Ferenc Szálasi

Ferenc Szálasi
Unkarin johtoon kohonnut Szálasi lokakuussa 1944.
Kansakunnan johtaja - valtionhoitajan tehtävät
16. lokakuuta 1944 – 28. maaliskuuta 1945
Edeltäjä	Miklós Horthy
Seuraaja	Kansallisneuvosto
Unkarin pääministeri
16. lokakuuta 1944 – 28. maaliskuuta 1945
Edeltäjä	Géza Lakatos
Seuraaja	Béla Miklós
Henkilötiedot
Syntynyt	6. tammikuuta 1887 Kassa, Unkarin kuningaskunta
Kuollut	12. maaliskuuta 1946 (59 vuotta) Budapest, Unkari
Ammatti	Upseeri, poliitikko
Puoliso	Gizella Lucz
[ Muokkaa Wikidatassa ]
Infobox OK

Ferenc Szálasi (myös Szálasy, Szállasy; 6. tammikuuta 1887 Kassa, Itävalta-Unkari – 12. maaliskuuta 1946 Budapest, Unkari) oli unkarilainen poliitikko, natsien tukeman Nuoliristin johtaja ja Unkarin pääministeri 1944–1945.

Tausta ja nuoruus

Szálasi syntyi tuolloisen Ylä-Unkarin, nykyisen Slovakian Kassassa (slov. Košice) 1887. Hänen syntyperänsä oli myöhemmin poliittisten kiistojen aiheena: hänen äitinsä oli osaksi slovakialaista syntyperää, isän esivanhemmissa armenialaisia ja väittämän mukaan romaneja, ja valtionhoitaja Horthyn mielestä armenialais-, saksalais- ja slovakialaistaustainen Szálasi oli ”korkeintaan neljäsosaksi unkarilainen”. Joka tapauksessa perhe oli sukupolvien ajan pitänyt itseään unkarilaisena, ja Szálasin isoisän kerrottiin osallistuneen vuosien 1848–49 vapaustaisteluun. Suvun monietninen tausta saattoi innoittaa Szálasia merkillisten rotuteorioiden kehittelyyn: hänen mielestään unkarilaiset kuuluivat ”gondvanalaiseen” rotuun, joka erosi sekä ”arjalaisista” että Afrikan ja Aasian roduista.

Szálasi kirjoitti nimensä nuorempana Szálasy, ja sukunimeä on käytetty suvussa myös muodoissa Szállasy ja Szállasi. Sitä vastoin armenialaiselta näyttävää nimimuotoa Szálosján, jota Szálasin vastustajat monesti käyttivät ja joka esiintyy vielä hänen viimeisen oikeudenkäyntinsä syytöskirjelmässä, ei suvussa tiettävästi ole käytetty.

Szálasin lapsuudesta ja nuoruudesta ei tiedetä paljoa. Hän varttui Kassassa pikkuporvarillisessa sotilas-virkamiesperheessä, sai hartaan katolilaisen kasvatuksen ja pääsi vähävaraisen sotilasperheen poikana jatkamaan koulutietään vapaaoppilaana sotilas-reaalikouluissa ensin Länsi-Unkarin Kőszegissä, sitten Transilvanian Marosvásárhelyssä ja tuolloisen Länsi-Unkarin Kismartonissa (Eisenstadt). Opinnot jatkuivat Wiener Neustadtin sotilasakatemiassa, mistä hän nuorena luutnanttina, alle 19-vuotiaana, joutui elokuussa 1915 suoraan rintamalle. Ensimmäisessä maailmansodassa Szálasi taisteli kolmen vuoden ajan ensin Italian, sitten länsirintamalla. Hän haavoittui ja sai useita kunniamerkkejä.

