Columbo

Wikipedia
Loikkaa: valikkoon, hakuun
Tämä artikkeli kertoo televisiosarjasta. Muita merkityksiä on täsmennyssivulla.
Columbo
Näyttelijä Peter Falk (1973), komisario Columbon esittäjä.
Näyttelijä Peter Falk (1973), komisario Columbon esittäjä.
Tyyli Rikossarja
Kestoaika n. 70-100 min
Tekijä Richard Levinson
William Link
Pääosissa Peter Falk
Alkuperämaa Yhdysvaltain lippu Yhdysvallat
Verkko NBC
Esitetty 20.2.1968 – 30.1.2003
Jaksoja 69
Columbolla on koira, jolle ei keksinyt sen kummempaa nimeä kuin ”koira”.

Columbo on yhdysvaltalainen television rikossarja, jonka loivat Richard Levinson ja William Link. Pilottielokuva lähetettiin vuonna 1968. Sarjaa esitettiin säännöllisesti Yhdysvalloissa vuosina 19711978 ja satunnaisesti 19892003. Peter Falk esitti sarjan pääroolissa komisario Columboa, Los Angelesin poliisin henkirikoksiin erikoistunutta rikostutkijaa.

Päähenkilön kuvaus[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Columbo on nuhjuiseen popliinitakkiin pukeutunut, sikareita sauhutteleva, Peugeot 403:lla ajeleva, ensivaikutelmaltaan hieman hidasälyiseltä vaikuttava komisario. Todellisuudessa Columbo kuitenkin käyttää harkitusti ylikunnioittavaa asennettaan ja hajamielistä persoonaansa tuudittaakseen rikoksista epäillyt väärään turvallisuudentunteeseen.[1] Hahmon esikuvana oli rikostutkija Porfiri Petrovitš Fjodor Dostojevskin romaanista Rikos ja rangaistus. Columbo selvittää tapaukset kiinnittämällä äärimmäisen tarkkaa huomiota epäillyn kertoman tarinan pienimpiinkin epäjohdonmukaisuuksiin sekä piinaamalla epäiltyä, kunnes tämä joutuu tunnustamaan tekonsa. Columbon tavaramerkkinä on poistua haastattelupaikalta ja säännöllisesti joko pysähtyä ovensuuhun tai palata hetkeä myöhemmin kysymään ”vielä yhtä asiaa” epäillyltä.[2] ”Vielä yksi asia” toi aina päivänvaloon merkittävän epäjohdonmukaisuuden.

Joissakin jaksoissa Columbolla on koira, joka on rodultaan basset hound. Hän myös mainitsee lähes joka jaksossa vaimonsa, jota ei kuitenkaan koskaan nähdä. Rouva Columbosta on silti tehty kolmetoistaosainen spin-off-sarja vuonna 1979. Sarjassa rouva Columboa näytteli Kate Mulgrew.[3] Myös Columbon ja hänen vaimonsa etunimi on pysynyt salassa, vaikkakin jaksossa Death Weight (Kuollut paino) nähdään nopeahkossa lähikuvassa Columbon virkamerkki ja henkilöllisyystodistus, jossa allekirjoituksena on Frank Columbo. Rouva Columbon nimi tuli ilmi The Dean Martin Show -ohjelmassa vuonna 1977, jossa Falk vieraili Columbon roolihahmona, ja pyysi Frank Sinatraa vilkuttamaan kameralle ja sanomaan vaimolleen ”hei, Rosie!”

Sarjan kuvaus[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Columbon auto, Peugeot 403.

