Eero Seppälä

Kohteesta Wikipedia
Loikkaa: valikkoon, hakuun
Seppälän ja Otto Flodinin suunnittelma Tampereen rautatieasema

Eero Seppälä (19. elokuuta 1902 Hämeenlinna5. elokuuta 1941 Hiitola) oli suomalainen arkkitehti. Hän syntyi Hämeenlinnassa yhdeksänlapsiseen perheeseen. Hänen isänsä, kauppias Johan Emil Helenius oli tunnetun raittiusmiehen Matti Helenius-Seppälän veli.

Opiskeluaikanaan Seppälä toimi harjoittelijana Arkkitehtitoimistossa K. Borg, J.S. Sirén & Hj. Åberg 1929, Hilding Ekelundin toimistossa 1928 ja 1929 sekä Aulis Kalman johdolla 1930–31.

Seppälä valmistui arkkitehdiksi Suomen Teknillisestä korkeakoulusta vuonna 1932. Sittemmin hän toimi Rautatiehallituksen arkkitehtina. Eero Seppälä voitti 1934 Otto Flodinin kanssa Tampereen rautatieaseman suunnittelukilpailun.

Asema edustaa funktionalismia, samoin kuin hänen Salon kaupunkiin insinööri J. Syvähuokolle piirtämänsä yksityistalo, joka 1975 julistettiin suojelluksi kulttuurihistoriallisesti merkittävänä rakennuksena. Seppälä on myös piirtänyt joitakin kesämökkejä, kaksi niistä Karjalohjan Härjänvatsaan. Toinen näistä oli hänen omansa. Sekä asemarakennuksessa että Salon yksityisasunnossa kiintyy huomio päädyn suureen ikkunaan. Myös kesämökissä on miltei koko seinän kokoinen ikkuna, josta on näkymä Lohjanjärvelle.

Seppälä kaatui jatkosodassa luutnanttina tarkka-ampujan luotiin 5. elokuuta 1941.

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]