Charlie Dominici
Charlie Dominici (16. kesäkuuta 1951 Brooklyn, New York – 17. marraskuuta 2023[1][2]) oli yhdysvaltalainen laulaja. Hänet tunnettiin parhaiten Dream Theaterin entisenä laulajana.
Dominici aloitti muusikon uransa yhtyeessä nimeltä Franke and the Knockouts, jossa hän soitti kitaraa ja lauloi taustalaulajana. Hän liittyi Dream Theateriin marraskuussa 1987. Hän oli mukana yhtyeen esikoisalbumilla, vuonna 1989 julkaistulla When Dream and Day Unitella, mutta hänet erotettiin yhtyeestä pian sen julkaisun jälkeen. Dominici oli huomattavasti vanhempi kuin muut yhtyeen jäsenet. Lisäksi heillä oli henkilökohtaisia ja musiikillisia erimielisyyksiä. Hänet korvasi James LaBrie.
Dominicin laulutyyli oli samantyyppinen kuin Rushin Geddy Leellä: korkea, lämmin ja nasaali. Tämä oli myös osasyy hänen erottamiseensa. Muut yhtyeen jäsenet olivat sitä mieltä, että Dominicin ääni ei sopinut Dream Theaterin heavy metal -tyylisiin kappaleisiin.lähde?
Charlie Dominici toimi myös tuottajana. Hän julkaisi vuonna 2005 sooloalbumin O3: A Trilogy.lähde?
Dominicin kerrottiin kuolleen 72-vuotiaana 17. marraskuuta 2023.[2]
Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
- ↑ Wilson, Rich: Lifting Shadows. The Authorized Biography of Dream Theater. Lontoo: Essential Works Limited, 2009. ISBN 978-1-906615-03-1. (englanniksi)
- ↑ a b Former DREAM THEATER Singer CHARLIE DOMINICI Dies Blabbermouth. 17.11.2023. Arkistoitu . Viitattu 17.11.2023. (englanniksi)
|