Dalen

Wikipediasta
(Ohjattu sivulta Dahls)
Siirry navigaatioon Siirry hakuun
Tämä artikkeli käsittelee kylää Kemiönsaarella. Dalen on myös taajama Norjassa.

Dalen eli Dahls on kylä Kemiönsaaren kunnan eteläosassa. Kylän alueella sijaitsee Taalintehtaan taajama.

Dalen sijaitsee Dragsfjärdenin ja Stora Masugnsträsketin järvien välissä Kemiön saaren etelälaidalla. Myös muutamat Taalintehtaan edustan saaret kuuluvat Daleniin. Daleniin perustettiin ruukki vuonna 1686. Kylän varsinainen kylätontti on sijainnut Taalintehtaan taajaman pohjoispuolella Dragsfjärdenin rannalla. Taalintehtaan ruukki omisti 1700-luvulle tullessa Dalenin sekä naapurikylien Hertsbölen ja Tynglaxin maatilat. Taalintehtaan asutus myös laajeni Hertsbölen puolelle.[1]

Dalenin asutus on selvästi kerrostunutta. Kylässä sijaitsee myös kaksi ruukinkartanoa. Alueelle on syntynyt myös 1900-luvun omakotitalo- ja kerrostaloalueita.[1] Kylän saarista Byholmen on vakituisesti asuttu. Muilla saarilla on kesäasutusta. Ruukkia seurannut terästeollisuus on ollut näihin päiviin saakka merkittävä työnantaja alueelle.

  1. a b Kemiönsaaren rakennettu kulttuuriympäristöalue Lounaistiedon karttapalvelu. Viitattu 13.5.2019.