Diane Pretty

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun

Diane Pretty (15. marraskuuta 195811. toukokuuta 2002) oli brittiläinen nainen Lutonista, Bedfordshirestä. Hänen tapauksensa herätti Euroopassa laajaa keskustelua kuolinavun moraalisuudesta.

Pretty sairastui ALS-tautiin. Hänen lihaksensa rappeutuivat etenevästi, ja lopulta hän oli täysin kyvytön liikkumaan tai kommunikoimaan helposti. Britannialaiset oikeusistuimet eivät myöntäneet mahdollisuutta kuolinapuun, ja myös Euroopan ihmisoikeustuomioistuin antoi kieltävän päätöksen.

Diane Prettyn ajatuksena oli ollut pyytää hänen miestään avustamaan itsemurhassa, sillä itse hän ei siihen kyennyt. Itsemurhassa avustaminen oli kuitenkin lain mukaan mahdotonta. Kymmenen päivää ennen luonnollista kuolemaansa Pretty oli joutunut alkaneiden vaikeiden hengitysoireiden johdosta saattohoitokotiin, jossa hän kuoli 11. toukokuuta. Ennen kuolemaansa Pretty oli ollut jonkin aikaa koomassa.[1]

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]