Denisovanihminen

Kohteesta Wikipedia
Siirry navigaatioon Siirry hakuun
Denisovanihmisen (vihreät viivat) oletettu levittäytyminen sekä sijoittuminen ihmislajien sukupuuhun.

{{{alt}}}
Denisovan luolan sijainti Altaivuorilla Keski-Aasiassa.
Matkailijoita Denisovan luolan suuaukon lähettyvillä.

Denisovanihminen on nykyihmisen kanssa samaan aikaan elänyt ja risteytynyt, jo sukupuuttoon kuollut ihmislaji. Sen jäännöksiä on löydetty siperialaisesta Denisovan luolasta.

Löytyminen ja tutkimus[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Denisovanihmisen löysivät vuonna 2008 venäläiset arkeologit Denisovan luolasta Altailla Etelä-Siperiassa. Luola on nimetty siinä 1700-luvulla eläneen Denis-nimisen erakon mukaan. Anatoli Derevienkon johtama ryhmä kaivoi esiin lapsen pikkusormen luun luolan sekaisesta maakerroksesta, jonka sisältämät esineet olivat noin 30 000–50 000 vuotta vanhoja. Derevienko arveli luun kuuluneen luultavimmin nykyihmiselle mutta lähetti osan siitä tarkistettavaksi Svante Pääbolle Saksaan.[1] Luolasta löytyi myös kaksi hyvin suurikokoista poskihammasta, jotka viittasivat siihen, että denisovanihminen söi paljon kypsentämättömiä, sitkeitä kasveja.[2] Jäänteiden löytyminen julkistettiin maaliskuussa 2010.[3]

Pääbon ryhmä eristi Johannes Krausen johdolla luusta mitokondrio-DNA:ta, jonka sekvenssin tyyppi oli tuntematonta ja erosi selvästi nykyihmisten ja neandertalilaisen vastaavasta. Mutaatioiden perusteella luu kuului tuntemattoman arkaaisen ihmisryhmän jäsenelle, jonka linja erkaantui nykyihmisen linjasta noin 1 000 000–800 000 vuotta sitten.[4]

Svante Pääbo ryhmineen julkaisi elokuussa 2012 yhden yksilön näytteen perusteella avaamansa denisovanihmisen perimän. Ulkonäöltään ainakin tutkittu yksilö oli tummaihoinen, ruskeahiuksinen ja -silmäinen ja muistutti neandertalinihmistä.[5] Koko perimän tutkimus paljasti mitokondrio-DNA:n tutkimuksesta poiketen, että löytö olikin läheisempää sukua neandertalilaiselle kuin nykyihmiselle. Tutkijat arvioivat lopulta, että tämä uusi väestö erkaantui neandertalinihmisestä noin 470 000–380 000 vuotta sitten.[6]

Tutkijat antoivat löydölle nimeksi löytöpaikan mukaan ”denisovanihminen”. Myös nimi Homo altaiensis sai kannatusta, ja se onkin nykyään käytössä Novosibirskin museossa. Geneetikot välttivät lajinimen antamista, koska denisovanihmisen serkun neandertalinihmisenkin asema omana lajinaan on kyseenalainen. Denisovanihminen sitä paitsi pystyi risteytymään nykyihmisen kanssa.[7]

Kehitys ja lähisukulaiset[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Denisovanihminen kehittyi luultavasti Siperiassa heidelberginihmisestä. Sen serkku neandertalinihminen kehittyi Euroopassa ja Lähi-idässä, ja etäisempi sukulainen nykyihminen Afrikassa.[8] Tutkijat arvioivat, että denisovanihminen erkaantui neandertalinihmisestä noin 470 000–380 000 vuotta sitten.[9]

Denisovanihmisen mitokondrio-DNA:ta muistuttavaa DNA:ta on löydetty Espanjan Sierra de Atapuerca -vuoriston luolan 400 000 vuotta vanhoista luista. Luolaan haudattujen ihmisten esiäiti on yhteinen denisovanihmisten eikä neandertalilaisten kanssa. Tämä voi johtua siitä, että varhaisespanjalaiset ja denisovanihmiset periytyivät suoraan samoista esivanhemmista, tai siitä, että denisovanihmisten kaltaiset geenit tulivat Espanjaan idästä tulleiden ihmisten mukana.[10]

