Eino Pernu

Kohteesta Wikipedia
Loikkaa: valikkoon, hakuun

Eino Pernu (12. marraskuuta 1895 Kalajoki24. helmikuuta 1928) oli suomalainen jääkärikapteeni.[1][2] Hän oli Saksassa sotilasoppinsa saanut jääkäri. Hän sai tulikasteensa ensimmäisessä maailmansodassa Saksan itärintamalla Misse-joella. Myöhemmin hän soti Suomen sisällissodassa joukkueenjohtajana Valkoisessa armeijassa.

Perhe ja koulutus[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Pernun vanhemmat olivat kauppias Jooseppi Pernu ja Ida Maria Ollila. Hänet vihittiin avioliittoon vuonna 1921 Aili Elina Kurthin kanssa. Hän kirjoitti ylioppilaaksi Kokkolan suomalaisesta yhteiskoulusta vuonna 1915 ja liittyi Etelä-Pohjalaiseen osakuntaan. Opintojaan hän jatkoi Helsingin yliopiston lainopillisessa tiedekunnassa vuonna 1915. Hän kävi aseseppäkurssin Vaasassa vuonna 1918 ja sotilaspedagogisen kurssin Hämeenlinnassa vuonna 1925 sekä taktiikan soveltamiskurssin Viipurissa vuonna 1926.[1][2]

Jääkärikausi[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Pernu liittyi vapaaehtoisena Saksassa sotilaskoulutusta antavan jääkäripataljoona 27:n 4. komppaniaan 3. tammikuuta 1916, josta hänet siirrettiin 1. marraskuuta 1917 pataljoonan 1. konekiväärikomppaniaan. Hän otti osaa taisteluihin ensimmäisessä maailmansodassa Saksan itärintamalla Misse-joella, Riianlahdella ja Aa-joella.[1][2][1][2]

Suomen sisällissota[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Pernu astui Suomen armeijan palvelukseen luutnantiksi ylennettynä Saksassa 11. helmikuuta 1918 ja saapui Suomeen (Vaasaan) 25. helmikuuta 1918 jääkärien pääjoukon mukana. Hänet sijoitettiin Suomen valkoiseen armeijaan joukkueenjohtajaksi 1. Jääkärirykmentin 3. jääkäripataljoonan konekiväärikomppaniaan. Hän osallistui sisällissodan taisteluihin Tampereella ja Viipurissa sekä Kämärällä.[1][2]

Sisällissodan jälkeinen aika[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Pernu määrättiin sisällissodan jälkeen suoritetun armeijan uudelleenjärjestelyn yhteydessä komppanianpäälliköksi Valkoisen kaartin rykmentin II pataljoonaan, josta hänet siirrettiin 10. joulukuuta 1918 Vuoristoprikaatiin ja määrättiin Kaartin jääkäripataljoonan konekiväärikomppanian päälliköksi. Pernu erosi armeijasta 6. toukokuuta 1919 ja siirtyi suojeluskuntajärjestön palvelukseen, jossa hänet sijoitettiin aluksi opettajaksi Etelä-Pohjanmaan suojeluskuntapiirin alipäällystökursseille ja myöhemmin Kalvolan suojeluskunnan paikallispäälliköksi. Hän oli taktiikan opettajana suojeluskuntain päällystökoulussa Hämeenlinnassa 26. lokakuuta 1919 – 6. syyskuuta 1920 välisen ajan ja Keski-Pohjanmaan suojeluskuntapiirin päällikkönä 5. lokakuuta 1920 – 1. helmikuuta 1923 välisen ajan. Pernu erosi suojeluskunnasta ja astui rajavartiolaitoksen palvelukseen 1. helmikuuta 1923 ja hänet sijoitettiin Joensuun rajavartiostoon komppanianpäälliköksi. [1][2] Pernu on haudattu Kalajoelle.


Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  • Puolustusministeriön Sotahistoriallisen toimiston julkaisuja IV, Suomen jääkärien elämäkerrasto, WSOY Porvoo 1938.
  • Sotatieteen Laitoksen Julkaisuja XIV, Suomen jääkärien elämäkerrasto 1975, Vaasa 1975 ISBN 951-99046-8-9.
  • Sotavuodet Kalajoki, Kalajoen veteraanijärjestöt 1991.

Viitteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. a b c d e f Suomen jääkärien elämäkerrasto 1938
  2. a b c d e f Suomen jääkärien elämäkerrasto 1975