Citizen Jane Productions

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun

Citizen Jane Productions Oy (vuosina 2009–2018 Pohjola-filmi Oy)[1] on suomalainen elokuvayhtiö. Yhtiön toimitusjohtajana ja tuottajana toimii Elina Pohjola ja dramaturgina Mike Pohjola. Pohjola-filmi on erikoistunut ”pohjoiseen elokuvaan” ja tekee sekä dokumentteja että fiktioelokuvia.

Toimitusjohtaja Elina Pohjola (s. 1981) on suomalainen elokuvatuottaja, joka on valmistunut medianomiksi Turun taideakatemiasta sekä taiteen maisteriksi Aalto-yliopiston taideteollisesta korkeakoulusta. Ennen elokuvatuottajan uraansa hän on työskennellyt muun muassa apulaisohjaajana, toisena apulaisohjaajana ja tuotantokoordinaattorina Aleksi Salmenperän elokuvissa Paha perhe ja Miehen työ, Mika Kaurismäen elokuvassa Haarautuvan rakkauden talo sekä elokuvissa Ganes ja Käsky.[2]

Yrityksen ensimmäinen teatterilevityksessä ollut elokuva oli Mikko Kuparisen ohjaama, Tuuve Aron novelliin pohjautuva Sirocco, jonka pääosaa esittää Eeva Putro. Lyhytelokuva kertoo yksinäisestä naisesta, joka löytää kerrostalonsa roskakorista vauvan ja alkaa kasvattaa sitä omanaan.[3] Elokuva sai ensi-iltansa Kalifornian Palm Springs Int’l ShortFestissä kesäkuussa 2012 ja kiersi laajasti kansainvälisiä elokuvafestivaaleja, voittaen maineikkaan Odensen kansainvälisen elokuvafestivaalin pääpalkinnon elokuussa 2012.[4]

Vuonna 2012 ensi-iltansa sai Wille Hyvösen ohjaama dokumenttielokuva Kummisetäni thaimorsian. Se kertoo ohjaajan kummisedästä ja tämän thaimaalaisesta tyttöystävästä, joiden suhdetta ohjaaja ei voi hyväksyä.[5] Elokuva sai kansainvälisen ensi-iltansa maailman suurimmalla dokumenttielokuvan festivaalilla Idfassa.[6] Suomessa Kummisetäni thaimorsian sai elokuvateatterilevityksen ja keräsi lisäksi 522 000 televisiokatsojaa.

Vuonna 2014 Pohjola-filmillä on tuotannossa kolme pitkää elokuvaa. Dokumenttielokuva Onnen ammattilaiset on Wille Hyvösen ohjaama dokumenttielokuva, joka kertoo onnellisuudesta, onnellisuusbisneksestä ja onnen asiantuntijoista. Kirsi Mattilan dokumenttielokuva Naisten Afganistan kertoo parikymppisen Marzian tarinan: hän unelmoi rakkaudesta, avioliitosta ja mielenkiintoisesta työstä, mutta yhteiskunta rajoittaa hänen valinnanvapauttaan.

Musiikkielokuva Vapaita on nykypäivään sijoittuva raikas ja koskettava tarina kolmekymppisestä Seljasta, jonka ystävien- ja työntäyteisen elämän sekoittaa hänen kuusitoista vuotta sitten adoptoitavaksi antamansa poika. Elokuvan on käsikirjoittanut Tua Harno ja ohjaa Oskari Sipola.

Lisäksi Pohjola-filmi tuottaa Dox@Net -lyhytdokumenttielokuvien sarjaa ja kehittelee useita elokuvia eri ohjaajien kanssa.

  1. Citizen Jane Productions Oy Yritys- ja yhteisötietojärjestelmä. Helsinki: Patentti- ja rekisterihallitus, Verohallinto. Viitattu 23.4.2024.
  2. IMDB - Elina Pohjola imdb.com. 27.2.2012. Viitattu 27.2.2012.
  3. Suomen Elokuvasäätiö: Siroccon tukipäätös ses.fi.
  4. Sirocco ainoana suomalaisena Palm Springsiin pohjolafilmi.fi. Arkistoitu 19.8.2014. Viitattu 25.7.2013.
  5. Suomen Elokuvasäätiö: Kummisetäni thaimorsiamen tukipäätös ses.fi.
  6. Useita suomalaisia dokumentteja Amsterdamin Idfaan Helsingin Sanomat. 18.10.2012.

Aiheesta muualla

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]