Siirry sisältöön

Ernst Ludwig Kirchner

Wikipediasta
Ernst Ludwig Kirchner
Ernst Ludwig Kirchner omakuva vuonna 1913/1915.
Ernst Ludwig Kirchner omakuva vuonna 1913/1915.
Henkilötiedot
Syntynyt6. toukokuuta 1880
Aschaffenburg, Baijerin kuningaskunta, Saksan keisarikunta
Kuollut15. kesäkuuta 1938 (58 vuotta)
Frauenkirch, Davos, Sveitsi
Kansalaisuus Saksa
Taiteilija
Salanimi Louis de Marsalle
Aktiivisena 1905—1938
Taidesuuntaus ekspressionismi
Nimikirjoitus
Nimikirjoitus

Ernst Ludwig Kirchner (6. toukokuuta 1880 Aschaffenburg, Baijerin kuningaskunta, Saksan keisarikunta – 15. kesäkuuta 1938 Frauenkirch, lähellä Davosia, Sveitsi) oli saksalainen taidemaalari ja taidegraafikko. Hän kuului vuonna 1905 perustetun ekspressionistisen Die Brücke -liikkeen alkuperäisiin jäseniin.[1][2]

Hänet julistettiin vuonna 1937 Saksassa rappiotaiteilijaksi, mutta häntä on sittemmin pidetty yhtenä Saksan suurimmista moderneista taiteilijoista.[3][4] Hänen kypsä tyylinsä oli hyvin omaleimainen, ja sille olivat ominaisia ​​psykologinen jännite ja eroottisuus.[2]

Suku, nuoruus ja koulutus

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Hänen vanhempansa olivat Preussista kotoisin olevat Maria Elise o.s. Franke (1851–1928), jonka suvulla oli hugenottitausta ja teolliseen paperinvalmistukseen erikoistunut kemisti Ernst Kirchner (1847–1921), joka nimitettiin vuonna 1892 professoriksi Chemnitzin teknilliseen ja kaupalliseen oppilaitokseen. Hänellä oli kaksi nuorempaa veljeä, Hans Walter ja Ulrich Kirchner.[5] Isän työhön liittyvien useiden muuttojen takia hän kävi koulua Frankfurtissa ja Perlenissä lähellä Luzernia. Ernst Ludwig teki ensimmäiset yrityksensä puupiirtämiseen isänsä ohjauksessa ja sai yksityisopetusta vesivärimaalaukseen.[6]

Nuoreen Ernst Ludwigiin teki vaikutuksen koulun tekemällä retkellä Nürnbergiin vuonna 1898 saksalaisten myöhäisgotiikan ajan taiteilijoiden, erityisesti Albrecht Dürerin grafiikka Germanisches Nationalmuseumissa, jonka vaikutus häneen säilyi läpi elämän.[2][6]

Valmistuttuaan oppikoulusta Chemnitzissä vuonna 1901 hän aloitti isänsä toivomuksesta arkkitehtuurin opinnot Dresdenin teknillisessä korkeakoulussa ja suoritti ne menestyksekkäästi vuonna 1905[6][7] lopputyönään Entwurf einer Friedhofsanlage ("Suunnitelma hautausmaa-alueeksi"). Hän oli viettänyt talvilukukauden 1903–1904 opiskellen Münchenin teknillisessä korkeakoulussa, mutta kokemus oli tuottanut pettymyksen; ainoa antoisa asia oli ollut opiskelu müncheniläisessä Wilhelm von Debschitzin ja Heinrich Obristin johtamassa Debschitz-taidekoulussa.[6] Opintojensa päätyttyä hän kuitenkin päätti olla ryhtymättä arkkitehdiksi.

