Elisenvaaran pommitus
Elisenvaaran pommitus 20. kesäkuuta 1944 oli jatko- ja koko toisen maailmansodan tuhoisin lentopommitus Suomen hallitsemalla alueella. Pommituksessa kuoli yli sata siviiliä sekä sotilasta ja lottaa. Moskovan rauhassa 1940 Neuvostoliitolle luovutetun Kurkijoen Elisenvaaran rautatieasemalla seisonut siirtoväkeä kuljettanut juna joutui neuvostoliittolaisten ilmapommituksen kohteeksi. Monet uhreista olivat kotoisin Räisälästä.
Pommitus tapahtui jatkosodan perääntymisvaiheessa, samana päivänä, kun Neuvostoliitto valtasi takaisin Viipurin. Neuvostoilmavoimat oli saanut käskyn tuhota Elisenvaaran aseman, koska suomalaisten joukkojenkuljetukset Kannaksen torjuntataisteluihin kulkivat Elisenvaaran kautta.

Asemalla oli puoliltapäivin yli tuhat ihmistä, Karjalankannakselle meneviä sotilaita sekä evakkoon matkaavia karjalaisia. Neuvostoliittolaiset moukaroivat 54 pommikoneen voimin asemaa kolmessa pommitusaallossa neljännestunnin ajan. Vilkkaalla risteysasemalla ei ollut ilmapuolustusta eikä ilmahälytystä annettu. Räisäläläisiä evakkoja kuljettanut juna koki kovimman kohtalon. Kaksi härkävaunua sai täysosuman ja lähes kaikki näissä vaunuissa olleet kuolivat. Kaksi kolmasosaa kuolleista oli naisia ja lapsia.
Tuoreeltaan pommitus sensuroitiin ja vaiettiin, minkä vuoksi siitä lähti liikkeelle toinen toistaan hurjempia huhuja.[2] Elisenvaaran pommitus joutui heti sensuroiduksi ja vaikeneminen kesti hyvin pitkään. Kansan tietoon pommitus tuli vasta vuonna 2006, kun TV1 esitti huhtikuussa 2006 Erkki Rahkolan toimittaman Ykkösdokumentin Vaiettu murhenäytelmä, joka vihdoin kertoi tapauksesta. Kenraaliluutnantti Aarne Sihvo Päämajasta antoi 17.2.1944 medialle salaisen käskyn vaieta ilmapommituksista ja niiden uhreista. [3]
Katso myös
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]Lähteet
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]- Ahola, Esko: Elisenvaaran pommitus sota-ajan asiakirjoissa. (julkaistu myös Räisäläinen 2/1994, s. 7) Kurkijokelainen, 12.8.1994, nro 32, s. 5. ISSN 0782-5668
- Rahkola, Erkki & Geust, Carl-Fredrik: Vaiettu Elisenvaaran pommitus: evakkohelvetti 20. kesäkuuta 1944. Helsinki: Ajatus, 2008. ISBN 978-951-20-7637-6
- Ravantti, Elina: Näkökulma: Otimme hatkat 25.4.2014. Yle Uutiset. Viitattu 27.7.2015.
Viitteet
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]- ↑ Rastas, Mauri: Elisenvaaran suurpommitus 20.06.1944 Kurkijokelainen-lehti. 17.12.2008. Viitattu 1.8.2022.
- ↑ * Rahkola, Erkki (toim. Mauri Rastas): Uutta tietoa Elisenvaaran pommituslegendoista Kurkijokelainen 05.12.2008. 29.11.2008. Viitattu 27.7.2015.
- ↑ Erkki Rahkola ja Carl-Fredrik Geust 2008: Vaiettu Elisenvaaran pommitus: evakkohelvetti 20. kesäkuuta 1944, sivut 194-195, 218. Ajatus Kirjat.