Televisiokriitikot ja –historioitsijat pitävät merkittävänä tapaa, jolla sarja käänsi päälaelleen perinteisen ”kuka sen teki?” -kaavan kliseet.[4] Tyypillisessä murhamysteerissä murhaajan identiteettiä ei paljasteta ennen tarinan loppuhuipennusta, ja sankari paljastaa tappajaan viittaavia johtolankoja. Useimmissa Columbon jaksoissa katsojat kuitenkin näkevät rikoksen heti alussa ja tietävät tarkalleen, kuka sen teki ja kuinka se tehtiin, vaikka itse murhaa ei aina näytetäkään. Katsojien kannalta ”mysteeri” piilee siinä, mitkä ovat ne johtolangat, joiden perusteella Columbo selvittää ja paljastaa tappajan syyllisyyden. Tämä mahdollistaa sen, että tarina kehkeytyy enemmän rikollisen kuin Columbon itsensä näkökulmasta. Itse asiassa joissakin jaksoissa Columbo ei itse edes näyttäydy kuin vasta puolen tunnin kuluttua tarinan alusta, ja tätä ennen kuvaillaan rikoksen usein mutkikas luonne.[5]

Murhan jälkeen yleisö näkee, kuinka rikollinen pyrkii vimmatusti peittelemään jälkiään sitkeän poliisin jahdatessa häntä joka askeleella, kunnes tappaja lopulta tekee kohtalokkaan erehdyksen, ja Columbo nappaa hänet. Columbon tavoista johtuen tappaja tuntee aluksi olevansa turvassa ja ”auttaa” ilomielin Columboa tämän tutkimuksissa antaen vaihtoehtoisia selityksiä epäselviltä vaikuttaviin kohtiin. Lopulta tappaja kuitenkin ensin ärsyyntyy ja viimein hermostuu huomatessaan Columbon nokkeluuden.

Tämä tietty kaavamaisuus ja Columbon omalaatuiset tavat ovat osa sarjan viehätystä. Koska tappaja on yleensä varakas verrattuna Columbon nähtävästi vaatimattomaan taustaan ja tuloihin, sarja tarjoaa myös joitakin ilmentymiä luokkaristiriidoista.[4] Columbo osoittaa silti harvoin vihamielisyyttä näitä etuoikeutettuja murhaajia kohtaan ja näyttää itse asiassa pitävän monista heistä.

Richard Kiley ja Peter Falk Columbossa 1974

Sarjan jaksot ovat kestoltaan (70–100 minuuttia) kokoillan elokuvan mittaisia.[6]

Jotkut näyttelijät ovat esittäneet murhaajaa useissa jaksoissa, mutta roolihahmo on ollut eri. Heistä mainittakoon Robert Culp ja Jack Cassidy (molemmat kolme kertaa), sekä erityisesti Patrick McGoohan, joka näytteli murhaajan osan neljässä jaksossa ja voitti Emmyn kahdesta roolista.

Jaksot[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Ensimmäisen tuotantokauden ensimmäisen jakson ohjasi silloin 25-vuotias Steven Spielberg.[7]

Pilottijaksot[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

# Alkuperäinen nimi Suomenkielinen nimi Esityspäivä
Yhdysvalloissa
IMDb-
linkki
1 Prescription: Murder Murha lääkärin määräyksestä 20.2.1968 IMDb
2 Ransom for a Dead Man Lunnaat kuolleesta miehestä 1.3.1971 IMDb

Ensimmäinen kausi[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

# Alkuperäinen nimi Suomenkielinen nimi Esityspäivä
Yhdysvalloissa
IMDb-
linkki
3 Murder by the Book Mallimurha [8] 15.9.1971 IMDb
4 Death Lends a Hand Etsivät keskenään 6.10.1971 IMDb
5 Dead Weight Kuollut paino 27.10.1971 IMDb
6 Suitable for Framing Taiteen varjossa 17.11.1971 IMDb
7 Lady in Waiting Sisar ja veli 15.12.1971 IMDb
8 Short Fuse Paukkusikareja 19.1.1972 IMDb
9 Blueprint for Murder Kätköpaikka 9.2.1972 IMDb

