Daddy Nostalgie
| Daddy Nostalgie | |
|---|---|
 |
|
| Ohjaaja | Bertrand Tavernier |
| Käsikirjoittaja |
|
| Tuottaja | Adolphe Viezzi |
| Säveltäjä | Antoine Duhamel |
| Kuvaaja | Denis Lenoir |
| Leikkaaja | Ariane Boeglin |
| Lavastaja | Jean-Louis Poveda |
| Pääosat | |
| Valmistustiedot | |
| Valmistusmaa | Ranska |
| Tuotantoyhtiö | Little Bear |
| Levittäjä | Netflix |
| Ensi-ilta | 1990 |
| Kesto | 102 min |
| Alkuperäiskieli | ranska |
| Aiheesta muualla | |
| IMDb | |
| Elonet | |
| AllMovie | |
Daddy Nostalgie on Bertrand Tavernierin ohjaama ranskalainen draamaelokuva vuodelta 1990. Tavernier laati myös käsikirjoituksen yhdessä entisen vaimonsa Colo Tavernier O’Haganin kanssa. Elokuvan pääosia näyttelevät Dirk Bogarde ensimmäisessä elokuvaroolissaan yli kymmeneen vuoteen, ranskalainen teatterinäyttelijä Odette Laure ja heidän tyttärenään Jane Birkin.[1]
Juoni[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Pienimuotoisessa kolmen henkilöhahmon kamarielokuvassa noin 40-vuotias eronnut elokuvakäsikirjoittaja (Birkin) matkustaa Pariisista Etelä-Ranskaan muutamaksi viikoksi tapaamaan vanhempiaan kuultuaan isänsä olevan toipumassa vaikeasta sydänleikkauksesta. Elokuva on käsikirjoittaja Colo Tavernierille omakohtainen, jopa omaelämäkerrallinen: tarinassa isä on irlantilainen, äiti baski, kuten hänelläkin. Isä on brittiläisen pidättyväinen gentleman, äiti on vanhemmiten omien murheidensa ja pelkojensa ahdistama. Aikuinen tytär saa pitkien keskustelujen myötä lopultakin yhteyden isäänsä ennen kuin on liian myöhäistä.[2]
Rooleissa[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
| Dirk Bogarde | … | Daddy |
| Jane Birkin | … | Caroline |
| Odette Laure | … | Miche |
| Emmanuelle Bataille | … | Juliette |
| Charlotte Kady | … | Barbara |
Tuotanto[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Elokuvassa toistuu ikivihreä jazzstandardi ”These Foolish Things”, ja sillä nimellä elokuvaa esitettiin Britanniassa.[3]
Vastaanotto[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Odette Laure oli naissivuosastaan César-palkintoehdokkaana, ja elokuva oli mukana Cannesin elokuvajuhlien kilpailusarjassa. Helsingin Sanomien Helena Ylänen kirjoitti Cannesista toukokuussa 1990 Daddy Nostalgien olevan todellinen onnenkantamoinen, Tavernierin vapautunein työ: ”Tuntuu, että kaikki elokuvaa tehneet ovat todella tarvinneet sitä, se ei ole vain kunnianhimoinen työ, se on sydänääniä.” Elokuva on Yläsen mukaan tehty kurinalaisesti improvisoiden ja tuntuu juuri kuvaushetkessä eletyltä.[2] Yhdysvaltalaisen Roger Ebertin mielestä Daddy Nostalgie on yhdellä tasolla sydäntä lämmittävä, toisella tasolla viisas ja kitkerä.[3] Video-oppaassa vuodelta 1994 Bello Romano luonnehti elokuvaa hyvin aikuiseksi, herkäksi ja melankoliseksi perhedraamaksi ja antoi elokuvalle kolme tähteä viidestä.[4]
Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
- ↑ Ylänen, Helena: Dirk Bogarde palaa elokuvaan 12 vuoden jälkeen. Ranskalainen oppitunti aikuisille lapsille. Helsingin Sanomat, 22.12.1990, s. 49. Näköislehden aukeama (tilaajille).
- ↑ a b Ylänen, Helena: Nykynaisen Isä, äiti ja minä. Helsingin Sanomat, 15.5.1990, s. 58. Näköislehden aukeama (tilaajille).
- ↑ a b Ebert, Roger: Daddy Nostalgia (1991) rogerebert.com. 10.5.1991. Viitattu 31.5.2019.
- ↑ Romano, Bello: ”Daddy Nostalgie”, Video-opas 95, Yli 8500 elokuvaa, 2000 uutuutta. WSOY, 1994. ISBN 951-0-19839-0.