Eero August Hillbom

Kohteesta Wikipedia
Siirry navigaatioon Siirry hakuun

Eero August Hillbom (16. syyskuuta 1904 Mikkeli[1]6. joulukuuta 1991 Espoo[2]) oli suomalainen neurologi, joka sai professorin arvonimen ja tuli tunnetuksi aivovamma-asiantuntijana.[2]

Hillbomin vanhemmat olivat lääkäri August Hillbom ja Maria Charlotta Ingman ja puoliso vuodesta 1940 sairaanhoitaja Rosine Dorothea Helenius. Neurologian professori Matti Hillbom on heidän poikansa. Hillbom tuli ylioppilaaksi Mikkelin suomalaisesta yhteiskoulusta 1922 ja valmistui lääketieteen lisensiaatiksi 1932. Tohtoriksi hän väitteli 1960 ja hänet nimitettiin seuraavana vuonna Helsingin yliopiston neurologian dosentiksi. Ennen sotia Hillbom työskenteli useissa eri sairaaloissa, muun muassa Kellokoskella ja Lapinlahdella, mutta myös esimerkiksi Helsingin kaupungin, Helsingin diakonissalaitoksen, Suomi-yhtiön, Kivelän sairaalan ja Harjavallan piirimielisairaalan palveluksessa. Lääkintämajuriksi Hillbom ylennettiin 1942.[1] Sotien jälkeen Hillbom toimi Sotainvalidien veljesliiton ylläpitämän aivovammaisten hoito- ja tutkimuslaitoksen, myöhemmän aivovammasairaalan, ylilääkärinä vuodesta 1949 aina vuoteen 1971 saakka. Hänen aivovammoja koskenut väitöskirjansa, jonka aineistona oli kaikkiaan 3 552 tapausta, herätti kansainvälistä huomiota. Suomessa Hillbom muistetaan varsinkin sotainvalidien parissa tekemästään työstä. Helsingin yliopiston dosentuurin lisäksi Hillbom hoiti virkaatekevänä yliopiston neuorologian professuuria. Professorin arvonimen hän sai vuonna 1964.[2]

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. a b Juhani Kirpilä, Sisko Motti, Anna-Marja Oksa (toim.): Suomen lääkärit 1962, s. 159-160. Helsinki: Suomen Lääkäriliitto, 1963.
  2. a b c Professori Eero Hillbom. Suomen aivovammatutkimuksen suurin taustahahmo 20.12.1991. Helsingin Sanomat. Viitattu 30.8.2017.
Tämä henkilöön liittyvä artikkeli on tynkä. Voit auttaa Wikipediaa laajentamalla artikkelia.