Marraskuussa 1918 Szálasi palasi kotiinsa Kassaan, mutta kun Tšekkoslovakian hallitus vaati upseereilta ja virkamiehiltä uskollisuudenvalaa, hän siirtyi Unkarin puolelle uutta rajaa ja asettui sotaministeriön palvelukseen, joka lähetti hänet Galitsiaan huolehtimaan unkarilaisista sotavangeista. Matkalla hän sairastui, ja vaikka hän tämän jälkeen keväällä 1919 joutuikin palvelemaan lyhytikäisen Unkarin neuvostotasavallan armeijassa, tämä aika kului ilmeisesti enimmäkseen toipilaana tai huoltojoukoissa, eikä hän joutunut varsinaisiin taistelutehtäviin.

Upseerista poliitikoksi

Neuvostotasavallan romahdettua Szálasi, nuhteettomana ja maailmansodassa kunnostautuneena sotilaana, jäi Unkarin armeijan palvelukseen. Työn ohessa hän uutteralla itseopiskelulla perehtyi historiallisiin ja yhteiskunnallisiin kysymyksiin. Vuonna 1923 hän pääsi sotilasakatemiaan, yleni 1924 kapteeniksi ja päätyi joulukuussa 1925 puolustusministeriön palvelukseen, osastoon, jossa käsiteltiin esikunnan henkilöstö- ja jatkokoulutusasioita. Vuonna 1927 hän tapasi Gizella Luczin, jonka kanssa pian kihlautui. Ennen avioliiton solmimista hänellä väitetään olleen muita naissuhteita, jopa juutalaisten naisten kanssa, mutta tiedot ovat niukkoja ja epävarmoja. Mikäli hartaan katolilaisen Szálasin olisi voitu osoittaa pettäneen morsiantaan, tämä olisi voinut kohtalokkaasti vahingoittaa hänen alkavaa poliitikonuraansa.

1930-luvun alussa Unkarissa syntyi useita Saksan natsipuolueen innoittamia, äärioikeistolaisia ja äärikansallismielistä, juutalaisvastaista rotuoppia julistavia puolueita. Samoihin aikoihin, vuosina 1930–31, Szálasi koki jonkinlaisen poliittisen heräämisen, alkoi nähdä kansanjohtajuuden henkilökohtaisena kutsumuksenaan ja ryhtyi kehittelemään omaa erikoista, ”objektiivisen valtiovallan” ideaan perustuvaa valtio-oppiaan. Hänen vallankumoukselliset, radikaalit mielipiteensä herättivät jopa tuolloisen puolustusministerin Gyula Gömbösin huomiota, ja tämä kutsui Szálasin henkilökohtaiseen puhutteluun. Puhuttelu ei lannistanut Szálasia vaan päinvastoin rohkaisi tämän erikoista kutsumustietoisuutta. Gömbös oli sanonut, että Szálasi ei hänen eläessään pääsisi hänen paikalleen ministeriksi, minkä László Karsain mukaan Szálasi tulkitsi siten, että hänestä tulisi aikanaan Gömbösin seuraaja.

Vuonna 1932 Szálasi suoritti pääesikuntaupseerin tutkinnon, ja toukokuussa 1933 hänet ylennettiin majuriksi. Hän oli tässä vaiheessa jo päättänyt siirtyä politiikkaan ja julkaisi poliittisen pamfletin ”Suunnitelma Unkarin valtion rakentamiseksi”. Tästä omavaltaisesta politikoimisesta häntä rangaistiin 20 päivän vankeudella ja siirrolla Egerin 14. jalkaväkirykmenttiin. Vuonna 1935 hän lopulta sai jo edellisenä syksynä hakemansa eron vakinaisesta palveluksesta ja perusti ”Kansakunnan tahdon puolueen” (A Nemzet Akaratának Pártja, NAP), Nuoliristi-puolueen edeltäjän. Perustamisasiakirjassaan puolue asetti päämääräkseen eräänlaisen uusfeodaalisen talonpoikaisvaltion, jota johtaisi ”palatiini” (nádor), jota ainakaan aluksi ei sitoisi edes perustuslaki. NAP ei ahkerista yrityksistä huolimatta menestynyt vaaleissa eikä onnistunut yhdistämään äärioikeistolais-äärinationalistisia puolueita yhdeksi rintamaksi. Pääministeri Gyula Gömbösin kuoltua 1936 Szálasi kenties tosissaan toivoi pääsevänsä tämän seuraajaksi mutta ei onnistunut saamaan edes audienssia Horthylta.

