Aspartaami

Wikipediasta
(Ohjattu sivulta E951)
Siirry navigaatioon Siirry hakuun
Aspartaami
Tunnisteet
IUPAC-nimi N-(L-α-aspartyyli)-L-fenyylialaniini, 1-metyyliesteri
CAS-numero 22839-47-0
PubChem CID 134601
Ominaisuudet
Molekyylikaava C14H18N2O5
Moolimassa 294,3 g/mol
Sulamispiste 246,5 °C

Aspartaami on keinotekoinen makeutusaine, joka muistuttaa maultaan sakkaroosia mutta on sitä noin 100–200 kertaa makeampaa.[1] Aspartaamia käytetään yleisesti sokerittomissa makeissa tuotteissa, kuten limonadeissa ja makeisissa. Aspartaami hajoaa korkeassa lämpötilassa, joten se soveltuu vain rajoitetusti paistettavien tai keitettävien tuotteiden, kuten leivonnaisten ja jälkiruokien valmistukseen. Kemialliselta rakenteeltaan aspartaami on aminohappojen asparagiinihapon ja fenyylialaniinin dipeptidin metyyliesteri[2].

Aspartaamia syntetisoi ensimmäistä kertaa James Schlatter vuonna 1965, ja Yhdysvaltain elintarvike- ja lääkevirasto FDA hyväksyi sen vuonna 1974 rajoitetusti elintarvikekäyttöön. Euroopan unionin alueella aspartaamia on saanut käyttää vuodesta 1994. Aspartaamin pitkäaikaiskäyttö lisää useiden tutkimusten mukaan syöpäriskiä, jos sitä nauttii äärimmäisen suuria määriä. Aspartaamia voi kuitenkin nauttia 40 milligrammaa painokiloa kohden päivässä ilman syöpäriskin kasvua. Turvallinen saanti ylittyy vasta, jos 60-kiloinen ihminen nauttii aspartaamilla makeutettua juomaa sen aspartaamipitoisuudesta riippuen yli 12–36 tölkkiä päivässä. Poikkeuksena ovat vain fenyyliketonuriaa sairastavat, joiden ei pitäisi käyttää lainkaan aspartaamia. Aspartaamin elintarvikepakkauksissa käytettävä E-koodi on E951.[3][4] [1][5][6]

Historia[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

G. D. Searle & Co:lla työskennellyt James Schlatter huomasi aspartaamin makeuden vuonna 1965. Kehittäessään lääkettä mahahaavan hoitoon Schlatter kaatoi vahingossa aspartaamia sormilleen. Schlatter arveli, että aine on vaaratonta ja jatkoi työtään pesemättä käsiään. Myöhemmin hän kostutti sormeaan nostaakseen papereita pinosta ja huomasi silloin aineen makeuden.[7]

Tämän jälkeen yhtiössä kokeiltiin satoja muokattuja versioita aspartaamista, mutta mikään niistä ei ollut ominaisuuksiltaan alkuperäisen veroinen. Aineen havaittiin olevan taloudellista valmistaa ja hyvänmakuista, ja sen toksisuus oli erittäin pieni. Yhtiö haki ja sai aineelle patentin. Patentti umpeutui vuonna 1992, joten nykyään aspartaamia ja sen valmistustekniikkaa saavat käyttää muutkin valmistajat.[7]

Hyväksymisprosessi[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Searle haki 1973 Yhdysvaltojen elintarvike- ja lääkevirasto FDA:lta hyväksyntää aspartaamin käyttämiseksi makeutusaineena. Searlen omien tutkimusten mukaan se oli turvallista, ja seuraavana vuonna se sai luvan makeutusaineen käyttöön kuivissa elintarvikkeissa. Hyväksynnästä kuitenkin valitettiin, koska John Olney epäili vuonna 1971 tekemiensä eläinkokeiden perusteella aspartaamissa käytetyn asparagiinihapon aiheuttavan aivovaurioita, ja koska aine oli vaarallinen fenyyliketonuriaa sairastaville.[5]

FDA alkoi tutkia asiaa, ja vuonna 1976 FDA:n tutkimusryhmän raportti havaitsi Searlen tutkimusten olleen muun muassa huolimattomasti suoritettuja ja epätarkasti analysoituja.[8] Raportin johdosta FDA pyysi oikeusministeriötä aloittamaan syyteharkinnan siitä, oliko Searlea aihetta syyttää tutkimustulosten väärentämisestä ja olennaisten tulosten salaamisesta. Syyteharkinta ei kuitenkaan edennyt, koska asiaa käsitelleet pohjois-Illinois'n valtionsyyttäjät Samuel Skiner ja William F. Conlon palkattiin Searlen lakiasioita hoitaneeseen Sidley & Austin -asianajotoimistoon.[8]