Münchenissä hän omaksui jugend-tyylin[1] ja tapasi geometrian kurssilla Fritz Bleylin (1880–1966), joka opiskeli myös arkkitehtuuria. Tutustuminen jugend-tyyliin ja norjalaisen ekspressionistimaalari Edvard Munchin dynaamiseen taiteeseen sai Kirchnerin yksinkertaistamaan muotojaan ja kirkastamaan värejään. Tätä kehitystä edisti entisestään vuonna 1904 afrikkalaisen ja polynesialaisen taiteen löytäminen.[2]

Taiteilija-uran alku ja Die Brücke-ryhmä

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Doris Große ja Ernst Ludwig Kirchner Dresdenissä n. 1910.

Jälki-impressionismin vaikutuksesta hänen töihinsä tuli voimakkaampia piirteitä vuoden 1905 jälkeen, jolloin hän perusti yhdessä Fritz Bleylin ja muiden arkkitehtiopiskelijoiden kuten Erich Heckelin ja Karl Schmidt-Rottluffin kanssa Die Brücke -ryhmän. Myöhemmin ryhmään liittyi myös muita taiteilijoita, kuten Emil Nolde. Kirchner ja Die Brücke järjestivät vuonna 1906 ensimmäisen näyttelynsä.[3]

Vuonna 1906/1908 hän tapasi dresdeniläisen Doris Großen (s. 1884), joka tunnettiin nimellä ”Dodo”. Hän työskenteli päivisin modistina ja öisin mallina esiintyen lukuisissa Kirchnerin tuon kauden teoksissa.[7][8] Die Brücke -ryhmä muutti vuonna 1911 Berliiniin ja sen katsotaan hajonneen vuonna 1913.[1][2]

Kesinä 1906–1911 Kirchner työskenteli usein Dresdenin lähellä sijaitsevilla Moritzburgin järvillä. Vuonna 1908 hän vieraili ensimmäistä kertaa Itämeren rannikolla sijaitsevalla Fehmarnin saarella seuranaan Emmy Frisch, joka avioitui myöhemmin Karl Schmidt-Rottluffin kanssa. Vuoden kesän 1910 Fermarnissa hän vietti Heckelin ja Max Pechsteinin sekä ensimmäistä kertaa mukana olleiden kahden nuoren mallin, Marzellan ja Fränzin, seurassa. Vuosina 1912–1914 hän vietti kesiä Fermarnissa uuden naisystävänsä Erna Schillingin kansa.[8] Näinä kesinä hän teki yhteensä 120 työtä.[8]

Berliner Straßenszene, 1913.

Kirchnerin tapa käyttää värejä visuaalisen vaikuttavuuden luomiseksi näkyy teoksissa Tyttö japanilaisen päivänvarjon alla (1906) ja Taiteilija ja hänen mallinsa (1907). Työt muistuttavat pinnallisesti Henri Matissen ja ranskalaisten fauvistien maalauksia. Kirchnerin hahmojen rosoiset ääriviivat ja kasvojen varautuneet ilmeet luovat kuitenkin uhkaavan tunnelman, jota fauvistien teoksissa ei ole.[2]

Vuonna 1911 Die Brücke -ryhmän jäsenet muuttivat Berliiniin, missä Kirchner teki mestarillisia puupiirroksia Der Sturmiin, Saksan johtavaan avantgarde-lehteen ennen ensimmäistä maailmansotaa.[2]

Berliner Straßenszene, 1913.

Vuonna 1912 hän tapasi Berliinissä tanssija ja taidemalli Erna Schillingin (1884–1945), josta tuli hänen pitkäaikainen kumppaninsa.[7]

Die Brücke -ryhmän hajoamisen jälkeen hän teki muun muassa Strassenbilder -sarjan vuosina 1913–1915, jossa hän kuvasi sodan aikaista Berliiniä ja väkijoukkoja. Sarjan teoksien perspektiivi oli usein vääristynyt, värit kirkkaita ja räikeitä.[3] Kirchnerille taide oli sisäisen ristiriidan välitön ja voimakas muuntaminen visuaaliseen muotoon. Hän piti Vincent van Goghin ja Munchin tunnevoimaisia ​​teoksia taiteellisina esikuvinaan.[2]

