Dream Theater

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun
Dream Theater
Dream Theater Logo.png
Dream Theater vuonna 2011.
Dream Theater vuonna 2011.
Tiedot
Toiminnassa (1985–1988
nimellä Majesty)[1]
1988–
Tyylilaji progressiivinen metalli/rock
Kotipaikka Yhdysvallat Boston, Massachusetts, Yhdysvallat
Laulukieli englanti
Jäsenet

James LaBrielaulu, lyömäsoittimet
John Myungbasso, Chapman Stick
John Petruccikitara, taustalaulu
Jordan Rudesskoskettimet, continuum, kitara
Mike Manginirummut

Entiset jäsenet

Chris Collins, laulu
Charlie Dominici, laulu
Kevin Moore, koskettimet
Mike Portnoy, rummut, taustalaulu
Derek Sherinian, koskettimet

Levy-yhtiö

Mechanic, (1989)
ATCO, (1992–1993)
Atlantic, (1994), (2004–2005)
EastWest, (1995–1997)
Elektra, (1998–2003)
Roadrunner, (2007–2017)
Inside Out, (2017–)

Aiheesta muualla
Kotisivut

Dream Theater (lyhennettynä DT) on yhdysvaltalainen progressiivista metallia soittava yhtye, jonka perustivat kolme Berklee College of Musicin opiskelijaa vuonna 1985.

Dream Theateria pidetään Queensrÿchen ja Fates Warningin ohella tekijänä, jonka ansiosta progressiivinen metalli nousi suosituksi 1980-luvun lopussa ja 1990-luvun alussa. Progressiivinen rock oli ollut alamaissa jo vuosikymmenen ajan, ja tyylilajin suosituimmat yhtyeet, kuten Yes, Genesis ja Rush, olivat vaihtaneet tyyliään yksinkertaisemmaksi. Dream Theater otti vaikutteita progressiivisesta rockista, mutta lisäksi myös heavy metalista. Täten syntyi ennenkuulumaton musiikkityyli, progressiivinen metalli.

Dream Theater on eräs tyylilajin suosituimmista yhtyeistä ja sen vaikutus näkyy myös monien myöhemmin perustettujen yhtyeiden tekemässä musiikissa. Esimerkiksi Spock’s Beardin sekä Pain of Salvationin tuotannoissa on kuultavissa Dream Theaterin vaikutus nykyajan progressiiviseen metallimusiikkiin. Dream Theaterin levyjä on myyty maailmanlaajuisesti yli kaksitoista miljoonaa kappaletta, ja yhtye on saanut kaksi Grammy-ehdokkuutta. [2][3]

Historia[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Yhtyeen perustaminen ja alkuajat (1985–1989)[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Dream Theater sai alkunsa Bostonissa syyskuussa 1985, kun Berklee College of Musicissa opiskelleet kitaristi John Petrucci, basisti John Myung ja rumpali Mike Portnoy päättivät perustaa yhtyeen ajankulukseen. Kokoonpano täydentyi kosketinsoittaja Kevin Mooren ja laulaja Chris Collinsin liityttyä mukaan. Yhtye valitsi nimekseen Majesty. Kaikki lopettivat opiskelunsa, jotta voisivat keskittyä yhtyeeseen.

Vuoden 1986 marraskuussa Chris Collins lähti yhtyeestä musiikillisten erimielisyyksien takia. Yhtye sai uuden laulajan, Charlie Dominicin, marraskuussa 1987 ja aloitti keikkailun New Yorkin ympäristössä. Suosio alkoi hiljalleen kasvaa, ja demonauha The Majesty Demos myytiin loppuun. Pian sen jälkeen yhtye joutui vaihtamaan nimensä, koska Majesty-niminen jazz-yhtye oli jo olemassa. Mike Portnoyn isä Howard Portnoy ehdotti nimeä Dream Theater Kaliforniassa sijainneen, sittemmin puretun elokuvateatterin mukaan. Ehdotus uudeksi nimeksi hyväksyttiin nopeasti. Suosion myötä yhtye sai Mechanic Recordsilta levytyssopimuksen 1988 ja aloitti debyyttialbuminsa tekemisen.

