Edward John Eyre
| Edward John Eyre | |
|---|---|
 |
|
| Henkilötiedot | |
| Syntynyt | 5. elokuuta 1815 Whipsnade, Bedfordshire, Englanti |
| Kuollut | 30. marraskuuta 1901 (86 vuotta) Tavistock, Devon, Englanti |
Edward John Eyre (5. elokuuta 1815 Whipsnade, Bedfordshire, Englanti – 30. marraskuuta 1901 Tavistock, Devon, Englanti) oli brittiläinen siirtomaahallinnon virkamies ja tutkimusmatkailija. Hänen mukaansa on nimetty Eyrejärvi ja Eyren niemimaa Etelä-Australiassa. Häntä myöhemmin arvosteltiin kostotoimistaan toimiessaan Jamaikan kuvernöörinä.[1][2]
Elämä ja ura[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Eyre oli yorkshireläisen anglikaanipapin ja lääkärin tyttären poika. Hänen oli tarkoitus ryhtyä sotilasuralle, mutta koska komennuksen saaminen viivästyi, hän lähti Uuteen Etelä-Walesiin maaliskuussa 1833 ja ryhtyi harjoittamaan lampaankasvatusta ensin Uudessa Etelä-Walesissa ja sitten Etelä-Australiassa Murrayjoen alajuoksulla. Hän ajoi ensimmäisenä karjaa Sydneysta länteen Adelaideen uuteen Etelä-Australian siirtokuntaan. Siellä hänestä tuli paikallinen virkamies, joka puolusti aboriginaalien etuja ja oppi myös heidän kielensä. Eyre teki tutkimusmatkoja seuralaistensa kanssa Adelaiden pohjoispuolella ja länsipuolella sijaitsevassa autiomaassa, ylitti ensimmäisenä eurooppalaisena Nullarborin tasangon ja osoitti vastoinkäymisten jälkeen, että Etelä- ja Länsi-Australian välinen maayhteys oli mahdollinen. Vuonna 1845 hän palasi Englantiin. Hän kuvaili matkojaan teoksessa Expeditions into Central Australia and Overland from Adelaide to King George's Sound (1845) ja sai kuninkaallisen maantieteellisen seuran mitalin.[1][2]
Vuonna 1846 hänet nimitettiin Uuden-Seelannin kuvernööriluutnantiksi pääasiassa hänen onnistuneesta Australian alkuperäisasukkaiden kohtelusta, ja hän toimi George Greyn alaisuudessa. Hallittuaan peräkkäin St Vincentiä ja Antiguaa hänet nimitettiin vuonna 1862 Jamaikan vt. kuvernööriksi ja vuonna 1864 kuvernööriksi. 11. lokakuussa 1865 Morant Bayssä alkoi mustien kapina, jossa oikeustalo poltettiin, ja ainakin kaksikymmentä eurooppalaista sai surmansa ja muita haavoittui. Kapinaa seuranneissa tukahduttamistoimissa Eyre teloitutti yli 400 kapinoitsijaa ja ruoskitutti satoja, myös joitain naisia. Noin tuhat asuntoa, enimmäkseen hauraita majoja, tuhoutui. Valtaosa Jamaikalla asuvista eurooppalaisista oli kiitollinen Eyren toimista. Jamaikan siirtokunnan parlamentti hajotti itsensä vapaaehtoisesti 17. tammikuuta 1866 ja kumosi vanhan perustuslain jättäen saaren hallinnon kruununsiirtomaana suoraan Britannian hallinnolle. Eyren toiminta sai osakseen hyväksyntää Englannissa, mutta liberaalit pitivät Eyrea julmana hirviönä. Joulukuussa Jamaikalle lähetettiin kuninkaallinen tutkintalautakunta, ja Eyre hyllytettiin väliaikaisesti kuvernöörin virasta. Huhtikuussa 1866 komissio raportoi, että Eyre oli toiminut kiitettävän ripeästi ja pysäyttänyt mellakan, mutta että hän oli myöhemmin toiminut tarpeettoman ankarasti. Erityisesti Eyrea kritisoitiin, että hän hirtätti Jamaikan parlamentin "värillisen" eli eurooppalaista perimää omanneen edustajan George William Gordonin sotalain nojalla maanpetoksesta. Järjestäytyneestä salaliitosta ei ollut todisteita ja monet oikeudenkäynnit oli suoritettu epäasianmukaisesti. Hallitus kutsui Eyren pois Jamaikalta takaisin Englantiin heinäkuussa 1866. John Stuart Mill, Herbert Spencer ja Thomas Henry Huxley kannattivat hänen syytteeseen asettamistaan murhasta, kun taas Thomas Carlyle, John Ruskin ja Alfred Tennyson puolustivat Eyrea. Murha- tai muita rikossyytteitä häntä vastaan ei lopulta nostettu yrityksistä huolimatta niin Englannissa kuin Jamaikallakaan.[1][2]
Viitteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
- ↑ a b c Eyre, Edward John Dictionary of National Biography, 1912 supplement. 1912. Viitattu 12.10.2023.
- ↑ a b c Edward John Eyre Encyclopedia Britannica. 2023. Viitattu 12.10.2023.
Aiheesta muualla[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
| ||||||||||||||||||||||