Risteytyminen nykyihmisen kanssa[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Nykyihmisen oletetaan lisääntyneen denisovanihmisen kanssa. Todisteena tästä pidetään HLA-B*73-alleelia joka olisi ilmestynyt nykyihmisten perimään Länsi-Aasiassa.[11]

Kun denisovanihmisen koko perimä oli tutkittu, havaittiin, että se oli geneettisesti hiukan läheisempi uusiguinealaisten kanssa kuin yhdenkään manner-Euroopan väestön kanssa. Tämä oli yllättävää, sillä Denisovan luolan ja Uuden-Guinean saaren etäisyys on 9000 kilometriä ja alueet ovat ilmastollisesti täysin erilaiset. Uusiguinealaisten esivanhemmista noin 3–6 prosenttia liittyy denisovanihmiseen. Denisovanihmisten vaikutus oli suuri myös muiden niin sanotun Wallacen linjan itäpuolella asuneiden väestöjen perimässä, kuten australialaisten. Myös manner-Aasian väestöissä on pieni osa denisovanihmiseltä saatuja geenejä, kun taas Lähi-idän, Euroopan ja Afrikan väestöissä vaikutusta ei ole. Tutkijat päättelivät uusiguinealaisten DNA:n osien pituuksien perusteella, että uusiguinealaisten esivanhemmat risteytyivät denisovanihmisten kanssa 59 000–44 000 vuotta sitten. Tarkkaa paikkaa ei tiedetä.[12]

Tutkijat ovat myös löytäneet todisteita siitä, että Tiibetin väestön poikkeuksellinen kyky toimia korkealla, ohuessa ilmassa on periytynyt denisovanihmisiltä. Korkeassa ilmanalassa elävien tiibetiläisten tietyt hemoglobiinin tuotantoa säätelevät geenit eroavat muista nykyihmisistä, mutta löytyvät denisovanihmisen perimästä.[13]

Uusiguinealaisten kanssa risteytyneet denisovanihmiset eivät olleet läheistä sukua Siperian denisovanihmisille. Heidän linjansa erosivat toisistaan 400 000–280 000 vuotta sitten, mikä olisi antanut kummallekin linjalle aikaa sopeutua erilaisiin ilmasto-olosuhteisiin. Muita denisovanihmisen ryhmiä ei ole toistaiseksi löydetty.[14]

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  • Reich, David: Keitä olemme ja miten päädyimme tähän: muinais-DNA ja ihmisen menneisyyden uusi tiede. Suomentanut Pietiläinen, Kimmo. Terra Cognita, 2018. ISBN 978-952-5697-92-6.

Viitteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. Reich 2018, s. 79.
  2. Reich 2018, s. 82.
  3. David Brown: DNA from bone shows new human forerunner, and raises array of questions Washington Post. 25.3.2010. Viitattu 31.8.2012. (englanniksi)
  4. Reich 2018, s. 79.
  5. Matti Mielonen, Kolmas ihmislaji oli neandertalinihmisen tumma lähisukulainen, Helsingin Sanomat 31.8.2012 s. B2
  6. Reich 2018, s. 80–81.
  7. Reich 2018, s. 81.
  8. Juha Valste, Ihmislajin synty, s. 240–241
  9. Reich 2018, s. 80–81.
  10. Luukuopasta löytyi vanhin ihmis-dna, esi-isät 400 000 vuoden takaa yllättivät tutkijat Ylen uutiset 5.12.2013
  11. http://science.sciencemag.org/content/334/6052/89
  12. Reich 2018, s. 82–87.
  13. Ann Gibbons: Tibetans inherited high-altitude gene from ancient human Science. 2.7.2014. Viitattu 4.7.2014. (englanniksi)
  14. Reich 2018, s. 87–88.

Aiheesta muualla[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  • Viola, B., and Pääbo, S.: What's new in Central Asia? In: Basic Issues in archaeology, anthropology, and ethnography of Eurasia. Festschrift on the occasion of Anatoly Derevianko's 70th birthday. Institute of Archaeology and Ethnography SB RAS Press, Novosibirsk, pp.555-565 (2013). Artikkelin verkkoversio Svante Pääbon kotisivulla