Felicia Sandler

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun

Felicia Sandler (s. 1961[1]) on yhdysvaltalainen säveltäjä ja etnomusikologi.[2]

Sandlerin kuoroteoksia ovat esittäneet kansainvälisesti kuorot Aasiassa, Euroopassa, Latinalaisessa Amerikassa ja eri puolilla Yhdysvaltoja. Lyömäsoitinteoksen Pulling Radishes häneltä tilasi New England Conservatoryn Percussion Ensemble. Teos on levytetty Naxokselle vuonna 2011, ja sitä käytettiin dokumenttielokuvan Peter Handke – Bin im Wald. Kann sein, dass ich mich verspäte... (2016) taustalla. Keväällä 2020 kantaesitettäväksi Sandlerilta tilattiin moderni passio Pilate's Daughter David Mulein librettoon. Sandlerin teosten kustantajiin on kuulunut E. C. Schirmer. Hänet on palkittu muiden muassa American Composers Orchestran, Meet the Composerin ja Presser Foundationin taholta.[2]

Sandler on tutkijana keskittynyt Ghanan musiikkiin. Hän on työskennellyt Ephraim Amun koottujen teosten kriittisen edition parissa ja koordinoinut Amuun keskittyneen kansainvälisen festivaalin New England Conservatoryssa keväällä 2014. Maailman henkisen omaisuuden järjestössä kesällä 1997 tekemänsä työn pohjalta hän osallistui taiteellisena asiantuntijana YK:n ihmisoikeusasioiden korkean edustajan toimiston alkuperäiskansojen kulttuuriperinnön suojelun suuntaviivojen uudelleenmuotoiluun. Sandler on toiminut Emmanuel Attah Pokun johtaman Agbekor Drum and Dance Societyn jäsenenä.[2]

Sandler sai kandidaatin arvon sävellyksessä ja musiikin teoriassa University of the Pacificin musiikkikonservatoriossa, maisterin arvon liturgisessa musiikissa Amerikan katolisesta yliopistosta sekä filosofian tohtorin arvon sävellyksessä ja musiikin teoriassa Michiganin yliopistosta. Hän on työskennellyt New England Conservatoryssa, Bowling Greenin osavaltionyliopistossa ja Michiganin yliopistossa.[2]

  1. American Music for Percussion - Volume 1 MusicWeb International
  2. a b c d Felicia Sandler New England Conservatory

Aiheesta muualla

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]