Eila Minkkinen
Eila Sisko Minkkinen (s. 12. tammikuuta 1945 Konginkangas) on suomalainen kuvanveistäjä ja hopeaseppä.[1]
Henkilöhistoria ja ura[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Eila Minkkinen syntyi maanviljelijä Alle Minkkisen ja Helmi Sällisen perheeseen Konginkankaan Soskonniemessä. Hänen puolisonsa vuodesta 1978 on rakennusinsinööri Veikko Niinimäki.[1] Minkkinen aloitti opintonsa Taideteollisen oppilaitoksen ammattikoulun iltakoulussa metallitaiteen osastolla 1961. Samaan aikaan hän oli oppilaana kultasepänverstaassa kolme vuotta. Vuosina 1965–1969 hän opiskeli Taideteollisuusopiston nyk. Aalto Yliopiston Teollisen muotoilun osastolla. Minkkisellä on ollut oma työhuone vuodesta 1969, ensin Helsingissä kolmessa eri osoitteessa ja vuodesta 1980 Vanhassa Raumassa. Aluksi hän valmisti ikivanhalla suuritöisellä repoussé käsityötavalla kookkaita hopeakoruja, joissa oli pakotettuna jokin luotoaihe, kasvoja jne. Seuraavaksi häntä kiinnosti metallien valutekniikka. Ensimmäiset vahasta muovaillut, suomalaisia metsäeläimiä kuvaavat korut on valettu hopeasta, myöhemmin myös pronssista. 1971 hänen ensimmäinen yksityisnäyttelynsä oli HelsingissäTaidesalongin Kellarigalleriassa, jossa esillä oli eläinaiheiset hopeakorut. Niistä tuli yleisön suosikkeja ja ne ovat edelleen pienimuotoisessa tuotannossa. Plastinen sommittelu oli oppiaineena Taideteollisuusopistossa. Savesta tai vahasta muovaillut veistokset ja reliefit valettiin Ateneumin 'kipsikellarissa'. Ensimmäinen omassa ateljeessa tehty veistos oli esillä Nuorten näyttelyssä Helsingin Taidehallissa v.1972. Finnish Desing Centerissä Helsingissä v.1967 Uudet korut näyttelyssä hänen käsin tehdyt hopeakorut herättivät huomiota. Vilkas näyttelytoiminta innosti uusiutumaan aina näyttelyn teeman tai -paikan mukaan. Eri materiaalikokeilujen tuloksena syntyi uusia teoksia ja esim.1986 Helsingissä Galleria 25.ssä Paperikorut -näyttely sai paljon julkisuutta. Repoussé työtavalla tehtyjen isokokoisten (100x200cm) reliefien ja eri pakotus- ja juotostekniikoilla tehtyjen veistosten materiaali on ollut kupari. Ikivanhan repoussé työtavan elvyttämisestä ja uudistamisesta hän sai Valtionpalkinnon 1992.Taideteollisessa Korkeakoulussa hän toimi tuntiopettajana 1972–1979.
Minkkisen koruja oli esillä Desing Centerin Uudet korut -näyttelyssä Helsingissä1967. Sen jälkeen hänen teoksiaan on ollut esillä noin sadassa yhteisnäyttelyissä Suomessa ja ulkomailla ryhmänäyttelyissä yli kolmessakymmenessä maassa. Yksityisnäyttelyitä on ollut Suomessa 38.
Minkkisellä on useita julkisia teoksia ja hänen teoksiaan on useissa kokoelmissa; Musée des Arts décoratifs Pariisi, Eu.n kokoelma Bryssel (kaksi kuparireliefiä Kesä ja Talvi), Kaup. kokoelma Liége Belgia, Unkarin Taideteollisuumuseo, Budapest. Designmuseo Helsinki,Turun-, Porin-, Rauman-, Lahden-, Kotkan-, Kokkolan-, Rovaniemen-, Äänekosken-, Emil Cedercreutzin-, ja Jyväskylän taidemuseot, sekä Lönnströmin taidemuseo Rauma, Alavuden kaupunki, Lars ja Helena Pahlman nykykorukokoelma, Espoo, Solange Thierry-de St Rapt -nykykorukokoelma Pariisi, Korutaideyhdistyksen kokoelma Lappeenranta, Suomen Lasimuseo Riihimäki.
Palkintoja
- Wärtsilä Oy.n stipendi 1969
- Tuuli -palkinto Turun ja Porin läänin taidekäsityönäyttelyssä 1990
- Valtion taideteollisuuspalkinto 1992
- Ornamon nimeämä Vuoden taidekäsityöläinen 2004
- Sanomalehti Länsi-Suomen taidemitali, 1995
- Rauman kaupungin 560-vuotisjuhlavuoden kulttuurimitali 2002
- Rauman kaupungin kulttuuripalkinto 2004.
- Valtion taiteilijaeläke vuodesta 2005-
- Kutsuttu Suomen Kuvanveistäjäliiton kunniajäseneksi 2016
- Kutsuttu Rauman taiteilijaseuran kunniajäseneksi 2017
- Satakunnan taidetoimikunnan jaettu taidepalkinto 2018
Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
- Suomen kuvanveistäjäliitto (Arkistoitu – Internet Archive)
- Elia Minkkinen Taiteilijamatrikkelissa
- Taiteilijan kotisivut
Viitteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
- ↑ a b Lasse Pajala, John Lagerbohm, Ulla Strengell-Silainen (toim.): Kuka kukin on 2011, s. 610. Helsinki: Otava, 2011. ISBN 978-951-1-24712-8.
Kirjallisuutta[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
- Bizot, Chantal & Colemo, Nadine: Bijoux Contemporains, un Passion. Collection de Solange Thierry de Sait Rapt. Editions du Regard, 2018. ISBN 978-2841053636. (ranskaksi)
- Pahlman, Helena et. al: Suomalainen koru. Helsinki: Tammi, 2016. ISBN 978-951-31-9103-0.
- Pahlman, Helena et. al: Itsenäisyyden ajan suomalainen koru. Helsinki: Tammi, 2014. ISBN 978-951-31-7830-7.
- 2015 Osaatteko valssata, neiti Minkkinen? Kuvitettu elämäkerta, Pirkko Vekkeli, Janne Koski, Otso Kantokorpi, Helena Pahlman, Marsa Luukkonen. Parvs Publishing Helsinki. ISBN 978-952-5654-75-2.
- Pauketta ja patinaa, Eila Minkkisen teoksia 1962–2005. ISBN 952-91-8730-0.
- Aav, Marianne – Amberg, Anna-Liisa – Fagerström, Raimo – Tillander, Ulla: Koru Suomessa. Godenhiem Design museo, 2012. ISBN 978-952-9878-77-2.
- Kuka kukin on 2005. Helsinki, Otava. ISBN 951-1-19577-8 ja 2011, ISBN 978-951-1-24712-8.
- Sculptor2005, Suomen Kuvanveistäjäliitto ry. 2005, ISBN 951-97247-2-9.
- Metallit 2001, ISBN 951-98746-0-7.
- Poutasuo, Tuula: Suomalainen hopeataide. 1989, ISBN 951-26-3264-0.
- Lambert, Sylvia: The Ring. 1998, ISBN 2-88046-317-3.
- III Triennale Du Bijou, Musee Des Arts Decoratifs, Paris, 1992, ISBN 2-906450-86-3.
- The Ego Adorned: 20th Century Artists' Jewellery. ISBN 90-6625-024-0.
- Ruutiainen, Päivi: Onko puhelinkoppi koru? Nykykoru taiteen kentällä. ISBN 978-952-484-568-7.
| ||||||||||||||||||
