Defibrillaatio

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun
Puoliautomaattinen sydäniskuri.
Defibrillaation toimintaperiaate

Defibrillaatio on sydämen käyntihäiriön hoitokeino. Siinä defibrillaattorilla eli sydäniskurilla[1] (defibrilaattori) lähetetään voimakas lyhytaikainen sähköimpulssi potilaan epänormaalisti käyvän sydämen seudulle. Tämä pysäyttää sydämen hetkellisesti, minkä jälkeen toivotaan normaalin sinussolmukkeen tahdittaman rytmin käynnistyvän.

Annettu impulssi voi olla joko yksisuuntainen (monofaasinen laite) tai kaksisuuntainen (bifaasinen, uudemmat laitteet). Defibrillaattori voi toimia puoliautomaattisesti (antaa iskun käyttäjän painaessa iskupainiketta) tai automaattisesti (antaa iskun itsenäisesti ilman käyttäjän toimenpiteitä, mikäli laite havaitsee iskettävän rytmin).

Kammiovärinän lisäksi muita defibrillaattorilla hoidettavia rytmejä ovat kammiotakykardia (VT), jos se aiheuttaa potilaan verenkierrolle vaarallisen häiriön sekä sellainen eteisvärinä (FA), joka häiritsee huomattavasti potilaan omaa verenkiertoa eikä lääkkeelliseen hoitoon ole edellä mainitusta syystä aikaa. Erityinen syy defibrilloinnille on äkillinen sydänpysähdys. Ilman defibrillaatiota kammiovärinässä oleva sydän ei kykene käynnistymään pelkästään painelu-puhalluselvytyksellä. Sydämen toiminta ei itsekseen palaudu normaaliksi kammiovärinästä, mutta defibrillaatio mahdollistaa sydämen käynnistymisen. Defibrillaattori ei käynnistä sydäntä uudestaan, mikäli sydämessä ei ole sähköistä toimintaa lainkaan (asystolesta), toisin kuin esimerkiksi elokuvissa saatetaan antaa ymmärtää. Myös sähkömekaanisen dissosiaation muuttaminen pumppaavaksi rytmiksi defibrillaatiolla on mahdotontalähde?selvennä.

Sydäniskuri[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Sydäniskureita eli defibrillaattoreita[2] on käytettävissä sairaaloissa, ambulansseissa, ensivasteyksiköissä ja nykyisin myös suuremmissa tavarataloissa, laivoissa, tehtaissa ja julkisissa tiloissa. Matkustajalentokoneissa se on pakollinen. Puoliautomaattinen defibrillaattori on Suomessa yleinen paloautoissa, joissakin poliisin yksiköissä, kauppakeskuksissa sekä lentokoneissa. Kauppakeskusten vartijoita sekä hotellien ja uimahallien henkilökuntaa on koulutettu (PPE-D-kurssi) defibrillaattorin käyttöön.

Neuvovan defibrillaattorin, niin sanotun "maallikkosydäniskurin", käyttöä ei ole Suomessa rajoitettu lain perusteella, vaan kuka tahansa voi käyttää laitetta. Pohjois-Amerikassa ja Isossa-Britanniassa puoliautomaattista defibrillaattoria on kokeiltu kotikäyttöön. Neuvova defibrillattori analysoi autettavan rytmin ja antaa iskun vain, mikäli se on tarpeen. Laitteella ei voi siis aiheuttaa vahinkoa autettavalle.

Sydänsairaan omaiset ovat saaneet PPE-D-koulutuksen ja laitteen kotiin. Jyväskylässä on aloitettu samanlainen kokeilu.lähde? Myös koko Suomessa maallikkokäyttöön tarkoitetun puoliautomaattisen defibrillaattorin voi ostaa yksityiseenkin kotiin.lähde? Varsin lyhyt koulutus (n. 45-60 min) riittää sen käyttämiseen, mutta yleisesti suositellaan, että laitteen käyttäjä suorittaa 4-6 tunnin PPE-D (painelu-puhalluselvytys + defibrillointi) -kurssin. Riskiryhmiin kuuluvat ovatkin hankkineet kotinsa lisäksi defibrillaattoreita muun muassa mökeille ja veneisiin. Maallikkokäyttöön tarkoitettu neuvova sydäniskuri toimii erillisillä akuilla tai paristoilla pitkiäkin aikoja (jotkin mallit jopa 5 vuotta) ilman latausta, joten se ei edellytä toimiakseen jatkuvaa verkkovirtaa. Laitteeseen on usein esikytketty valmiiksi kertakäyttöiset liimapintaiset defibrillointielektrodit.

Sydäniskuri itävaltalaisessa ambulanssissa.

Ambulanssin mukana oleva defibrillaattori on varustettu omilla akuilla, jolloin se on riippumaton ulkoisesta tehonlähteestä. Ambulanssien defibrillaattoreissa on yleensä myös mahdollisuus ottaa EKG eli sydänfilmi ja lähettää se ensihoitolääkärille liikkuvaan yksikköön tai sairaalaan. Lisäksi joillakin defibrillaattoreilla voi seurata potilaan verenpaine- , happi- ja hiilidioksidiarvoja.

Myös sairaaloissa ja muissa hoitolaitoksissa on nykyisin käytössä puoliautomaattisia defibrillaattoreita harvoin elvytystilanteita kohtaavaa hoitohenkilökuntaa varten.

Tavarataloissa sekä muissa yleisissä tiloissa olevat defibrillaattorit ovat puoliautomaattisia malleja, jolloin niitä voi käyttää jopa maallikko, sillä laite neuvoo käyttäjää puheella ja liimapintaiset elektrodit on helppo kiinnittää havainnollisten kuvien ohjeistamana potilaan rintakehälle. Puoliautomaattinen defibrillaattori ei varsinaisesti erota eri sydämen rytmejä toisistaan, vaan se analysoi, onko potilaalla sellainen rytmi, johon on välttämätöntä/tarpeellista antaa sähköisku.[3] Näin ollen se on tehty turvalliseksi. Mikäli rytmi on defibrilloitava, antaa laite kehotuksen painaa iskunäppäintä ja käskee samalla irrottamaan otteen potilaasta. Puoliautomaattiset defibrillaatorit mittaavat rintakehän vastuksen ja määrittävät tasavirtashokissa antamansa energian sen mukaiseksi. Kone lataa iskujen välissä tarvittavan energian automaattisesti. Yleensä elvyttäjä varoittaa lähistöllä olevia sanomalla ”irti”, jotta lähistöllä olevat eivät koskisi potilaaseen ja saisi sähköiskua.

Peruselvytykseen kuuluu olennaisena osana myös painelu-puhalluselvytys. Painelu-puhalluselvytystä annetaan rytmillä 30:2, joista ensin mainittu tarkoittaa painalluksia (30 kpl) ja jälkimmäinen puhalluksia (2 kpl).

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  • Toivonen, Lauri & Kivelä, Antti: Kammiovärinä. Akuuttihoito-opas, 19.12.2012. Terveysportti.

Viitteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. Runoilija Heli Laaksonen testasi uudet sanat. Ylen uutiset 17.3.2018, viitattu 17.3.2018
  2. Uskallatko täräyttää sydäniskurilla? Sydänliitto: Laitteeseen liittyy paljon harhaluuloja 16.10.2018. Yle Uutiset. Viitattu 16.10.2018.
  3. Sydänelvytyslaitteita maallikoiden käyttöön Kuopiossa Yle verkkouutiset Pohjois-Savo. 26.3.2012. Viitattu 25.4.2013.

Aiheesta muualla[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]