Ezgjan Alioski

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun
Ezgjan Alioski vuonna 2014.

Ezgjan Alioski (s. 12. helmikuuta 1992 Prilep) on pohjoismakedonialainen jalkapalloilija, pelipaikaltaan vasen laitapuolustaja. Hän edustaa seuratasolla Englannin Valioliigassa pelaavaa Leeds Unitedia. Aiemmin hän on pelannut Sveitsissä kesään 2017 saakka ja edustanut Young Boysin nuorisojoukkueita, Schaffhausenia sekä Luganoa. Hän on kauden 2020–2021 loppuun mennessä pelannut Sveitsin Superliigassa 50 ottelua, joissa hän on tehnyt 19 maalia, Englannin Valioliigassa 36 ottelua, joissa hän on tehnyt kaksi maalia, ja toisella sarjatasolla yhteensä yli 200 ottelua.[1]

Alioski pelasi Pohjois-Makedonian nuorisomaajoukkueissa. Hän pelasi ensimmäisen kerran Pohjois-Makedonian A-maajoukkueessa lokakuussa 2013 MM-karsintaottelussa Walesia vastaan. Kesän 2021 EM-kilpailuissa hän teki maalin toisessa alkulohko-ottelussa Ukrainaa vastaan. Hän on kesäkuun 20. päivään 2021 mennessä pelannut 45 maaottelua, joista 44 ottelua avauskokoonpanossa, ja tehnyt niissä yhdeksän maalia.[1]

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Tämä urheilijaan liittyvä artikkeli on tynkä. Voit auttaa Wikipediaa laajentamalla artikkelia.