Erkki Jokinen (säveltäjä)

Kohteesta Wikipedia
Siirry navigaatioon Siirry hakuun

Erkki Ilmari Jokinen (s. 16. lokakuuta 1941 Tervakoski) on suomalainen säveltäjä ja sävellyksen opettaja.[1]

Koulutus ja työura[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Jokinen opiskeli sävellystä Sibelius-Akatemiassa Erik Bergmanin ja Joonas Kokkosen[2] johdolla ja Bilthovenissa Ton de Leeuwin johdolla. Hän suoritti Sibelius-Akatemian sävellysdiplomin 1970.[1]

Jokinen toimi musiikinteorian opettajana Hämeenlinnan musiikkiopistossa 1971-1981. Vuodesta 1981 hän toimi lehtorina Sibelius-Akatemiassa ja vuosina 2001-2005 sävellyksen professorina.[3]

Tuotanto[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Jokista on kuvailtu erittäin itsekriittiseksi säveltäjäksi. Hänen sävellystuotantonsa on suhteellisen suppea, käsittäen noin 40 työtä. Hän ei ole julkaissut uusia sävellyksiä juurikaan 2000-luvun alun jälkeen.[4]

Jokisen tuotannon pääelementtejä ovat harmonia, tonaalinen väri ja tekstuuri. Hänen varhaiset työnsä koostuvat jyrkistä muutoksista ja eri tekstuurien vastakkainasetteluista, kuten staattisten hetkien ja aggressiivisten rytmisten purkausten vaihtelusta. Hän on käyttänyt töissään sekä perinteistä nuottikirjoitusta, mutta myös vapaampaa paikka-aika notaatiota Erik Bergmanin tapaan 1970-luvun jälkeen.[4]

1980-luvulla Jokisen ilmaisu monipuolistui ja lähestyi jälkisarjallisuutta. Myös hänen nuottikirjoituksensa palautui traditionaalisemmaksi.[4]

Jokinen on käyttänyt ennakkoluulottomasti uusia sointivärejä ja hänet tunnetaan muun muassa harmonikkasävellyksistään, joilla hän on hälventänyt soitinta kohtaan pitkään koettuja ennakkoluuloja. Yleisestikin ottaen Jokinen on säveltänyt enimmäkseen soolosoittimille ja kuorolle suunnattua musiikkia ja kamarimusiikkia.[1] Hänen päätöinään pidetään neljää jousikvartettoa, joissa hän käsittelee kokoonpanoa yhtenäisenä "superinstrumenttina" neljän erillisen instrumentin sijasta[4].

Teoksia[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  • Musiikkia neljälle vaskipuhaltimelle (1968)
  • GeGeda soolosellolle (1969)
  • Sellokonsertto (1970)
  • neljä jousikvartettoa (1971, 1976, 1988, 1994)
  • Distances klarinetille ja pianolle (1978)
  • Air soolobassoklarinetille (1979)
  • Alone harmonikalle (1979)
  • Uivat lehdet sopraanolle ja pianolle (1982)
  • Face huilulle, harpulle, cembalolle ja jousitriolle (1983)
  • Reflections kahdelle harmonikalle (1983)
  • Hommage à Marc Chagall uruille (1985)
  • Konsertto harmonikalle ja kamariorkesterille (1987)
  • Rise I neljälle pianistille (1989)
  • Pros klarinetille ja sellolle (1990)
  • Voyage, konsertto viululle ja kamariorkesterille (1990)
  • Voyage II kamariorkesterille (1991)[4][1]
  • Rise II huilulle, klarinetille ja lyömäsoittimille (1992)
  • Rise III lyömäsoittimille (1992)
  • Rise IV trumpetille ja lyömäsoittimille (2000)
  • Rise V huilulle ja harmonikalle (2002)

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. a b c d Suuri Musiikkitietosanakirja 3 He-Kuud, s. 125. Keuruu: Weilin + Göös ja Otava, 1990. ISBN 951-35-4727-2.
  2. Kimmo Korhonen: Suomalaisia nykysäveltäjiä 1965-1990, s. 50. Luovan säveltaiteen edistämissäätiö / Suomalaisen musiikin tiedotuskeskus, 1990.
  3. Erkki Jokinen :: 16 October 1941 FIMIC
  4. a b c d e Kimmo Korhonen: Erkki Jokinen: Harmony, tonal colour and textures (pdf) (s. 168-169) Inventing Finnish Music - Contemporary Composers from Medieval to Modern. 2003. Suomalaisen musiikin tiedotuskeskus. Viitattu 22. syyskuuta 2008.

Aiheesta muualla[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]