Suuri osa Kirchnerin tuotannosta ilmentää hänen kiinnostustaan ​​pahuutta ja eroottisuutta kohtaan. Teoksessa Berliner Straßenszene (1913) kävelyllä olevien muodikkaiden naisten hahmojen kaartuvat rytmit korostavat muodin ja säädyllisyyden kerrosten alle kätkeytyvää primitiivistä aistillisuutta – aistillisuutta, jolle hahmojen raadolliset, tummat ääriviivat ja naamiomaiset kasvot antavat uhkaavan sävyn. Teoksen toinen versio Berliner Straßenszene ("Berliinin katunäkymä", 1913), vahvistaa taiteilijan kyynistä näkemystä Berliinin kyllästyneestä yhteiskunnasta.[2]

Omakuva, 1919.
Puupiirroskuvituksia George Heymin runoon Umbra vitae 1924.

Armeija, ensimmäinen maailmansota ja sen jälkeinen ura

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Ensimmäisen maailmansodan sytyttyä vuonna 1914 Kirchner sai ahdistuskohtauksia ja joi runsaasti absinttia. Samana vuonna hän maalasi kuuluisan omakuvansa Der Trinker (Juoppo).[8] Hän liittyi vuonna 1915 vapaaehtoisena armeijan palvelukseen ja hänestä tuli tykistörykmentin kuljettaja 35-vuotiaana. Heinäkuussa 1915 hän saapui Halle an der Saaleen rekrytoituna. Hän kesti alokaskoulutuksen kuria vain muutaman kuukauden ennen kuin sai hermoromahduksen ja sai pidennetyn loman sekä vapautettiin palveluksesta marraskuun 1915 alussa.[3][6][8]

Taiteilija palasi Berliiniin, missä hän loi useita erinomaisia ​​maalauksia, joiden aiheet liittyivät pääosin hänen sotilaspalvelukseensa (esim. Omakuva sotilaana), sekä sarjan värillisiä puupiirroksia Adalbert von Chamisson romaaniin Peter Schlemihls wundersame Geschichte (1915; ”Peter Schlemihlin ihmeellinen tarina”) kuvitukseen.[8] Näitä kuvituksia ja sekä puupiirroksia ekspressionistirunoilija Georg Heymin runoon Umbra Vitae (1924) pidetään 1900-luvun hienoimpien kaiverrusten joukkoon kuuluvina.[2]

Hän oli vuonna 1915 riippuvainen unilääke Veronalista, lievästi riippuvainen morfiinista ja riippuvainen alkoholista.[8] Hän kärsi pitkistä masennusjaksoista ja vietti pitkiä jaksoja parantoloissa.[3][4][2] Häntä hoidettiin joulukuusta 1915 lähtien Saksassa Dr. Oskar Kohnstammin parantolassa Königstein im Taunuksessa,[6][8] jossa hän kesällä 1916 loi viiden muraalin sarjan enkaustista tekniikkaa käyttäen.[8] Köyhän taiteilijan ensimmäiset oleskelut parantolassa rahoittivat muutamat museoalan ammattilaiset ja taiteenkeräilijät kuten Botho Graef.[8]

Kirchner palasi vuoden 1916 aikana ajoittain Berliiniin muutamaksi viikoksi kerrallaan jatkaakseen työtään ateljeessaan. Hän maalasi myös sarjan öljymaalauksia ja monia piirustuksia Königsteinin parantola-oleskelunsa aikana. Ludwig Schamesin galleriassa Frankfurt am Mainissa lokakuussa 1916 pidetyn näyttelyn jälkeen Kirchner myi naisystävänsä Erna Schillingin avulla monia teoksia ja alkoi menestyä taloudellisesti. Joulukuussa 1916 hän sai hermoromahduksen ja hänet otettiin omasta pyynnöstään tohtori Karl Edelin psykiatriselle yksityisklinikalle Berliiniin Charlottenburgiin.[8]

