Einarr Skúlason

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun

Einarr Skúlason oli 1100-luvulla vaikuttanut islantilainen skaldi-runoilija ja kirkonmies, joka mainitaan mm. Morkinskinnassa sekä Snorri Sturluson Proosa-Eddassa ja Heimskringlassa.[1]

Elämä[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Tiedot Einarr Skúlasonista ovat vähäiset. Hän syntyi mahdollisesti noin v. 1090 Borgarfjörður-vuonon alueella. Pidetään todennäköisenä, että hän kuului Myrar-sukuun, jonka varhaisimpia edustajia Egillin, Kalju-Grímrinpojan saagan mukaan oli Egill Skalla-Grímsson. Einarrin epäilläänkin olleen Egillin pojan, Þorsteinn Egilssonin jälkeläinen, ja saagakirjoittajana tunnetun Snorri Sturlusonin äidinpuoleisen isoisän veli. Morkinskinnan Sigurðr Jerusaleminkävijästä kertovassa osiossa (ns. Þinga saga) Einarrin kerrotaan toimineen viestinviejänä kuninkaan ja Sigurðr Hranasonin välillä vuosina 1112–1114. Hän on oletettavasti ollut Norjassa myös Haraldr (Maununpoika) gillin valtakaudella joskus vuosien 1130–1136 välisenä aikana.[2]

Einarrin tarkkaa kuolinvuotta ei tunneta. Einarr mainitaan eräässä noin v. 1220 peräisin olevassa pappisluettelossa, jossa listattiin vuonna 1143 Islannissa elossa olleita pappeja. Vuonna 1153 hänen kerrotaan Morkinskinnan mukaan esittäneen pyhän Olavin kunniaksi laatimansa runon Geisli (suom. ”valonsäde”) Nidarosin tuomiokirkossa Trondheimissa (Kristkirken). On oletettu, että Einarr viipyi myöhemmin Norjassa kuningas Eysteinn Haraldrinpojan kuolemaan vuonna 1157 saakka. Morkinskinnan mukaan kuningas Eysteinn oli myöntänyt Einarrille stallarin (”marsalkka”) arvonimen. Tämän jälkeen Einarr mahdollisesti matkusti Tanskaan ja Ruotsiin, mutta palasi vielä myöhemmin Norjaan. Einarrin oletettavasti nuorin tunnettu runo Elfarvísur on mahdollisesti syntynyt joskus vuosien 1159–1161 välisenä aikana.[3]

Runous[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Einarrin nimiin on luettu useita skaldirunoja, jotka muutamaa poikkeusta lukuun ottamatta kuuluvat kuninkaiden kunniaksi laadittujen ylistysrunojen perinteeseen. Einarria on kuitenkin pidetty ensimmäisenä merkittävänä kristillisenä skaldi-runoilijana. On katsottu, että Einarr vältteli käyttämästä pakanallista kuvastoa runoudessaan, muttei silti suhtautunut kielteisesti vanhempaan runouteen vaan hyödynsi sitäkin. Nykytutkimuksessa hänen runonsa tunnetaan seuraavilla, tutkijoiden myöhemmin antamilla nimillä:[4]

  • Sigurðardrápa I (Sigurðr Jerusaleminkävijästä)
  • Haraldsdrápa I (Haraldr gillistä)
  • Haraldsdrápa II (Haraldr gillistä)
  • Haraldssonakvæði (Haraldr gillin pojista)
  • Sigurðardrápa II (Sigurðr Haraldrinpojasta)
  • Runhenda (Eysteinn Haraldrinpojasta)
  • Eysteinsdrápa (Eysteinn Haraldrinpojasta)
  • Ingadrápa (Ingi Haraldrinpojasta)
  • Elfarvísur (Norjalaisen päällikön Grégóríus Dagssonin kunniaksi)
  • Geisli (pyhästä Olavista)
  • Øxarflokkr (lahjaksi saadusta aseesta)

Näiden runojen lisäksi Einarrilta on säilynyt eri lähteissä, kuten Proosa-Eddassa, myös yksittäisiä runojen säkeistöjä. Toisaalta vasta myöhemmät tutkijat ovat liittäneet osan edellä mainittujen runojen säkeistöistä kyseisiin runoihin esimerkiksi runomitan tai sisällön perusteella.[5]

Einarr Skúlasonia pidetään yhtenä tuotteliaimmista 1100-luvulla eläneistä skaldi-runoilijoista. Säilyneitten lähteiden perusteella vain skaldi Sighvatr Þórðarsonilta on säilynyt enemmän runoutta. Esimerkiksi Snorri siteeraa teoksessaan Heimskringla Einarrin nimissä olevia runoja suhteessa enemmän kuin kenenkään muun skaldin.[1]

