Ensio Lumes

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun

Emil Ensio Lumes, sukunimi aik. Lucenius (8. joulukuuta 1919 Helsinki30. tammikuuta 2018 Helsinki[1]) oli suomalainen elokuvaäänittäjä.[2][3]

Lumes aloitti uransa Suomi-Filmissä toimimalla apupoikana Kaikki rakastavat -elokuvan (1935) kuvauksissa. Koskenlaskijan morsian -elokuvaa kuvattaessa 1937 hän oli Vilho Auvisen näyttelemän Kulku-Matin sijaisena koskenlaskukohtauksessa. Lumes opiskeli sitten äännitystä ja miksausta äänittäjä Pertti Kuuselan opastuksella. Hän toimi äänittäjän apulaisena useissa elokuvissa ja sotavuosina hän oli mukana Puolustusvoimain uutiskatsausten äänityksessä ja miksauksessa. Lumes oli 1940-luvulla äänitysassistenttina monissa Teuvo Tulion elokuvissa ja vuonna 1947 hän oli ensimmäisen kerran itsenäisenä äänittäjänä valmistettaessa Tulion Levoton veri- ja Intohimon vallassa -elokuvien ruotsinkielisiä rinnakkaisversioita.[2]

1950-luvulla Lumes oli päätoimisesti Suomi-Filmin Finlandia-katsausten ja tilauselokuvien äänittäjänä mutta hän osallistui edelleen myös useiden pitkien elokuvien äänitykseen. 1960-luvun alussa Lumes siirtyi Fennada-Filmin palvelukseen äänittäjäksi. Hän oli äänittäjänä muun muassa Maunu Kurkvaaran elokuvissa, Risto Jarvan Työmiehen päiväkirja -elokuvassa (1967), Matti Kassilan kahdessa elokuvassa Vodkaa, komisario Palmu (1969) ja Haluan rakastaa Peter (1972) sekä Edvin Laineen ohjaamissa elokuvissa Täällä Pohjantähden alla (1968) ja Akseli ja Elina (1970). Viimeiset pitkät elokuvansa Luottamus ja Kuumat kundit Lumes äänitti vuonna 1976. Hän jatkoi kuitenkin äänittäjänä muissa tehtävissa aina 1980-luvun lopulle saakka.[2]

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]