Etelänruttojuuri

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun
Etelänruttojuuri
Etelänruttojuuria Oulussa
Etelänruttojuuria Oulussa
Tieteellinen luokittelu
Domeeni: Aitotumaiset Eucarya
Kunta: Kasvit Plantae
Alakunta: Putkilokasvit Tracheobionta
Kaari: Siemenkasvit Spermatophyta
Alakaari: Koppisiemeniset Magnoliophytina
Luokka: Kaksisirkkaiset Magnoliopsida
Lahko: Asterales
Heimo: Asterikasvit Asteraceae
Suku: Ruttojuuret Petasites
Laji: hybridus
Kaksiosainen nimi

Petasites hybridus
(L.) G.Gaertn., B.Mey. & Scherb.

Katso myös

 Wikispecies-logo.svg Etelänruttojuuri Wikispeciesissä
 Commons-logo.svg Etelänruttojuuri Commonsissa

Etelänruttojuuri (Petasites hybridus) on asterikasvien heimoon ja ruttojuurten sukuun kuuluva kasvilaji, joka kasvaa alun perin viljelykarkulaisena Etelä-Suomessa. Sitä kasvatetaan myös perennana, ja se on tuotu Suomeen alkuaan rohdoskasviksi. Etelänruttojuuri on tullut Pohjolaan luostarien munkkien mukana. Sitä on käytetty nimensä mukaisesti keskiaikana haavoja parantavana, mutta ennen kaikkea ruttolääkkeenä. Harvinainen etelänruttojuuri luetaan Suomessa haitallisiin vieraslajeihin.[1]

Ulkonäkö ja koko[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Etelänruttojuuri on monivuotinen, juurakollinen ruohokasvi, jonka kasvukorkeus on 15–40 senttimetriä. Punaruskea-sinipunainen varsi on etenkin latvasta karvainen. Kasvin lehdet ovat laakeita, kookkaita ja pitkäruotisia; suvun tieteellinen nimi (Petasites) tuleekin kreikan kielen sanasta "petasos", joka tarkoittaa leveälieristä hattua. Jopa 50–70 senttimetriä leveä lehtilapa on herttatyvinen, kulmikas, tylppähampainen, alta tiheäkarvainen ja päältä kaljuuntuva; tyviliuskat ovat pyöreäkärkisiä.

Etelänruttojuuri kukkii varhain keväällä, joskus jo maalis–huhtikuussa, mutta tavallisimmin kesäkuuhun asti. Se on kaksikotinen eli sen hede- ja emikukat ovat eri kasveissa. Suomessa emikasvit ovat kuitenkin hyvin harvinaisia. Kukinto on 15–50 kukasta koostuva punertava mykerö. Kussakin kukassa on joko viisi hedettä tai yksi kaksiluottinen emi. Hedelmä on kellanruskea pähkylä, jonka päässä on hapsihaivenia; Suomessa hedelmää ei kuitenkaan muodostu ja kasvi lisääntyy suvuttomasti.

Elinympäristö[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Etelänruttojuuri kasvaa ojanvarsilla, järvenrannoilla, pellon- ja tienpientareilla, metsänlaiteilla, pihoilla, puistoissa ja joutomailla. Se viihtyy mangaanipitoisessa maassa.

Käyttö[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Etelänruttojuuren juurta ja tuoreita lehtiä voi käyttää rohdoksena. Ruttojuurelle tyypillisiä yhdisteitä ovat seksviterpeenialkoholeihin luettavat petasinolit, petasiini, isopetasiini, fukinoni ja furanopetasiini. Petasiinilla ja isopetasiinilla väitetään olevan kouristuksia laukaiseva vaikutus, ja kasvia on käytetty kouristuskipua lievittävänä, maksan ja mahan toimintahäiriöissä, suoliston vaivoissa sekä kuukautiskivuissa. [2]

Ruttojuuren rohdoksilla on arveltu olevan hidastava vaikutus syöpäkasvainten kasvussa Sen epäillään johtuvan kasvin, etenkin lehtien, suuresta mangaanipitoisuudesta. Kasvi onkin mangaaninsuosija ja mangaanin puutteen ravinnossa arvellaan edistävän syöpiä.lähde?

Kasvi sisältää myös maksamyrkyiksi luettavia senekioniineja, jotka ovat myös muta- ja teratogeenisia. [2] Siksi kasvia ei tule itse kerätä rohdostuotteeksi. Ruttojuuren kaupallisista rohdoksista ja valmisteista nämä haitalliset pyrrolitsidiinialkaloidit on mahdollisesti poistettu.

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Viitteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. [1]
  2. a b Hiltunen ja Holm, Luonnonlääkkeet 1996 2.p sivut 87-88

Aiheesta muualla[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]