Toinen kausi[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

# Alkuperäinen nimi Suomenkielinen nimi Esityspäivä
Yhdysvalloissa
IMDb-
linkki
10 Étude in Black Synkeä etydi 17.9.1972 IMDb
11 The Greenhouse Jungle Kasvihuone 15.10.1972 IMDb
12 The Most Crucial Game Ratkaiseva ottelu 5.11.1972 IMDb
13 Dagger of the Mind Shakespeare, Columbo ja vahakabinetti 26.11.1972 IMDb
14 Requiem for a Falling Star Haudattu menneisyys 21.1.1973 IMDb
15 A Stitch in Crime Vikatikki 11.2.1973 IMDb
16 The Most Dangerous Match Pelien kuningas 4.3.1973 IMDb
17 Double Shock Kaksoset 25.3.1973 IMDb

Kolmas kausi[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

# Alkuperäinen nimi Suomenkielinen nimi Esityspäivä
Yhdysvalloissa
IMDb-
linkki
18 Lovely But Lethal Kuolema kauneuden maailmassa 23.9.1973 IMDb
19 Any Old Port in a Storm Lohtua viinistä 7.10.1973 IMDb
20 Candidate for Crime Poliitikko pulassa 4.11.1973 IMDb
21 Double Exposure Salattu viesti 16.12.1973 IMDb
22 Publish or Perish Kustannusliike 18.1.1974 IMDb
23 Mind Over Mayhem Tieteen maailmasta [9] 10.2.1974 IMDb
24 Swan Song Joutsenlaulu 3.3.1974 IMDb
25 A Friend in Deed Ystävä hädässä 5.5.1974 IMDb

Neljäs kausi[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

# Alkuperäinen nimi Suomenkielinen nimi Esityspäivä
Yhdysvalloissa
IMDb-
linkki
26 An Exercise in Fatality Liiku, muttei liikaa 15.9.1974 IMDb
27 Negative Reaction Paljastava kamera 6.10.1974 IMDb
28 By Dawn’s Early Light Pojista miehiä 27.10.1974 IMDb
29 Troubled Waters Loma merellä 9.2.1975 IMDb
30 Playback Kuolema kuvaruudussa 2.3.1975 IMDb
31 A Deadly State of Mind Vaarallista hoitoa 27.4.1975 IMDb

Viides kausi[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

# Alkuperäinen nimi Suomenkielinen nimi Esityspäivä
Yhdysvalloissa
IMDb-
linkki
32 Forgotten Lady Sammunut tähti 14.9.1975 IMDb
33 A Case of Immunity Lain yläpuolella 12.10.1975 IMDb
34 Identity Crisis Kuka kukin on 2.11.1975 IMDb
35 A Matter of Honor Matadori 1.2.1976 IMDb
36 Now You See Him Taikatemppu [10] 29.2.1976 IMDb
37 Last Salute to the Commodore Viimeinen tervehdys 2.5.1976 IMDb

Kuudes kausi[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

# Alkuperäinen nimi Suomenkielinen nimi Esityspäivä
Yhdysvalloissa
IMDb-
linkki
38 Fade in to Murder Virkaveljet 10.10.1976 IMDb
39 Old Fashioned Murder Vanhanaikainen nainen 28.11.1976 IMDb
40 The Bye-Bye Sky High IQ Murder Case Älykkyyskoe 22.5.1977 IMDb

Seitsemäs kausi[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

# Alkuperäinen nimi Suomenkielinen nimi Esityspäivä
Yhdysvalloissa
IMDb-
linkki
41 Try and Catch Me Asiantuntijat 21.11.1977 IMDb
42 Murder Under Glass Murha viinilasissa 30.1.1978 IMDb
43 Make Me a Perfect Murder Täydellinen rikos [11] 25.2.1978 IMDb
44 How to Dial a Murder Näin käytämme puhelinta 15.4.1978 IMDb
45 The Conspirators Salaliittolaiset [12] 13.5.1978 IMDb