Huhtikuussa 1917 Kirchneriä hoiti Davosissa keuhkolääkäri Lucius Spengler, jonka hoitorutiiniin ja säännölliseen päivärytmiin hän ei sopeutunut. Hän muutti Stafelalpin Reusch Hut -nimiseen alppimajaan hoitajattaren kanssa. Kirchner kärsi edelleen masennuksesta, ajoittaisista kivuista ja raajojen halvauksesta, jonka taiteilijakollega, arkkitehti Henry van de Velde totesi käynnillään. Kesä 1917 oli Kirchnerin sairaudesta huolimatta hyvin tuottelias. Hän sai valmiiksi useita merkittäviä teoksia, kuten ”Näkymä Monsteinin kirkolle” ja Mondaufgang auf der Staffelalp (”Nouseva kuu Stafelalpilla"). Yhdessä yhdentoista puupiirroksen kanssa nämä teokset merkitsivät Kirchnerin alppielämän alkua. Syyskuussa 1917 Kirchner otettiin van de Velden suosituksesta hoitoon psykiatri ja psykoanalyytikko Ludwig Binswangerin johtamaan Bellevue-sanatorioon Kreuzlingeniin Sveitsiin, missä hän jatkoi heikosta terveydentilastaan huolimatta maalausten ja puupiirrosten tekemistä.[8]

Henry van de Velde lähetti hänelle suuren määrän maalaustarvikkeita. Hän aloitti useita teoksia, erityisesti hyvin ilmeikkäitä puupiirrosmuotokuvia, useimmiten kapean ja korkean muotoisina. Kirchnerillä oli henkilökohtaisia ​​yhteyksiin lääkäreihin ja heidän perheisiinsä sekä winterthurilaiseen taidekeräilijä Georg Reinhartiin ja runoilija Leonhard Frankiin. Naisystävä Erna Schilling vieraili parantolassa neljän viikon ajan. Vuonna 1918 Kirchner ystävystyi läheisesti Henryn tyttären, taiteilija Nele van de Velden kanssa; myös tämä vietti aikaa parantolassa ajoittain. Kirchn[9]er sai valmiiksi yhteensä 17 puupiirrosmuotokuvaa, jotka lukeutuvat hänen merkittävimpiin grafiikkatöihinsä.[8]

Muutto Sveitsiin

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Omakuva, 1923–1928.
Alter bärtiger Älpler in schwarzem Hut (Kaspar Cadiepolt), puupiirros 1919.
Villainen seinäkudos, kutoja Lise Gujer, 1928–1932.

Kirchner matkusti ensimmäisen kerran Davosiin heinäkuussa 1917 Binswangerin parantolan hoitajan Emil Brüllmannin seurassa Stafelalpiin. Siellä hän maalasi lukuisia merkittäviä öljyvärimaalauksia, jotka kuvasivat alppiviljelijöiden kesäistä elämää. Hän teki myös runsaasti puupiirroksia, muun muassa teoksen Stafelalp, Gesamtaussicht ("Yleisnäkymä Stafelalpista"). Stafelalpissa Kirchnerin luona vierailivat myös Henry van de Velde ja Eberhard Grisebach. Kirchner päätti etsiä talveksi majapaikan Landwassertalin alueelta. Yksi Stafelin alppimajoista kuului Andreas Müllerille ja tämän perheelle, jotka pitivät Längmatten yläpuolella sijaitsevaa ”In den Lärchen” -tilaa. Kirchner oli tavannut Müllerit jo kesällä 1917, ja nyt he tarjosivat hänelle asunnoksi ”In den Lärchen” -tilan ylempää rakennusta.[8] Hän muutti asumaan Sveitsiin pysyvästi vuonna 1918 saatuaan oleskeluluvan ja alkoi sisustaa uutta kotiaan itse veistämillään huonekaluilla.[7]

