Entoto
Entoto | |
---|---|
Näkymää vuorella. |
|
Korkeus | yli 3 100 m |
Sijaintitiedot | |
Entoto |
|
Koordinaatit: |
|
Sijainti | Addis Abeba, Etiopia |
Entoto on vuori Etiopian pääkaupunki Addis Abeban pohjoislaidalla. Aikanaan se oli Menelik II:n valtakeskus ennen pääkaupungin siirtämistä nykyisen Addis Abeban keskustaan. Osa vuoresta on nykyisin luonnonpuistoa.
Maantiede
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]Entoto sijaitsee Etiopian pääkaupunki Addis Abeban pohjoisreunalla. Vuori on yksi kaupungin korkeimmista kohdista.[1] Vuorenharjanne nousee yli 3 100 metrin korkeuteen merenpinnasta. Vuori on peruskalliota. Sen rinteet pohjoisesta ovat jyrkkiä ja maaperättömiä. Etelässä rinteet ovat loivempia ja niiden päällä on maaperää. Vuoren koillisrinteet ovat osa luonnonpuistoa.[2]
Alueen kasvillisuus käsittää metsikköä, pensaikkoja, niittyjä ja viljelymaata. Metsiköiden tyypillisin luonnollinen laji on afrikankataja. Muita harvempia lajeja ovat esimerkiksi kosso ja oliivi. Nykyisin suurin osa vuoresta on kuitenkin muutettu eukalyptusviljelmiksi. Pienempiä kasvilajeja on runsaasti. Vuorella tavataan joitakin Etiopian kotoperäisiä lintulajeja, kuten etiopiantikkanen ja etiopiankissatimali. Alueella on myös useita petolintuja, joiden lajeja ovat esimerkiksi partakorppikotka, suomukorppikotka, vuorihiirihaukka, sirokotka ja ruostelintuhaukka.[2]
Historia
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]Nykyisen Entoton paikalla oli jonkinlainen valtakeskus jo ennen 1500-lukua. Tiettävästi paikalla oli keisari Lebna Dengelin asuinpaikka. Paikkakunta kuitenkin tuhoutui Ahmad ibn Ibrahim al-Ghazin johtamien muslimien sotaretkillä. 1800-luvun loppupuoliskolla Lebna Dengelin päivien loistoa jäljitellyt Menelik II päätti siirtää oman valtakeskuksensa Entotoon. Menelik II uskoi myös profetiaan, jonka mukaan Lebna Dengelin jälkeläinen jälleenrakennuttaisi Entoton jonakin päivänä. Menelik II rakennutti itselleen palatsin ja naituaan vuonna 1883 Taytu Betulin myös Marialle (Maryam) pyhitetyn kirkon. Vuonna 1885 rakennettiin vielä toinen arkkienkeli Raguelille pyhitetty kirkko. Entoton valinta valtakeskukseksi osoittautui kuitenkin ongelmalliseksi. Paikka oli valittu etenkin sen puolustamisen kannalta, mutta rauhan ajan hallinnolliseksi keskukseksi siitä ei ollut. Paikka oli sitä paitsi kylmä ja tuulinen, eikä luonnollisia juomavedenlähteitä ollut. Polttopuun loppuessa alueelta Menelik II päätti viimein siirtää pääkaupunkinsa vuorenrinnettä alas nykyisen Addis Abeban keskustaan. Hän palasi tosin vuorelle vielä vuonna 1899, kun hänet kruunattiin Etiopian keisariksi Marian kirkolla. Menelikin kuoltua 1913 leskikuningatar Taytu muutti taloon kirkon vieressä.[1]
-
Marian kirkko.
-
Entoton palatsi.
-
Keisarinna Taytun kellotorni.
Lähteet
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]- ↑ a b David H. Shinn ja Thomas P. Ofcansky: Historical dictionary of Ethiopia, s. 143. Scarecrow Press, 2013. ISBN 978-0-8108-7457-2. (englanniksi)
- ↑ a b Entoto Natural Park and escarpment Important Bird Areas factsheet. 2021. BirdLife International. Viitattu 23.8.2021. (englanniksi)