Kahdeksas kausi[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

# Alkuperäinen nimi Suomenkielinen nimi Esityspäivä
Yhdysvalloissa
IMDb-
linkki
46 Columbo Goes to the Guillotine Columbo menee giljotiiniin 6.2.1989 IMDb
47 Murder, Smoke, and Shadows Ei savua ilman tulta 27.2.1989 IMDb
48 Sex and the Married Detective Seksiä, komisario Columbo! 3.4.1989 IMDb
49 Grand Deceptions Loistava sotajuoni 1.5.1989 IMDb
50 Murder: A Self Portrait Murha – taiteilijan omakuva 25.11.1989 IMDb

Yhdeksäs kausi[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

# Alkuperäinen nimi Suomenkielinen nimi Esityspäivä
Yhdysvalloissa
IMDb-
linkki
51 Columbo Cries Wolf Väärä hälytys 20.1.1990 IMDb
52 Agenda for Murder Työjärjestys murhalle 10.2.1990 IMDb
53 Rest in Peace, Mrs. Columbo Lepää rauhassa, rouva Columbo 31.3.1990 IMDb
54 Uneasy Lies the Crown Kaiken kruunaava murha 28.4.1990 IMDb
55 Murder in Malibu Murha Malibussa 14.5.1990 IMDb

Kymmenes kausi[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

# Alkuperäinen nimi Suomenkielinen nimi Esityspäivä
Yhdysvalloissa
IMDb-
linkki
56 Columbo Goes to College Columbo menee koulun penkille 9.12.1990 IMDb
57 Caution: Murder Can Be Hazardous to Your Health Varoitus: murha vaarantaa terveytesi 20.2.1991 IMDb
58 Columbo and the Murder of a Rock Star Rocktähden kuolema 29.4.1991 IMDb
59 Death Hits the Jackpot Kuolema vie päävoiton 15.12.1991 IMDb
60 No Time to Die Ei aikaa kuolla 15.3.1992 IMDb
61 ”A Bird in the Hand…” Parempi pyy pivossa 22.11.1992 IMDb
62 It’s All in the Game Uhkapelurit 31.10.1993 IMDb
63 Butterfly in Shades of Grey Harmaa perhonen 10.1.1994 IMDb

Erikoisjaksot[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

# Alkuperäinen nimi Suomenkielinen nimi Esityspäivä
Yhdysvalloissa
IMDb-
linkki
64 Undercover Komisario valepuvussa 2.5.1994 IMDb
65 Strange Bedfellows Oudot yhteistyökumppanit 8.5.1995 IMDb
66 A Trace of Murder – 25th Anniversary Movie Murhan jäljet 15.5.1997 IMDb
67 Ashes to Ashes Tuliset paikat 8.10.1998 IMDb
68 Murder With Too Many Notes Murha nuotilleen 12.3.2001 IMDb
69 Columbo Likes the Nightlife Columbo yöelämässä 30.1.2003 IMDb

DVD-julkaisut[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Sarjan kaikki jaksot ovat ilmestyneet DVD:llä Suomessa.

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. Keskinkertaisuuden vastustamaton kiihkeys eli Derrick aikamme sankarina. Yliopisto-lehti 16/95.
  2. Columbo. museum.tv (englanniksi)
  3. Kate Mulgrew Biography (1955-) Film Reference. Viitattu 11.9.2009. (englanniksi)
  4. a b Columbo on taiteilija ja peluri. Turun Sanomat 14.10.2005
  5. Columbo, 1. tuotantokausi. mtv3.fi
  6. Columbo Universal Playback. Universal Studios. Viitattu 7.7.2009. (englanniksi)
  7. Anthony Venutolo: 'Columbo' star Peter Falk dead at 83 14.6.2011. nj.com. Viitattu 30.6.2011.
  8. Columbo: Murder by the Book Elonetissä
  9. Columbo: Mind Over Mayhem Elonetissä
  10. Columbo: Now You See Him Elonetissä
  11. Columbo: Make Me a Perfect Murder Elonetissä
  12. Columbo: The Conspirators Elonetissä

Aiheesta muualla[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]