Syksyllä 1936 Szálasi teki opintomatkan Saksaan ja alkoi soveltaa sieltä saatuja oppeja etenkin puolueensa propagandaan, joka muuttui radikaalimmaksi, raaemmaksi, yhä selvemmin juutalaisvastaiseksi (ennen 1930-luvun puoltaväliä Szálasia ei ”juutalaiskysymys” ollut erityisemmin kiinnostanut) ja ennen kaikkea tehokkaammaksi. Vilpittömällä, vaatimattomalla mutta sotilaallisen ryhdikkäällä olemuksellaan Szálasi onnistui vetoamaan etenkin työväenluokkaisiin äänestäjiin, joiden pelastamisen marxilaisuudelta hän näki keskeiseksi tehtäväkseen. Elokuussa 1937 Szálasi ja László Endre, ”Sosialistisen rodunsuojelupuolueen” (Fajvédő Szocialista Párt) johtaja yhdistivät voimansa, hajottivat puolueensa ja perustivat uuden ”Unkarin kansallissosialistisen puolueen” (Magyar Nemzetiszocialista Párt, MNSZP). Endre tosin nimitettiin 1938 Pestin läänin maaherraksi eikä enää osallistunut puolueen johtamiseen. Puolueen keskeisenä päämääränä oli Trianonin rauhan mitätöiminen ja Unkarin menettämien alueiden palauttaminen. Unkarista rakennettaisiin korporatiivinen valtio, jossa yhteiskuntaluokkia ei enää ole ja yksilön edut ovat alisteisia ”kansanyhteisön” edulle. Juutalaiset Szálasi halusi poistettavaksi Unkarista kokonaan. Hartaana katolilaisena Szálasi piti kristinuskoa aatteensa keskeisenä osana, mutta kirkon pyrkimyksiä puuttua maalliseen vallankäyttöön hän ei hyväksynyt.

Nuoliristin nousu ja tuho

Viranomaiset valvoivat myös Szálasin toimintaa, hän joutui välillä pidätetyksi mutta pääsi uudelleen vapaaksi ja sai yhä enemmän julkisuutta. Loppuvuodesta 1937 hän oli jo merkittävä poliittinen tekijä ja sai jatkuvasti lisää kannattajia, samalla kun oikean äärilaidan lukuisat muut pienpuolueet hajosivat ja heikentyivät. Helmikuussa 1938 viranomaiset totesivat Szálasin johtaman liikkeen pyrkivän laillisen järjestyksen kaatamiseen. Szálasi asetettiin poliisin valvontaan, ja lopulta elokuussa 1938 hänet tuomittiin kolmeksi vuodeksi vankeuteen. Kannattajat juhlivat häntä aatteensa marttyyrina.

Keväällä 1939, Szálasin istuessa vankilassa, hänen lakkautettu puolueensa perustettiin uudelleen nimellä ”Nuoliristipuolue – Hungaristiliike” (Nyilaskeresztes Párt – Hungarista Mozgalom). Nuoliristitunnuksen, jota väitettiin kuningas Ladislaus I Pyhän käyttäneen tunnuksenaan, olivat unkarilaiset fasistit ottaneet käyttöön 1930-luvun alussa, kun saksalaisten aateveljien käyttämän hakaristin olivat Unkarin viranomaiset kieltäneet. Toukokuun 1939 vaaleissa Nuoliristipuolue keräsi huomattavan äänisaaliin ja nousi 31 mandaatilla parlamentin suurimmaksi oppositiopuolueeksi.