Seuraavina vuosina aspartaamin hyväksynnästä kiisteltiin FDA:n sisällä. FDA:n silloinen pääjohtaja kokosi lautakunnan pohtimaan aspartaamin hyväksymistä. Vuonna 1981 lautakunta lausunnossaan päätyi vaatimaan lisätutkimuksia, eikä hyväksynyt aspartaamin käyttöä elintarvikkeissa.[8] Paneelin päätöksestä valitettiin, ja asia tuli FDA:n pääjohtajan päätettäväksi. FDA:n tuore pääjohtaja Arthur Hull Hayes kuitenkin päätti hyväksyä aspartaamin vastoin lautakunnan suositusta. Hull perusteli päätöstään lautakunnan tutkimuksessa olleilla virheillä ja sillä, että lausunnon jälkeen valmistunut japanilaisen aspartaamivalmistaja Ajinomoto Co:n tekemä tutkimus osoitti aineen turvalliseksi. Hyväksynnän yhteydessä FDA kuitenkin määräsi, että aspartaamia sisältävissä tuotteissa pitää olla varoitus niiden sisältämästä fenyylialaniinista.[5][8]

Aspartaamia on tutkittu jatkuvasti sen käytön hyväksynnän jälkeenkin, ja sen käytöstä ja terveysvaikutuksista on kiistelty. Useimmat huolet kuitenkin jäivät taakse FDA:n ja Kansanterveysvirasto CDC:n tutkittua useita aspartaamiin liittyviä valituksia ja tultua siihen tulokseen, että aineen käyttö on turvallista. Tähän johtopäätökseen liittyi vuonna 1985 Yhdysvaltojen suurin lääkäriliitto American Medical Association (AMA). Aspartaami on sen jälkeen hyväksytty elintarvikekäyttöön yli 93 maassa.[7]

Euroopan unionin alueella aspartaamia on saanut käyttää vuodesta 1994.[9]

Metabolia[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Elimistössä aspartaami hajoaa asparagiinihapoksi, fenyylialaniiniksi ja metanoliksi. Metanoli puolestaan hapettuu myrkyllisiksi formaldehydiksi ja muurahaishapoksi. Metanolin ja formaldehydin hajoamissykli on elimistössä hyvin nopea, eikä niitä pääse kerääntymään elimistöön. Muurahaishappo hajoaa hitaammin, ja sen on teoriassa mahdollista kerääntyä elimistöön. Japanilaisen aspartaamivalmistaja Ajinomoton rahoittaman[10] Bernadine Magnussonin toimittaman tutkimuskatsauksen mukaan aspartaamista saatavat asparagiinihappo-, fenyylialaniini- ja metanolimäärät ovat kuitenkin olemattomia verrattuna muusta ravinnosta saataviin määriin.[11]

Asparagiinihappo on korkeina pitoisuuksina neurotoksinen samalla tavoin kuin L-glutamaatti, ja voi siis aiheuttaa hermosolujen kuolemisen ylikiihottamalla niitä.[12]

Aspartaamin terveysvaikutukset[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

YK:n maatalousjärjestö on edustanut vuodesta alkaen 1981 sitä näkökantaa, että aspartaami on turvallista normaalissa määrin nautittuna. Turvallinen saanti ylittyy maatalousjärjestön mukaan vasta, jos 60-kiloinen ihminen nauttii aspartaamilla makeutettua juomaa sen aspartaamipitoisuudesta riippuen yli 12–36 tölkkiä päivässä.[3]

Suomen elintarviketurvallisuusvirasto Evira on todennut, että Euroopan elintarviketurvallisuusviranomainen EFSA on tullut arvioissaan joka kerta siihen tulokseen, ettei aspartaamin hyväksyttävä päiväsaanti sisällä terveysriskejä muille kuin fenyyliketonuriaa sairastaville. Aspartaamin hyväksyttävä päivänsaanti (ADI) on 40 milligrammaa painokiloa kohden.[4] Myös Euroopan unionin vastaava viranomainen EFSA ja Yhdysvaltain FDA ovat pitäneet aspartaamia käytännössä turvallisena.lähde?