Einarrin ura skaldina[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Proosa-Eddan käsikirjoituksessa DG 11 ja Heimskringlan käsikirjoituksessa AM 761 4to on skaldien luettelo (Skáldatal), jossa Einarr mainitaan seuraavien kuninkaitten hovirunoilijana: Sigurðr Jerusaleminkävijä (isl. Jórsalafari), Eysteinn Magnusson, Magnus blindi, Haraldr Gilli, sekä Haraldr gillin pojat Sigurðr, Eysteinn ja Ingi. Lisäksi Einarr ylisti runoudessaan Skáldatalin mukaan norjalaista merkkimiestä Eindriði Nuorta (ungi Jónsson) sekä oletettavasti Sverkerin sukua edustanutta kuningas Sverker Vanhempaa (isl. Sörkvir Kolsson) ja tämän poikaa Jonia (Jón jarl Sörkvisson) kuten myös Tanskan kuningasta Sveinn III Eiríkssonia (isl. Sveinn svífandi, tansk. Svend Grathe, hallitsi 1146–1157). Einarrin runo Elfarvísur taas on laadittu norjalaisen päällikön Grégóríus Dagssonin kunniaksi.[6]

Katso myös[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  • Chase, Martin S. J. 1993. Einarr Skúlason. Teoksessa Medieval Scandinavia: An Encyclopedia, toim. Phillip Pulsiano. New York: Garland, .
  • Chase, Martin. 2007. (Introduction to) Einarr Skúlason, Geisli. Teoksessa Margaret Clunies Ross (toim.), Poetry on Christian Subjects. Skaldic Poetry of the Scandinavian Middle Ages 7. Turnhout: Brepols, 5–65.
  • Simek, Rudolf & Hermann Pálsson. 2007. Lexikon der altnordischen Literatur . Kröners Taschenausgabe 490. Stuttgart: Kröner.

Viitteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. ↑ a b Chase 1993.
  2. ↑ Chase 1993; Chase 2007; Simek & Hermann Pálsson 2007, 377. Ks. Morkinskinna, 375.
  3. ↑ Chase 1993; Chase 2007; Simek & Hermann Pálsson 2007, 108. Ks. Morkinskinna, 446.
  4. ↑ Chase 1993; Chase 2007; Simek & Hermann Pálsson 2007, 74, 288.
  5. ↑ Chase 2007.
  6. ↑ Chase 2007; Simek & Hermann Pálsson 2007, 74, 343. Haraldr gillin lisänimi gilli tarkoittaa mahdollisesti "(Kristuksen) palvelijaa".

Käännökset ja editiot[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  • Andersson, Theodore Murdock & Kari Ellen Gade (käänt.). 2000. Morkinskinna. The Earliest Icelandic Chronicle of the Norwegian Kings (1030–1157). Islandica 51. Ithaca, NY: Cornell University Press.
  • Ármann Jakobsson & Þórður Ingi Guðjónsson (toim.). 2011. Morkinskinna, I–II. Íslenzk fornrit 23–24. Reykjavík: Hið íslenzka fornritafélag.
  • Bjarni Aðalbjarnarson (toim.). 1941–1951. Heimskringla, I–III. Íslenzk fornrit 26–28. Reykjavík: Hið íslenzka fornritafélag.
  • Chase, Martin (toim.). 2016. Einar Skúlason’s Geisli: A Critical Edition. Toronto: University of Toronto Press.
  • Finnur Jónsson (toim.). 1967 & 1973. Den norsk-islandske skjaldedigtning, 1A–2A & 1B–2B. Copenhagen: Rosenkilde & Bagger. [Copenhagen & Christiania: Gyldendal 1912–1915]. 1A: 455–485, 1B: 423–457.
  • Finnur Jónsson (toim.). 1932. Morkinskinna. Samfund til udgivelse af gammel nordisk litteratur 53. Copenhagen: Jørgensen.
  • Sigurður Nordal & Guðni Jónsson (toim.). 1938. Borgfirðinga sögur. Íslenzk fornrit 3. Reykjavík: Hið íslenzka fornritafélag.
  • Unger, C. R. (toim.) 1867. Morkinskinna. Christiania: B. M. Bentzen.

Aiheesta muualla[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Noudettu kohteesta ”https://fi.wikipedia.org/w/index.php?title=Einarr_Skúlason&oldid=20946128”