Szálasi vapautui vankilasta syyskuussa 1940 yleisen amnestian ansiosta, jonka Horthy oli julistanut sen kunniaksi, että Pohjois-Transilvania Wienin toisen välitystuomion perusteella palautui Unkarille. Kannattajat, joiden parissa Szálasin ympärille oli hänen vankeutensa aikana kehittynyt entistäkin voimakkaampi henkilökultti, odottivat hänen pian ottavan vallan koko Unkarissa. Szálasi ei kuitenkaan taaskaan päässyt edes tapaamaan valtionhoitaja Horthya. Hänen puolueensa kannatus kääntyi vaalivoiton jälkeen laskuun. Tähän vaikuttivat toisen maailmansodan syttymisen myötä alkanut taloudellinen noususuhdanne, joka lievensi yhteiskunnallisia jännitteitä, ja Horthyn Unkarissa säädetyt juutalaislait, joista ei-juutalainen keskiluokka koki hyötyvänsä.

Juuri vallan ottanut Nuoliristi-puolueen johtaja Ferenc Szálasi Budapestissä.

Saksan sotaonnen kääntyessä toisen maailmansodan loppuvaiheessa valtionhoitaja Horthy alkoi tunnustella mahdollisuuksia sodasta irrottautumiseen. Tunnustelut kuitenkin epäonnistuivat, saksalaiset miehittivät Unkarin ja pakottivat Horthyn nimittämään maaliskuussa 1944 uuden saksalaismielisen hallituksen. Amiraali Horthy jäi edelleen valtionhoitajaksi, mutta yritti lokakuussa 1944 uudelleen irrottautua Saksan liittolaisuudesta.

Nyt koitti vihdoinkin Szálasin tilaisuus. Saksalaiset, jotka olivat tähän asti rakentaneet Unkari-politiikkaansa Horthyn varaan, tarvitsivat uuden yhteistyökumppanin Unkarin johtoon. Otto Skorzenyn johtamassa erikoisoperaatiossa lokakuun 15:nnen aamuna Horthyn poika Miklós Horthy nuorempi siepattiin, ja Horthy painostettiin luopumaan vallasta. Samana iltana Szálasi julisti radiossa ottaneensa vallan Unkarissa ja jatkavansa sotaa. Seuraavana päivänä Szálasi muodosti uuden hallituksen, muodollisesti Horthyn toimeksiannosta. Suuri osa Unkarin virkamiehistöstä jäi paikoilleen ja jatkoi työtään normaalisti. 4. marraskuuta 1944 Szálasi vannoi virkavalansa uutena ”kansakunnanjohtajana” (nemzetvezető). Uudella johtajalla riitti voimia myös suunnitella loistavaa tulevaisuutta viimeiseen saakka. Joulukuussa kehiteltiin vielä uuden kulttuuri- ja hallintokaupungin, ”Szálasinlinnan” (Szálasivár), suunnitelmat. Kaupunki rakennettaisiin Budapestin koillispuolelle, sinne sijoitettaisiin tiede- ja taideakatemiat, yliopistoja ja museoita, ja korkeimmalle paikalle pystytettäisiin Attilan, Árpádin ja Szálasin patsaat.

Szálasin hallituksen keskeisenä päämääränä oli Unkarissa vielä jäljellä olevien voimavarojen mobilisoiminen sodan jatkamiseen, ja tähän Szálasilla oli käytännössä diktaattorin valtuudet. Samalla kuitenkin hänen valtapiirinsä supistui Neuvostoliiton armeijan vyöryessä idästä Unkariin: marraskuun alussa rintamalinja ei enää ollut kaukana Budapestista. 170 päivää kestäneenä hallitusaikanaan Szálasi ei pystynyt panemaan toimeen juuri mitään suunnittelemistaan yhteiskunnallisista uudistuksista.