Turvallisuutta puoltavat tutkimukset[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Vuonna 2006 Yhdysvaltain syöpäinstituutti teki haastattelututkimuksen, jossa tutkittiin 340 045 miestä ja 226 945 naista iältään 50–69 vuotta, ja päätyi johtopäätöksen, ettei aspartaamin käytöllä ja syöpien välillä ole yhteyttä.[13]

Japanilaisen aspartaamivalmistaja Ajinomoton rahoittamassa[14] Bernadine Magnusonin katsausartikkelissa vuodelta 2007 tarkasteltiin aspartaamin ja syövän yhteydestä julkaistuja tutkimuksia, eikä aspartaamin karsinogeenisuudesta löytynyt todisteita. Magnusonin mukaan myöskään epidemiologisissa tutkimuksissa ei ole havaittu aspartaamin yhteyttä mihinkään syöpään. Vaikka suuri kerta-annos aspartaamia saattaa vaikuttaa joihinkin biokemiallisiin parametreihin, esimerkiksi aivojen välittäjäaineiden pitoisuuksiin, katsauksen sisältämien tutkimusten valossa ravinnosta saatavalla aspartaamilla ei ole vaikutusta hermoston toimintaan.[15] Italialainen Ramazzini-instituutti on kuitenkin kritisoinut aspartaamitutkimusta siitä, että koe-eläiminä toimineet rotat on tapettu niissä liian aikaisin. Aspartaamin syöpävaikutus tulee esiin vasta elämän viimeisellä kolmanneksella, mutta koerotat tapetaan jo kahden vuoden iässä[16]

Vaarallisuutta puoltavat tutkimukset[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Vuonna 1993 aloitettiin kaksoissokkotutkimus, jossa selvitettiin, onko aspartaamin käyttö 30 mg/painokilo-päiväannoksella turvallista myös masennuspotilailla. Tutkimus jouduttiin keskeyttämään ennenaikaisesti, kun havaittiin, että aspartaamin käyttö aiheutti masennuspotilaille paljon voimakkaita oireita.[17]

European Journal of Clinical Nutritionissa vuonna 2008 julkaistu artikkeli aspartaamin ja sen hajoamistuotteiden aineenvaihduntateistä toteaa, että aspartaamin käyttö suurilla annoksilla saattaa liittyä joidenkin psykiatristen sairauksien syntyyn, ja suosittelee asian selvittämiseksi perinpohjaisia jatkotutkimuksia. Eräiden tutkimustulosten mukaan aspartaami voi aiheuttaa herkille yksilöille päänsärkyä tai migreeniä.[18]

Syöpävaarallisuus[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Vuonna 2005 italialainen Ramazzini-instituutin tutkijaryhmä havaitsi aspartaamin ja eri syöpäsairauksien yhteyden rotilla annoksilla, jotka ovat lähellä ADI-arvoa[19]. Euroopan elintarviketurvallisuusvirasto EFSA:n mukaan kyseinen tutkimus ei kuitenkaan antanut perusteita ADI-suositusten muuttamiseen tai aspartaamin turvallisuuden laajempaan uudelleenarvioimiseen.[20]

Britannian hallituksen neuvoa antava komitea arvosteli Ramazzinin tutkimusta siitä, että rottien annettiin elää tavallista pidempään, jolloin on epävarmaa, mihin ne kuolivat. Syöpään sairastuneista rotista otettiin kuitenkin syöpänäytteet. Neuvoa antava komitea arvosteli myös sitä, että 9 000 syöpänäytteestä vain 70 annettiin ulkopuolisten tutkijoiden tarkasteltaviksi.[8] Ramazzini-instituutin mukaan moni muukin syöpävaarallinen aine olisi jäänyt löytymättä, jos kokeiden rotat olisi tapettu jo kahden vuoden kuluttua, kuten toimittiin aiemmissa aspartaamikokeissa.[16]

Ramazzini-instituutti sai vuonna 2007 jälleen tulokseksi, että aspartaami lisää rottien syöpiä annoksilla, jotka ovat lähellä ADI-arvoa. Aspartaamin syöpävaikutus tuli selvästi esiin elämän viimeisellä kolmanneksella.[16]

Vuonna 2010 Ramazzi-instituutin tutkijaryhmä Morando Soffrittin johdolla havaitsi, että jatkuva aspartaamin nauttiminen ravinnossa aiheutti keuhko- ja maksasyöpää uros- ja naarasrotille sekä uroshiirille mutta ei naarashiirille. Syövän määrän lisääntyminen vaati kuitenkin päiväannoksen, joka vastasi 2 ja 4 grammaa/painokilo eli turvarajan 50–100-kertaisen ylityksen. Aspartaamin vaarallisuus korostuu, jos altistuminen alkaa jo sikiövaiheessa.[21]

Vuoden 2023 kesällä WHO lisäsi aspartaamin mahdollisesti syöpävaarallisten aineiden listaansa. [22]