Tammikuussa 1919 saapuivat Berliinistä grafiikkaprässi (joka oli välttämätön työväline) ja suuri määrä hänen itsensä suunnittelemia mattoja. Kirchner loi merkittäviä öljymaalauksia ja puupiirroksia, kuten Wintermondlandschaft ("Talvinen kuutamo"). Hän sai valmiiksi kaksi suurta reliefiä: Der Tanz zwischen den Frauen ("Naisten välinen tanssi") ja Alpaufzug auf die Stafelalp ("Nousu Stafelalpille"). Hän suunnitteli kirjontamalleja Erna Schillingille ja Lotte Spenglerille sekä myöhemmin myös Gret Gujerille, joka oli kutoja Lise Gujerin sisar. Tältä ajalta on peräisin useita upeita alppiaiheisia teoksia, kuten Stafelalp – Rückkehr der Tiere ("Stafelalp – Eläinten paluu"). Syksyllä hän sai valmiiksi eräitä kauneimmista puupiirroksistaan, kuten Wettertannen ja Alter bärtiger Älpler in schwarzem Hut, Kaspar Cadiepolt ("Iäkäs parrakas alppimies mustassa hatussa, Kaspar Cadiepolt").[7]

Vuodesta 1919 lähtien hänen terveytensä parani ja vuoteen 1921 mennessä hänet saatiin vierotettua huumausaineista, jolloin myös naisystävä Erna Schilling, joka nyt kutsui itseään rouva Kirchneriksi, muutti saatuaan maastalähtöluvan Berliinin studiolta Sveitsiin. Kirchner oli tuottelias kuvataiteen ohella myös suunnittelemalla ja toteuttamalla asuntoihinsa huonekaluja, puuveistoksia ja tekstiilejä, joita kutoja Lise Gujer[8] (1893–1967)[9] toteutti vuodesta 1922 lähtien ja joitten malleista julkaistiin artikkeli Werk-lehdessä vuonna 1925.[8] Syksyllä 1927 Kirchner ja Lise Gujer saivat valmiiksi ”Hagemann-maton”, joka on nykyään Städelsche Kunstinstitutin kokoelmissa Frankfurtissa.[8]

Wildboden im Schnee, 1924.

Vuonna 1923 Kirchner muutti Erna Schillingin kanssa Wildbodenissa sijaitsevaan taloon ja kirjoitti päiväkirjaansa: "Uusi pieni talomme on meille todellinen ilo. Asumme täällä mukavasti ja uudessa järjestyksessä. Tästä tulee todellakin käännekohta elämässäni. Kaiken on oltava selkeässä järjestyksessä ja pienen talon on oltava sisustettu mahdollisimman yksinkertaisesti ja vaatimattomasti, mutta silti kauniisti ja intiimisti." Näkymät Wildbodenin talosta olivat upeat; toisaalla näkymä Davosiin ja toisaalla Frauenkirchiin ja Stafelalpiin. Näkymä Sertigtalin alas oli myös yhtä vaikuttava. Talvella 1923–1924 Kirchner aloitti näiden uusien maisemien vaikutuksesta sarjan tärkeitä maalauksia, kuten teoksen Wildboden im Schnee ("Luminen Wildboden").[8]

Vuonna 1925 Kirchner ystävystyi läheisesti sveitsiläisen taiteilijakollega Albert Müllerin ja tämän perheen kanssa. Baselilaisen uuden taiteilijaryhmän Rot-Blau (”Puna-sininen”) perustivat Hermann Scherer, Albert Müller, Paul Camenisch ja Hans Schiess; he kaikki vierailivat Kirchnerin luona ja työskentelivät tämän ohjauksessa.[8]

Kirchner jatkoi työskentelyään Frauenkirchissä, ja hänen tyylinsä muuttui yhä abstraktimmaksi. Vuonna 1929 Kirchnerin oli pakko ottaa etäisyyttä Rot-Blau -ryhmään, sillä ryhmä oli vakuuttanut uskollisuuttaan hänelle, mikä suututti Kirchneriä suuresti. Hän käsitteli asiaa Das Kunstblatt-lehdessä julkaistussa ”Avoimessa kirjeessä Baselin puna-siniselle ryhmälle” ja totesi, ettei hän ollut ryhmän suojelija. Samana vuonna Kirchner vieraili Zürichissä, Berliinissä ja Essenissä.[8]

Die Schlittenfahrt, 1922–1926.

