Edward Gibbon
Edward Gibbon (8. toukokuuta 1737 – 16. tammikuuta 1794) oli englantilainen historioitsija, jota on pidetty yhtenä nykyaikaisen historiankirjoituksen perustajista.[1]
Suku ja koulutus
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]Edward Gibbon syntyi kohtalaisen varakkaaseen englantilaiseen perheeseen, joka tuki hänen opintojaan. Hän pääsi jo 15-vuotiaana protestanttiseen Oxfordin Magdalen Collegeen. Hän ei kuitenkaan pitänyt saamastaan opetuksesta ja kääntyi hetkeksi katolisuuteen. Tästä nousi suuri kohu, jota hän isänsä neuvosta pakeni Sveitsiin, jotta protestanttisuus tulisi hänelle kunnolla tutuksi.[1] Lausannessa hän tapasi nuorten kirjallisissa piireissä vuonna 1757 oppineen ja koulutetun pastorintytär Suzanne Curchodin (josta tuli madame de Staëlin äiti) ja he menivät kihloihin. Kihlaus purkautui vuonna 1762 eikä Gibbon näytä katuneen asiaa. He pysyivät kuitenkin hyvissä väleissä keskenään ja kävivät myöhemmin kirjeenvaihtoa.[2] Hylättyään englantilaisen yliopistomaailman Gibbon opiskeli itsekseen. Hän palasi Englantiin vuonna 1759 ja toimi muutaman vuoden armeijan palveluksessa, mutta jatkoi samalla yksityisiä opintojaan.
Uran alku
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]Gibbon lähti uudelleen kotimaastaan vuonna 1764. Nyt kohteena oli Rooma, jossa hän koki tuotantonsa kannalta ratkaisevan elämyksen tuolloin vielä antiikin raunioiden täyttämällä Capitolium-kukkulalla. Hän halusi kirjoittaa Rooman valtakunnan katoamisen historian. Vuosina 1776–1789 hän julkaisi kuusiosaisen teoksen Rooman valtakunnan rappio ja tuho (engl. The History of The Decline and Fall of the Roman Empire). Viimeiset vuotensa Gibbon asui vuoroin Lausannessa ja Lontoossa.
Rooman, Bysantin ja keskiajan historia
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]Gibbonin teosta on pidetty 1700-luvun historiankirjoituksen huipentumana, koska siinä yhdistyivät aikakauden pääsuuntauksien tärkeimmät piirteet. Ensiksikin se perustui hyvin huolelliseen alkuperäislähteiden kartoittamiseen niin sanotun antikvarismin mallin mukaan. Toisaalta Gibbon jäljitteli ylittämättömästi ajan filosofista historiankirjoitusta, jolle tyyli ja luettavuus olivat tärkein ansio.
Vaikka Gibbon puhuukin otsikossa vain Rooman valtakunnan rappiosta, teos on kuitenkin laaja katsaus keskiajan syntyyn ja sen vaiheisiin. Hän aloittaa historian keisari Trajanuksen kaudesta (98 jaa.) ja jatkaa sitten valtakunnan hajoamisen selvittelyä. Gibbon katsoi Rooman suuruudenajan olleen vuosina 90–180, Domitianuksen kuolemasta Commoduksen valtaantuloon saakka, ihmiskunnan historian onnellisimpana aikakautena, jonka hyvinvointi kuitenkin riippui ratkaisevasti Rooman silloisten keisarien luonteesta. Ennen tätä kautta Roomaa olikin hallinnut joukko kelvottomia keisareita kuten Caligula, Nero ja Domitianus, ja jatkuvasti oli vaarana, että joku heidän kaltaisensa nousisi jälleen valtaistuimelle.[3]
| ” | Historia on oikeastaan vain merkintöjä ihmiskunnan rikoksista, mielettömyyksistä ja onnettomuuksista. | ” |
– Edward Gibbon | ||
Gibbon kirjoittaa niin Bysantista kuin lännen valtioistakin, ja kuusiosainen, tuhansien sivujen laajuinen teos päättyy Konstantinopolin luhistumiseen vuonna 1453.[1] Tällöin hänen mielestään antiikin Rooma oli lopullisesti kadonnut.
Gibbonin teos tunnetaan ennen kaikkea sen kielteisestä suhtautumisesta kristinuskoon, jonka hän katsoi yhdeksi pääsyyksi Rooman tuhoon.[1] Se rappeutti roomalaisen hyveeseen (virtus) perustuneen järjestelmän. Gibbonia on pidetty niin keskiajan kuin Bysantin mustamaalaajana, mutta hänen teoksensa on vivahteikkaampi.[4]
Suomennetut teokset
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]- Gibbon, Edward (1999). Rooman valtakunnan rappio ja tuho: I osa: luvut I–XVI. Helsinki: Albion. ISBN 951-98103-2-3.
- Gibbon, Edward (2003). Rooman valtakunnan rappio ja tuho: II osa: luvut XVII–XXVI. Helsinki: Albion. ISBN 951-98103-9-0.
- Gibbon, Edward (2007). Rooman valtakunnan rappio ja tuho: III osa: luvut XXVII–XXXVIII. Helsinki: Albion. ISBN 978-952-99496-1-8.
Lähteet
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]- ↑ a b c d Tieteen kuvalehti Historia 15/2014, s. 28–29.
- ↑ James Breck Perkins: Madame Necker The Atlantic. 1.2.1888. Viitattu 20.8.2025. (englanniksi)
- ↑ Gibbon, Edward: Rooman valtakunnan rappio ja tuho. 1. osa, s. 88–89. Suomentanut Erkki Salo. Albion, 2008.
- ↑ Matilainen, Pekka: Muutoksen tekijät : Renessanssin synty ja perintö, s. 31–32. (“Gibbon suhtautuu näennäisen väheksyvästi Bysanttiin, mutta tuntee selvää vetoa sitä kohtaan ja katsoo sen siis olevan osa Rooman valtakuntaa, sen perinteen jatkaja.”) Atena Kustannus, 2016. ISBN 978-952-300-238-8
Kirjallisuutta
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]- Gibbon, Edward: On Christianity. Buffalo, New York: Prometheus Books, 1991.
- J.G.A. Pocock, Barbarism and Religion, I–IV. Cambridge 1999–2005.
- Roy Porter, Gibbon: Making History. London 1988.
- David Womersley, Transformation of the Decline and Fall of the Roman Empire. Cambridge 1988.
Aiheesta muualla
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
- Edward Gibbonin teokset Project Gutenbergin sivuilla. (englanniksi)
- Edward Gibbon: Rooman valtakunnan rappio ja tuho, osat 1-3. Suomennos PDF-muodossa.
| Kansainväliset | |
|---|---|
| Kansalliset | |
| Tieteilijät | |
| Henkilöt | |
| Muut | |
