Eteläboreaalinen vyöhyke

Kohteesta Wikipedia
Siirry navigaatioon Siirry hakuun
Tyypillistä eteläboreaalista metsää Ruotsissa

Eteläboreaalinen vyöhyke on pohjoisen havumetsävyöhykkeen eteläisin alue. Se rajautuu pohjoisessa karumpaan keskiboreaaliseen vyöhykkeeseen ja etelässä myös sekametsävyöhykkeeksi kutsuttuun lehtimetsäalueeseen lukeutuvaan hemiboreaaliseen vyöhykkeeseen. Eteläboreaalinen vyöhyke kulkee havumetsävyöhykkeessä koko maapallon ympäri. Eteläboreaalisen vyöhykkeen metsät ovat pohjoisempia havumetsävyöhykkeen alavyöhykkeitä monimuotoisempia. Monimuotoisuus näkyy muun muassa hyönteisten, pesivien lintulajien ja putkilokasvien runsaampana määränä. Metsät ovat myös pohjoisempaa tiheämpiä, korkeampia ja nopeakasvuisempia, ja siksi erittäin kannattavia metsätaloudelle, rehevimmät maat on moninpaikoin hyödynnetty maanviljelykseen. Kasvukausi 160–175 vrk, haihtuminen PE 465–510 mm.

Esiintyminen[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Eteläboreaalisia metsiä kasvaa Ruotsissa, Norjassa, Venäjällä ja Suomessa. Myös Aasiassa, Kiinan pohjoispuolella on eteläboreaalisia metsiä. Alppien rinteiltäkin löytää eteläboreaalisia metsiä. Suomen eteläboreaalisen vyöhykkeen pohjoisraja menee kutakuinkin linjalla Vaasa–Jyväskylän pohjoispuoli–Joensuu, ja eteläraja kulkee linjalla Helsinki–Uusikaupunki, jonka eteläpuolella kasvaa ohuena kaistaleena pitkin lounaisrannikkoa hemiboreaalista kasvillisuutta.

Kasvillisuus[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Yleisimmät puulajit ovat metsäkuusi, mänty, haapa, lepät ja koivut. Siperiassa myös pihdat ovat yleisiä. Suomen eteläboreaalisella vyöhykkeellä metsät ovat luonnostaan kuusivaltaisia, mäntyä on vain hieman vähemmän, ja ne kasvavat yleensä siellä missä kuusi ei viihdy. Lehtipuita on noin puolet kuusten määrästä, yleensä koivuja ja haapaa. Ne esiintyvät useimmiten nopeakasvuisina pioneeripuina esimerkiksi kuloaukeilla ja havupuut syrjäyttävät usein ne myöhemmin. Metsätyypeistä tavallisin on tuore kangas, joten tyypillisimmät aluskasvillisuuden muodostajat ovat mustikka ja sammalet. Lehtoja löytyy sieltä täältä, ja niissä voi harvoin kasvaa joitakin alueelle muuten epätyypillisiä puulajeja, kuten euroopanpähkinäpensasta, jalavaa tai metsälehmusta, ja usein joitakin kevätkukkijoita, kuten valkovuokkoa ja keltavuokkoa.

Eteläboreaaliset metsät Pohjois-Amerikassa[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Tyypillisimpiä puulajeja ovat keltakoivu, amerikanhaapa, mustakuusi, valkokuusi, hemlokit, tuijat ja männyt. Sokerivaahtera ja jotkin tammet kasvavat alueen eteläosissa, lähellä hemiboreaalista vyöhykettä, hieman Suurten järvien pohjoispuolella.