Hänen maineensa kasvoi huomattavasti 1920-luvulla ja hän piti näyttelyitä Sveitsissä ja Saksassa. Häneltä tilattiin useita seinämaalauksia Folkwang-museon juhlasaliin Esseniin vuonna 1927, ja seuraavana vuonna hän sai kutsun Venetsian biennaaliin, jossa hänen maalauksensa Schlittenfahrt ("Rekimatka", 1922–1926) oli esillä. Hänestä tuli vuonna 1931 Preussin taideakatemian jäsen.[3][6][8]

Vuonna 1930 Kirchner alkoi kärsiä tupakoinnin aiheuttamista terveysongelmista, ja vuonna 1931 naisystävä Erna joutui Berliinissä leikkaukseen epäillyn kasvaimen vuoksi. Vuoden 1932 Kirchner tuli jälleen riippuvaiseksi morfiinista. Kansallissosialistisen puolueen noustua valtaan Saksassa vuonna 1933, Kirchnerin oli mahdotonta myydä maalauksiaan.[8]

Hänen myöhäiskauden maisemamaalauksensa ovat usein allegorisia ja kuvaavat ihmisiä, jotka elävät vapaana sivilisaation kahleista ja sopusoinnussa luonnon kanssa.[2] Vuonna 1933 hän teki sarjan nelivärigrafiikkaa, joka muodostaa tärkeimmän osan hänen grafiikkatuotannossaan. Näitä töitä ovat: Porträt Dr Bauer ("Tohtori Bauerin muotokuva"), Farbentanz ("Väritanssi", 1932), Akte im Wald ("Alastomia metsässä"), Kühe im Frühling ("Lehmiä keväällä") ja Waldfriedhof ("Metsähautausmaa", 1933).[7]

Vuosien 1936 ja 1937 aikana Kirchnerille alkoi ilmaantua terveysongelmia suolistossa, ja lääkärit määräsivät hänelle Ovaltinea ja hän otti myös morfiinijohdaista Eukodalia.[8]

Kirchnerin työt julistettiin rappiotaiteeksi vuonna 1937 ja hänet pakotettiin eroamaan Preussin taideakatemiasta.[1][3] Sen seurauksena yli 600 hänen työtään takavarikoitiin julkisista museoista, ja ne joko tuhottiin tai myytiin ulkomaille.[10] Niistä yli 20 oli esillä Entartete Kunst – "Rappiotaide" -kiertonäyttelyssä vuosina 1937–1938. Kun natsit vuonna 1938 miehittivät Itävallan, hän ahdistui ajatuksesta että natsit, jotka olivat tuhonneet hänen taidettaan Saksassa olivat nyt vajaan 20 kilometrin päässä Davosista. Hän yritti suostutella pitkäaikaisen naisystävänsä Erna Schillingin (1884–1945) tekemään itsemurhan hänen kanssaan, mistä tämä kieltäytyi. Tämän jälkeen Kirchner meni ulos ja ampui kaksi laukausta rintaansa riistäen henkensä itseltään 58-vuotiaana.[4][3]

Kopf des Malers (Selbstbildnis), ("Omakuva") 1925.