Kun saksalaismiehittäjät yhteistyössä Unkarin viranomaisten kanssa keväällä 1944 olivat käynnistäneet juutalaisten joukkokyyditykset Auschwitziin, Szálasi oli tuominnut operaation. Hänen mielestään juutalaiskysymys tulisi ratkaista sodan jälkeen, eikä Unkarilla tässä tilanteessa ollut varaa luovuttaa arvokasta työvoimaa saksalaisten ”työleireille”. Myös juutalaisten omaisuus olisi pitänyt keskitetysti takavarikoida valtiolle eikä jättää ryöstelijöiden armoille. Valtaan noustuaan Szálasi halusi sodan loppuun asti käyttää juutalaisia pakkotöihin, esimerkiksi Budapestin ympäristön linnoitustöihin, ja ”poistaa” heidät Unkarista vasta sodan jälkeen. Käytännössä nuoliristiläiset aktivistit panivat Budapestissa toimeen laajamittaisen terrorin, ryöstivät ja murhasivat tuhansittain juutalaisia. Szálasi tuomitsi ”ylilyönnit” mutta ei varsinaisesti yrittänyt estää veritekoja. Myöhemmin oikeuden edessä hän väitti, ettei ollut edes tiennyt niistä. Marraskuun alussa 1944 juutalaisia ruvettiin marssittamaan ”työpalveluun” Saksaan (tai Saksan hallinnassa olevaan Itävaltaan), mutta nämä kuolemanmarssit lopetettiin Szálasin määräyksestä 21. marraskuuta, ei juutalaisten pelastamiseksi vaan siksi, että Szálasi halusi osoittaa olevansa riippumaton saksalaisten vallasta.

Neuvostojoukkojen valloittaessa Budapestiä Szálasi kannattajineen vetäytyi Länsi-Unkariin, missä hän vielä helmikuussa 1945 esitteli tukijoukoilleen tulevan hungaristi-imperiuminsa suunnitelmia. Pakomatka päättyi Itävaltaan, minne Szálasi vei mukanaan myös Unkarin pyhän kruunun. Sen avulla hän toivoi todistavansa voittajavalloille olevansa Unkarin laillinen valtionpäämies.

Vankeus, kuolema ja jälkimaine

Huhtikuussa Itävallan Mattseessä Szálasi vihdoin vihitytti itsensä kirkollisin menoin morsiamensa Gizella Luczin kanssa. Toukokuun alussa hän joutui amerikkalaisten vangiksi. 3. lokakuuta hänet useiden hallintonsa jäsenten kanssa lennätettiin takaisin Unkariin, missä valtionpoliisin johtaja Gábor Péter oli itse häntä vastassa ja saatteli hänet valtionpoliisin päämajaan Budapestin Andrássy útille. Szálasia ja hänen tovereitaan ei kuulusteluissa kidutettu, mahdollisesti myös siksi, että heidän arveltiin kenties joutuvan todistamaan Nürnbergin oikeudenkäynneissä. Vankilassa Szálasi luki ahkerasti ja kirjoitti päiväkirjamuotoisen poliittisen testamenttinsa.

Szálasin ja hänen kuuden toverinsa oikeudenkäynti alkoi Budapestin Musiikkiakatemian salissa 5. helmikuuta 1946. Hänet tuomittiin kuolemaan sotarikoksista ja rikoksista ihmiskuntaa vastaan ja hirtettiin 12. maaliskuuta 1946.

Historiantutkija Rudolf Paksa kuvailee Szálasia totiseksi vakaumuksen mieheksi, joka ei oikein tajunnut realiteetteja ja saattoi kärsiä jonkinlaisesta persoonallisuushäiriöstä, johon kenties vaikuttivat ensimmäisen maailmansodan traumaattiset kokemukset. Paksan mukaan Szálasi ei ollut kyyninen roisto vaan pohjimmiltaan hyväätarkoittava ihminen, naiivi fanaatikko, jonkinlainen Dunning-Kruger-efektin uhri, joka vilpittömästi uskoi kykyihinsä ja aatteeseensa ja luuli pystyvänsä parantamaan maailmaa.