Vuonna 1989 julkaistu When Dream and Day Unite ei kuitenkaan ollut odotusten mukainen menestys, sillä levy-yhtiö ei juuri tukenut albumin julkaisua. Yhtyeen koko promootiokiertue koostui viidestä New Yorkin ympäristössä tehdystä konsertista. Yhtye antoi potkut Charlie Dominicille ja onnistui purkamaan sopimuksensa Mechanic Recordsin kanssa.

Nousu suosioon (1990–1993)[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Seuraavat vuodet Dream Theater keskittyi musiikin säveltämiseen ja laulajan etsimiseen. Kesäkuussa 1990 yhtye julkisti erään konsertin aikana uudeksi laulajakseen Steve Stonen, joka kuitenkin erotettiin yhtyeestä pian heikon lavaesiintymisensä vuoksi.[4] Uusi laulaja löytyi lopulta tammikuussa 1991:[5] yli 200 ehdokkaan joukosta valittiin kanadalainen Kevin LaBrie. Koska yhtyeessä oli jo Kevin, laulaja otti käyttöönsä toisen nimensä James. Yhtye palasi heti keikkailemaan ja sai seitsemän albumin levytyssopimuksen ATCO Recordsilta (nykyisin EastWest), joka kuuluu Elektraan.

Dream Theaterin seuraava albumi, vuonna 1992 julkaistu Images and Words, oli valtaisa menestys. ”Pull Me Under” -kappaleen saatua paljon radiosoittoa levy-yhtiö määräsi, että kappaleesta tehdään video. Se saavuttikin paljon suosiota Music Televisionilla. Albumin menestystä auttoi myös suuri maailmankiertue. Images and Words saavutti Yhdysvalloissa kultalevyyn ja Japanissa platinalevyyn oikeuttavan levymyynnin. Vuonna 1993 Dream Theater lähti Euroopan-kiertueelle. Lontoon Marquee-klubilla pidetty konsertti nauhoitettiin ja julkaistiin live-albumina Live at the Marquee. Tämän lisäksi Japanissa pidetyistä konserteista kuvatut videot julkaistiin nimellä Images and Words – Live in Tokyo.

Kosketinsoittajat vaihtuvat (1994–1998)[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Dream Theater palasi studioon äänittämään seuraavaa albumiaan toukokuussa 1994. Juuri ennen kuin albumia alettiin miksata, Kevin Moore ilmoitti yllättäen lähtevänsä yhtyeestä. Moore halusi keskittyä oman musiikkinsa tekemiseen. Häntä eivät enää kiinnostaneet kiertue-elämä ja progressiivinen metalli, joten eroaminen oli ainoa vaihtoehto. Edellisiä albumeita raskaampi ja synkempi Awake ilmestyi lokakuussa 1994. Aluksi yhtye harkitsi palkkaavansa Kevin Mooren korvaajaksi ruotsalaisen Jens Johanssonin (joka sittemmin liittyi Stratovariukseen), mutta jäsenten mieli muuttui heidän kuultua Jordan Rudessista. Rudess kutsuttiin soittamaan koekeikalle Kaliforniaan. Keikka meni erittäin hyvin, joten Rudessille tarjottiin paikkaa yhtyeessä. Samaan aikaan kuitenkin myös Dixie Dregs pyysi Rudessia kosketinsoittajakseen. Rudess päätti valita Dixie Dregsin, sillä hän ei perheensä takia halunnut sitoutua Dream Theaterin kokoiseen yhtyeeseen. Dream Theater päätti lopulta ottaa tilapäiseksi kosketinsoittajaksi maailmankiertueelleen Derek Sherinianin. Kiertueen aikana (laivamatkalla Ruotsista Suomeen) Derek päätettiin nimittää yhtyeen pysyväksi jäseneksi. Derek soitti ensimmäisen keikkansa virallisena jäsenenä Helsingin Tavastia-klubilla 22. helmikuuta 1995.

Kiertueen jälkeen Dream Theaterin fanit lähettivät levy-yhtiölle adressin, jossa he vaativat uskomattoman suosion saaneen "A Change of Seasons" -kappaleen julkaisua. Kappale oli alun perin sävelletty vuonna 1989 ja tarkoitettu Images and Words -albumille, mutta 17 minuutin pituuden takia levy-yhtiö käski jättää sen pois. Levy-yhtiö taipui fanien vaatimuksiin ja A Change of Seasons -minialbumi julkaistiin syyskuussa 1995. 23-minuuttiseksi laajennetun nimikappaleen lisäksi se sisälsi live-äänityksiä cover-kappaleista.