Perintö

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Kirchner sai kansainvälistä tunnustusta jo vuodesta 1913 lähtien.[3] Osa hänen teoksistaan tuhoutui Saksassa vuoden 1938 jälkeen. Lukuisia hänen taideteoksiaan oli kuitenkin jo ostettu Yhdysvaltoihin tunnettuihin museoihin kuten Museum of Modern Artiin New Yorkiin, Art Institute of Chicagoon, Dallas Museum of Artiin, Solomon R. Guggenheim -museoon New Yorkissa, Metropolitan Museum of Artiin New Yorkissa ja lukuisiin muihin kokoelmiin.[10]

Nykyisin Kirchneriä pidetään Saksassa yhtenä Saksan suurimmista moderneista taiteilijoista.[4] Vuonna 2006 hänen maalauksensa Berliner Straßenszene (1913–1914) myytiin Christie’s huutokauppakamarilla 38 miljoonan dollarin hintaan.[4][11]

Näyttelyt

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
  • 1912 Kunsthalle, Bremen
  • 1912 Sonderbund westdeutscher Kunstfreunde und Künstler, Köln[8]
  • 1913 Kunsthalle, Mannheim
  • 1913 Folkwang Museum, Hagen[8]
  • 1913 Gurlitt Galerie, Berliini
  • 1914 Kunstverein, Jena
  • 1914 Deutscher Werkbundin näyttely, Köln
  • 1916 Schames Galerie, Frankfurt
  • 1921 Kronprinzpalais, Berliini[8]
  • 1921 Deutscher Künstlerbundin (Saksan taiteilijaliiton) 16. näyttely, Alte Kunsthalle, Hampuri
  • 1922 Schames Galerie, Frankfurt[8]
  • 1923 Kunsthalle, Basel
  • 1924 Winterthur Kunstmuseum[8]
  • 1926 Kirchner – 10 Jahre in Davos[8]
  • 1927 Deutscher Künstlerbundin grafiikkanäyttely, Dresden
  • 1927 Galerie Aktuaryus, Zürich, grafiikkanäyttely
  • 1927 Kunstverein, Wiesbaden[8]
  • 1927 Kunstsalon Fides, Dresden[8]
  • 1928 Deutscher Künstlerbund. Kunstverein Hannover e.V.:n 96. suuri taidenäyttely, Künstlerhaus Sophienstraße, Hannover
  • 1929 Staatenhaus, Köln
  • 1930 Näyttelyrakennus Interimtheaterplatz, Stuttgart
  • 1931 Näyttelyhallit Norbertstraß, Essen
  • 1933 Kunsthalle Bern, retrospektiivinen näyttely
  • 1933 taideliike Gutekunst & Klipstein, Bern; grafiikkanäyttely
  • 1935 Kunstmuseum, Basel, grafiikka- ja akvarellinäyttely[8]
  • 1936 Malerei und Plastik in Deutschland 1936, Hamburger Kunstverein; DKB:n viimeinen näyttely; suljettiin väkisin 10 päivän kuluttua.
  • 1936 Entartete Kunst, Kunstverein Ingolstadt, Neues Schloss
  • 1937 Institute of Art, Detroit, Yhdysvallat[8]
  • 1937–1938 Entartete Kunst – "Rappiotaide" -kiertonäyttely, Saksa ja Itävalta
  • 1973 Ernst Ludwig Kirchner. Akvarelleja ja piirustuksia. Tübingenin taidehalli
  • 1974 Galerie Roswitha Haftmann Modern Art, Zürich
  • 1980 Ernst Ludwig Kirchner 1880–1938. Retrospektiivi: Nationalgalerie Berlin, Haus der Kunst (München), Museum Ludwig (Köln), Kunsthaus Zürich, Galerie Roswitha Haftmann Modern Art (Zürich)
  • 2007 Die Deutschlandreise 1925,1926. Kunstsammlungen Chemnitz
  • 2010 Ernst Ludwig Kirchner. Retrospektiivi. Städel-museo, Frankfurt.
  • 2014 Farbenmensch Kirchner. Pinakothek der Moderne, München
  • 2015 Der doppelte Kirchner. Die zwei Seiten der Leinwand. Mannheimin taidehalli
  • 2016 Alles Kirchner! Das Museum als Wunderkammer. Kirchner-museo Davos.
  • 2016/2017 Ernst Ludwig Kirchner. Hieroglyphen. Hamburger Bahnhof – Museum für Gegenwart, Berliini.
  • 2017 Kirchner – Die Berliner Jahre. Kunsthaus Zürich, Zürich.
  • 2018/2019 Ernst Ludwig Kirchner. Erträumte Reisen. Saksan liittotasavallan taide- ja näyttelyhalli (Bundeskunsthalle), Bonn; Art Center Basel yhteistyössä Kirchner Museum Davosin ja Thorsten Sadowskyn kanssa.
  • 2019 Ernst Ludwig Kirchner. Der Maler als Fotograf. Museum der Moderne Salzburg.
  • 2023 Ernst Ludwig Kirchner. Stationen. Kunstforum Ingelheim.

