Elo Kuosmanen

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun
Elo Kuosmanen Pierrot’n roolissa vuonna 1923.

Elo Nyyrikki Kuosmanen (28. kesäkuuta 1893 Helsinki23. kesäkuuta 1980 Padasjoki[1]) oli suomalainen tanssija, koreografi, lavastaja, näyttämöpukusuunnittelija, balettimestari, balettipedagogi ja taidemaalari.[2] Hän piti ensimmäisen julkisen tanssiesityksensä vuonna 1921.

Kuosmanen opiskeli Helsingin Tanssiopistossa ja oli yksi vuonna 1922 perustetun Suomen Kansallisbaletin tanssijoista sen ensimmäisen Joutsenlampi-baletin esityksissä. Kuosmanen oli avannut oman tanssikoulunsa jo vuonna 1920, vaikka jatkoi tuolloin vielä itsekin opintojaan Tanssiopistossa. Hän opetti koulussaan sekä baletti- että steppitanssia.

Kuosmasen puoliso oli balettitanssija ja tanssinopettaja Iris Salin (1906–1991), joka opiskeli Kuosmasen tapaan Helsingin Tanssiopistossa. Heidän poikansa Leo Kuosmasen kirjoittaman elämäkerran mukaan sekä Elo Kuosmanen että Iris Salin korostivat kumpikin Helsingin Tanssiopiston suurta merkitystä Suomen Kansallisbaletin synnyssä.

Kuosmanen esiintyi näyttelijänä Uuno Hirvosen ohjaamassa pitkässä elokuvassa Meren ja lemmen aallot (1926). Myöhemmin hän teki joihinkin elokuviin myös koreografioita ja lavastuksia.

Elo Kuosmaselle myönnettiin Pro Finlandia -mitali vuonna 1963, kuten myös hänen puolisolleen Iris Salinille.

Kirjallisuutta

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
  • Kuosmanen, Leo 1999: Elon mainingit taiteen virrassa. Valtion taidemuseo.
  1. Otavan Iso Musiikkitietosanakirja: Hakemisto- ja täydennysosa, s. 211. Helsinki 1980. ISBN 951-1-05750-2
  2. Vienola-Lindfors, Irma – Hällström, Raoul af: Suomen Kansallisbaletti 1922–1972, s. 233. Helsinki: Musiikki Fazer, 1981. ISBN 951-757-096-1