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. ↑ a b Aspartaami Elintarviketurvallisuusvirasto. Arkistoitu 9.5.2011. Viitattu 20.5.2011.
  2. ↑ M. O'Mullane, B. Fields, G. Stanley: Food Additives: Sweeteners, s. 477–484. Waltham: Academic Press, 2014-01-01. ISBN 978-0-12-378613-5. Teoksen verkkoversio (viitattu 11.4.2024).
  3. ↑ a b Jennifer Rigby, Richa Naidu, Jennifer Rigby, Richa Naidu: Exclusive: WHO's cancer research agency to say aspartame sweetener a possible carcinogen -sources Reuters. 29.6.2023. Viitattu 5.7.2023. (englanniksi)
  4. ↑ a b Aspartaami Ruokavirasto. Viitattu 5.7.2023.
  5. ↑ a b c Ashley G. Nill: The History of Aspartame leda.law.harvard.edu. 1.4.2000. Arkistoitu 19.7.2011. Viitattu 20.5.2011. (englanniksi)
  6. ↑ Aspartame
    18.3.2011. European Food Safety Authority. Viitattu 20.5.2011. (englanniksi)
  7. ↑ a b c How Products Are Made: Aspartame Enotes.com. Viitattu 6.4.2008. (englanniksi)
  8. ↑ a b c d e Melanie Warner: The Lowdown on Sweet?. New York Times, 12.2.2006. Artikkelin verkkoversio. Viitattu 12.4.2008. (englanniksi)
  9. ↑ EFSA ::. Opinion of the Scientific Panel on food additives, flavourings, processing aids and materials in contact with food (AFC) related to a new long-term carcinogenicity study on aspartame
  10. ↑ Carcinogenicity of Aspartame: Soffritti Responds.(englanniksi)
  11. ↑ Magnuson BA, Burdock GA, Doull J, Kroes RM, Marsh GM, Pariza MW, Spencer PS, Waddell WJ, Walker R, Williams GM.: Aspartame: a safety evaluation based on current use levels, regulations, and toxicological and epidemiological studies (pdf) Crit Rev Toxicol. 2007;37(8):629–727.. 2007. Viitattu 20.5.2011. (englanniksi)
  12. ↑ Akhlaq A. Farooqui, Wei-Yi Ong, Lloyd A. Horrocks: ”1 Glutamate and aspartate in the brain”, Neurochemical Aspects of Excitotoxicity. Springer,, 2007. ISBN 9780387730226. Teoksen verkkoversio (viitattu 30.3.2011). (englanniksi)
  13. ↑ No cancer risk found in diet soda's aspartame
  14. ↑ Carcinogenicity of Aspartame: Soffritti Responds. (englanniksi)
  15. ↑ Magnuson BA, Burdock GA, Doull J. et al.: Aspartame: a safety evaluation based on current use levels, regulations, and toxicological and epidemiological studies.. (Review) Crit Rev Toxicol., 2007, nro 37(8), s. 629–727. PMID 17828671. (englanniksi)
  16. ↑ a b c toinen Ramazzini-tutkimus
  17. ↑ Ralph G. Walton, Robert Hudak, Ruth J. Green-Waite: Adverse reactions to aspartame: Double-blind challenge in patients from a vulnerable population. Biological Psychiatry, 1.7.1993, nro 34, s. 13–17. doi:10.1016/0006-3223(93)90251-8. ISSN 0006-3223. Artikkelin verkkoversio. (englanniksi)
  18. ↑ Humphries P, Pretorius E, Naudé H.: Direct and indirect cellular effects of aspartame on the brain. (kts. keskustelusivu) National Library of Medicine. 8.8.2007. National Center for Biotechnology Information. Viitattu 3.5.2008. (englanniksi)
  19. ↑ ensimmäinen Ramazzini-tutkimus
  20. ↑ toinen Ramazzini-tutkimus
  21. ↑ Aspartame Administered in Feed, Beginning Prenatally Through Life Span, Induces Cancers of the Liver and Lung in Male Swiss Mice mpwhi.com. Viitattu 3.4.2011. (englanniksi)
  22. ↑ Aspartame hazard and risk assessment results released who.int. Viitattu 18.7.2023. (englanniksi)

Aiheesta muualla[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Commons
Commons
Wikimedia Commonsissa on kuvia tai muita tiedostoja aiheesta Aspartaami.

Tietokannat[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Kriittisesti suhtautuvat sivut[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

 

Noudettu kohteesta ”https://fi.wikipedia.org/w/index.php?title=Aspartaami&oldid=22319085”