Djer

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun
Djer hieroglyfein
Horus-nimi
G5
M37
Djer

Djer oli muinaista Egyptiä 1. dynastian aikaan vuoden 3000 eaa. tienoilla hallinnut faarao.

Manethon mukaan Djer hallitsi 57 vuotta isänsä ja edeltäjänsä perustamasta Memfiksestä käsin. Djerin nimellä varustettuja kirjoituksia on löydetty aina Niilin ensimmäiselta kataraktilta asti. Tämä osoittaa, että Djerin hallituskaudella Egyptin valtakunta oli jo laajentunut kaikille egyptiläisten tuntemille alueille. Djerin hallituskaudelta on löytynyt melko vähän esineitä. Elefantinen saaren lähistöltä on löytynyt puunpala, jossa ilmeisesti kuvataan ihmisen uhraamista. Samasta paikasta on löydetty myös patsas, joka oletettavasti kuvaa Djeriä. Patsaalta puuttuu kuitenkin pää. Löytyneiden esineiden vähyys ei kuitenkaan johdu myöhempien aikojen tapaan hallituskauden lyhyydestä, vaan pääasiassa siitä, että Djer hallitsi yli 5 000 vuotta sitten. Lähes kaikki tuon ajan dokumentit ovat jo tuhoutuneet ajan saatossa. Turasta, Sakkarasta, Helwanista ja Memfiksestä on kuitenkin löydetty kirjoituksia, joissa Djer mainitaan. Egyptin rajojen ulkopuolelta löydetyissä esineissä tai kirjoituksissa hänen nimeään ei ole mainittu.

Djer johti hallituskaudellaan menestyksekkäitä sotaretkiä Siinaille ja näin laajensi Egyptin vaikutusta itään päin. Djerin hallituskaudella Egyptiä kohtasi uusi vaurauden ja taiteiden kukoistuksen aika. Djer itse oli opiskellut lääkäriksi jo ennen valtaantuloaan ja hän laatikin useita tauteja ja niiden hoitoja käsitteleviä papyruksia. Hänen kirjoituksiaan luettiin ja käytettiin ohjeina lääkärien keskuudessa aina Egyptin valtakunnan lopulliseen sortumiseen asti 3 000 vuotta myöhemmin.

Djer on haudattu Abydoksessa olevaan suureen hautaan (Hauta 0). Haudan uskottiin alun perin olevan myyttinen Osiriksen hauta ja se oli suosittu pyhiinvaelluksen kohde. 1. tammikuuta vuonna 1895 Emile Amelineau aloitti 12 päivää kestäneet kaivaukset haudassa. Hänen metodinsa olivat kuitenkin varsin kyseenalaiset, sillä hän säilytti pelkästään kokonaiset esineet ja hävitti loput pitäen niitä arvottomina. Hän löysi yhdestä haudan kammiosta pienen patsaan vierestä ihmisen pääkallon. Amelineau uskoi löytäneensä Osiriksen maalliset jäännökset huolimatta siitä, että antropologit tunnistivat kallon naiselle kuuluneeksi. William Flinders Petrie teki kaivauksia haudassa viisi vuotta myöhemmin ja löysi tehokkaampien ja tieteellisempien metodiensa ansiosta huomattavan määrän esineitä, joita Amelineau ei ollut huomannut tai oli heittänyt ne pois.

Djerin hauta on hyvin samankaltainen edeltäjänsä haudan kanssa, mutta sen yhteydessä on huomattava määrä oheishautoja. Kaiken kaikkiaan näitä pienempiä hautoja löytyy Djerin haudan yhteydestä lähes 300 (suurempi määrä kuin yhdelläkään muulla faaraolla). Toisin kuin myöhempinä aikoina oli tavallista, Djer ei rakennuttanut ainoastaan perheidensä hautoja omansa yhteyteen. Useissa haudoissa on virkamiehiä ja hänen palvelijoitaan, jotta he voisivat jatkaa hänen palveluaan tuonpuoleisessa. Näin suurten oheishautamäärien rakennuttaminen oli kuitenkin melko kallista, joten myöhemmin tavaksi tuli korvata muiden kuin perheenjäsenten oheishaudat shabteilla. Oheishautojen seiniltä on löydetty kirjoituksia, joissa kuvataan Djerin hallituskaudella olleen hallinnon rakennetta.

Djer rakennutti hautansa ympärille eräänlaisen rajatun alueen, joka on ilmeisesti toiminut prototyyppinä tulevien faaraoiden kuolin- ja kulttitemppeleille.

Edeltäjä:
Aha
Egyptin faarao
1. dynastia
Seuraaja:
Djet