Draža Mihailović

Wikipedia
Loikkaa: valikkoon, hakuun
Draža Mihailović

Dragoljub ”Draža” Mihailović (serbialaisilla kyrillisillä aakkosilla: Драгољуб ”Дража” Михаиловић; tunnettu myös nimillä Чича tai Čiča, 27. huhtikuuta 1893 Ivanjica, Serbian kuningaskunta17. heinäkuuta 1946 Lisičiji Potok lähellä Belgradia, Jugoslavia) oli serbialainen kenraali, joka muistetaan vastarintaliikkeen Isänmaa Jugoslavian kuninkaallisen armeijan johtajana toisen maailmansodan aikana.

Sotilasura[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Mihailović meni opiskelemaan Serbian sotilasakatemiaan lokakuussa 1910. Hän otti osaa kadettina Balkanin sotiin 1912–1913. Heinäkuussa 1913 hän oli luokkansa paras ja hänet ylennettiin vänrikiksi. Hän palveli ensimmäisessä maailmansodassa Serbian armeijan upseerina. Sodan loppuun mennessä hän oli ylennyt kapteeniksi.

Maailmansotien välisenä aikana Mihailović palveli esikuntatehtävissä yleten aina everstiksi asti. Hän toimi myös sotilasattaseana Sofian ja Prahan lähetystöissä. Viimeisinä vuosina ennen toisen maailmansodan syttymistä Mihailović oli komennettuna Sloveniaan.

Toinen maailmansota[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Natsi-Saksan julkaisema etsintäkuulutus: 100,000 kultamarkkaa Draža Mihailovićistä elävänä tai kuolleena.

Saksa valtasi Jugoslavian huhtikuuhun 1941 mennessä. Mihailović johti pientä ryhmää sotilaita, jotka kieltäytyivät antautumasta. Ryhmä vetäytyi Ravna Goran alueelle, jossa Mihailović perusti tšetnikki-yksiköitä taistelemaan partisaanisotaa miehittäjiä vastaan. Yksiköistä muodostui myöhemmin Isänmaa Jugoslavian kuninkaallinen armeija (Југословенска војска у отаџбини tai Jugoslovenska vojska u otadžbini).

Mihailović toimi maltillisesti ja tuki pienimuotoisia operaatioita suurten hyökkäyksien sijasta, sillä hän yritti välttää miehittäjien suuret kostotoimet siviiliväestöä vastaan. Siitä huolimatta Mihailovićin miesten suorittamat iskut ja toisaalla Titon johtamien punapartisaanien laajamittainen toiminta oli niin tehokasta, että Adolf Hitler määräsi sata jugoslavialaista teloitettavaksi yhtä vastarintaliikkeen tappamaa saksalaista vastaan. Mihailovićin päästä luvattiin myös suuri palkkio. Vastarintaliikkeitä vastaan kävi sotaa useita SS-yksiköitä, kuten Balkanin alueen saksalaissukuisista vapaaehtoisista ja värvätyistä muodostettu 7. SS-divisioona Prinz Eugen.

Mihailovićin tšetnikeillä ja Titon punapartisaaneilla oli sotilaallisten erimielisyyksien lisäksi myös poliittisia erimielisyyksiä. Sodan puolivälin aikoihin Mihailović ei pitänyt kommunisteja juuri kansallissosialisteja parempina. Liittoutuneet pitivät kansallismielistä rojalistia Mihailovićia teoriassa parempana yhteistyökumppanina natseja vastaan kuin kommunistista Titoa, mutta heidän mielestään Titon partisaanit tekivät kaiken todellisen työn samaan aikaan kun Mihailović suoritti pieniä iskujaan.

Mihailović kääntyi Titoa vastaan ja vastarintaryhmät aloittivat oman sotansa toisiaan vastaan. Kun Mihailovićin tšetnikit tekivät yhteistyötä jopa vihollisiensa saksalaisten ja italialaisten kanssa liittoutuneet ohjasivat tukensa yksinomaan Titolle.[1]

Mihailovicin johtamat tšetnikkiyksiköt siirtyivät itä-Bosniaan 1943 ja ajautuivat taisteluihin kansallissosialisteja tukeneen kroaattijärjestö Ustašan kanssa. Mihailovićin miehet syyllistyivät alueella useisiin sotarikoksiin Ustašaa tukenutta siviiliväestöä sekä Bosnian muslimiväestöä kohtaan. Samanaikaisesti myös Ustašat tekivät sotarikoksia serbiväestöä kohtaan.

Sodan jälkeen[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Sodan jälkeen Titon kommunistiset partisaanit ottivat vallan Jugoslaviassa. Mihailović tuomittiin kuolemaan sotarikoksista ja maanpetoksesta. Hänet teloitettiin ampumalla aamulla 18. heinäkuuta 1946. Hänet haudattiin merkitsemättömään joukkohautaan muiden teloitettujen kanssa.

Yhdysvaltain presidentti Harry S. Truman palkitsi Mihailovićin postyymisti Legion of Merit-mitalilla. Hänen joukkonsa olivat pelastaneet yli 500 yhdysvaltalaista alasammuttujen pommikoneiden miehistön jäsentä sodan aikana. Mitali luovutettiin Mihailovićin tyttärelle Gordanalle vuonna 2005 yhdysvaltalaisen veteraanijärjestön toimesta Kroatian, Bosnian ja Hertsegovinan sekä myös joidenkin serbialaisten protesteista huolimatta.[2]

Katso myös[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Aiheesta muualla[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]