[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Forsman-nimisiä[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Aatelisia[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Aatelittomia Forsman-nimisiä[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Yrjö-Koskinen-nimisiä[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Koskimies-nimisiä[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. a b c Veli-Matti Autio: Forsman (1500 - ) Kansallisbiografia-verkkojulkaisu (maksullinen). 8.6.2004 (päivitetty 17.4.2008). Helsinki: Suomalaisen Kirjallisuuden Seura.
  2. Satu Koskimies Tammi. Viitattu 10.1.2012.

Aiheesta muualla[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]