Teoksia

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Kuvatekstien lähde:[12]

Monografiat

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
  • Grohmann, Willi: Das Werk Ernst Ludwig Kirchner, Kurt Wolff Verlag München, 1926.

Lähteet

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
  1. 1 2 3 4 Seppo Zetterberg (toim. suomalainen laitos): Muutosten vuosisata 1, s. 263. (Alkuteos: Power, Wealth & Powerty, The Family, Science, The Arts, Passing Parade) WSOY, 1992. ISBN 951-0-18149-8
  2. 1 2 3 4 5 6 7 8 9 10 11 12 Ernst Ludwig Kirchner | Expressionist Painter, German Artist | Britannica www.britannica.com. Viitattu 5.9.2026. (englanniksi)
  3. 1 2 3 4 5 6 7 8 9 Ernst Ludwig Kirchner – Biography and Legacy The Art Story. Viitattu 2.2.2021. (englanniksi)
  4. 1 2 3 4 5 The tragedy of avant garde artist Ernst Kirchner CBS News. 24.1.2016. Viitattu 2.2.2021. (englanniksi)
  5. ↑ Deutsche Biographie: Kirchner, Ernst - Deutsche Biographie www.deutsche-biographie.de. Bayerische Staatsbibliothek. Viitattu 5.9.2026. (saksaksi)
  6. 1 2 3 4 5 6 7 Deutsche Biographie: Kirchner, Ernst Ludwig - Deutsche Biographie www.deutsche-biographie.de. Bayerische Staatsbibliothek. Viitattu 5.9.2026. (saksaksi)
  7. 1 2 3 4 5 6 E. L. Kirchner Biography – Kirchner Museum Davos kirchnermuseum.ch. Viitattu 6.9.2026.
  8. 1 2 3 4 5 6 7 8 9 10 11 12 13 14 15 16 17 18 19 20 21 22 23 24 25 26 27 28 29 30 31 32 33 Kornfeld, E.W. & Stauffer, Christine E.: Biography Ernst Ludwig Kirchner 1992. Kirchner Museum Davos. Arkistoitu 7.4.2016. Viitattu 6.9.2026.
  9. 1 2 Brücke-Museum | Lise Gujer. A New Way of Painting www.bruecke-museum.de. Viitattu 8.9.2026. (englanniksi)
  10. 1 2 Ernst Ludwig Kirchner, (German, 1880–1938) Artnet.com. Viitattu 2.2.2021. (englanniksi)
  11. ↑ Elbaor, Caroline: Nazi-looted Kirchner Painting Stays in German Museum After $1.28 Million Settlement Artnet’news. 4.4.2017. Viitattu 2.2.2021. (englanniksi)
  12. ↑ Ernst Ludwig Kirchner Artworks The Art Story. Viitattu 3.2.2021. (englanniksi)

Aiheesta muualla

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Noudettu kohteesta ”https://fi.wikipedia.org/w/index.php?title=Ernst_Ludwig_Kirchner&oldid=24282341”