The Clyde Frog Show

Kohteesta Wikipedia
(Ohjattu sivulta Clyde Frog)
Loikkaa: valikkoon, hakuun
Riippunukke esiintyjä Clyde Frog alkuperäisessä esiintymismuodossaan The Clyde Frog Show’ssa 1970-luvulla.

The Clyde Frog Show oli Mississippi Public Broadcastingin tuottama 1970-luvun opetukseen tarkoitettu lastenohjelma. Esityksen riippunuket, ja joista kaikista merkittävin ohjelmanimen hahmo Clyde Frog, opetti lapsille itsearvoista, tunteista sekä asenteista. Koko ohjelma itsessään sisälsi kymmenen jaksoa. Ohjelman loputtua Clyde Frog kuitenkin jatkoi esiintymistään toisessa MPB:n tuottamassa About Safety nimisessä ohjelmassa, jossa nukkeja käytettiin turvallisuus- ja ensiavun tiedonvälittämiseen. Tämä ohjelma kesti pidempään, saavuttaen 47 jaksoa. Ohjelma oli myös melko menestykäs, joten MPB syndikoi ohjelman, ja näin ollen, heidän ohjelmansa oli juurta jaksain nähtävissä koko Yhdysvalloissa.[1]

Clyde Frog:in uskotaan saaneen vaikutteita Muppet Show:n tunnetusta, vuonna 1955 syntyneestä käsinukkehahmosta Kermit the Frog.[2]

South Park -sarjassa[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Animaatiosarjan South Park päähenkilöihin kuuluva Eric Cartman omistaa vihreän sammakkolelun nimeltä Clyde Frog, jonka sarjan tekijät olivat ottaneet The Clyde Frog Show’sta. Vaikka sarjassa Cartmanilla ei ole varsinaisia ystäviä, on pehmolelu Clyde Frog hänen hyvä, rakastettu, ellei paras ystävänsä.[2]

Jaksossa Die Hippie, Die nähdään osittain erittäin koskettava hetki Cartmanin ja Clyde Frogin välillä, joka havainnollisti Cartmanin läheisyyden sammakkoonsa. Clyde Frog on esiintynyt useassa muussakin jaksossa, kuitenkin Die Hippie, Die jälkeen merkittävin oli kahdentoista tuotantokauden jakso Tonsil Trouble, jossa toinen päähenkilö Kyle Broflovski riitaantuu Cartmanin kanssa ja purkaa raivonsa repäisemällä Clyde Frogin pään irti.[2]

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Yleiset lähteet

Viitteet

  1. MPB online - Career education 2006-2007 Viitattu 27. toukokuuta 2010. (englanniksi)
  2. a b c Wikibin - Clyde Frog Viitattu 27. toukokuuta 2010. (englanniksi)