Loppuvuonna 1996 Dream Theater vetäytyi jälleen studioon työstämään seuraavaa albumiaan. He kirjoittivat 140 minuuttia musiikkia, mukaan lukien 20-minuuttisen jatko-osan kappaleeseen "Metropolis Pt. 1: The Miracle and the Sleeper". Levy-yhtiö EastWest ei kuitenkaan antanut lupaa julkaista tuplalevyä, joten suuri määrä materiaalia oli siirrettävä Mike Portnoyn kellariin odottamaan tulevaa käyttöä. EastWest myös palkkasi Desmond Childin tekemään yhtyeen musiikista suuremmalle yleisölle soveltuvaa. Lopputulos julkaistiin syyskuussa 1997 nimellä Falling Into Infinity. Se sai sekä faneilta että kriitikoilta pettyneen vastaanoton. Tämä oli erittäin vaikeaa aikaa yhtyeelle. Mike Portnoy oli niin turhautunut, että harkitsi jättävänsä yhtyeen.

Jordan Rudess vuonna 2004.

Albumin julkaisun jälkeen Dream Theater lähti taas maailmankiertueelle. Kaksi Euroopassa pidettyä konserttia nauhoitettiin ja julkaistiin live-albumina (Once in a LIVEtime) ja videona (5 Years in a LIVEtime). Kiertueen jälkeen yhtye oli tauon tarpeessa. Mike Portnoy ja John Petrucci eivät kuitenkaan levänneet laakereillaan, vaan työskentelivät Jordan Rudessin ja Tony Levinin kanssa Liquid Tension Experiment -kokoonpanossa. Yhteistyö toimi niin hyvin, että he pyysivät uudelleen Rudessia liittymään yhtyeeseen. Tällä kertaa hän hyväksyi tarjouksen, joten Derek Sherinian erotettiin ja Jordan Rudessista tuli Dream Theaterin historian kolmas kosketinsoittaja.

Konseptialbumeita (1999–2002)[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Vahingosta viisastuneena EastWest antoi seuraavaa albumia tehtäessä yhtyeelle täydellisen taiteellisen vapauden. Dream Theater päätti laajentaa Falling into Infinity -äänitysten aikaan tehdystä 20-minuuttisesta kappaleesta konseptialbumin. Lokakuussa 1999 julkaistu Metropolis Pt. 2: Scenes from a Memory olikin jälleen menestys ja sitä pidetäänkin yleisesti yhtenä yhtyeen parhaista levytyksistä. Vuonna 2001 yhtye julkaisi ensimmäisen DVD:nsä, Metropolis 2000: Scenes from New York. Se saavutti Yhdysvalloissa kultalevyyn vaadittavan levymyynnin. Sama konsertti julkaistiin myös triplalevynä 11. syyskuuta 2001. Albumin julkaisu herätti kohua, sillä sen kansitaiteessa yhdistyi palava omena (muunnelma yhtyeen alkuaikoina käyttämästä palava sydän -symbolista ja New Yorkin lempinimestä Big Apple) ja New Yorkin siluetti, joka muistutti huomattavasti samana päivänä tapahtunutta terrori-iskua. Albumi vedettiin välittömästi pois myynnistä ja julkaistiin myöhemmin uudelleen erilaisella kansikuvalla.

Tammikuussa 2002 Dream Theater julkaisi tuplalevyn Six Degrees of Inner Turbulence. Sen ensimmäinen levy sisältää viisi normaalia kappaletta. Toisella levyllä on 42-minuuttinen nimikappale, joka on Dream Theaterin toistaiseksi pisin kappale. Kriitikot ja ihailijat ylistivät albumia, ja se nousi Billboardin listalla sijalle 46 ja Billboardin Internet-listan ensimmäiseksi. Albumin julkaisua seurasi puolitoistavuotinen maailmankiertue, jonka aikana yhtye soitti entistä pitempiä konsertteja. Kesällä 2003 Dream Theater kiersi Pohjois-Amerikkaa kahden muun progressiivisen metallin raskassarjalaisen, Queensrÿchen ja Fates Warningin, kanssa.

Raskaampaa materiaalia (2003–2004)[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Marraskuussa 2003 julkaistu Train of Thought on epäilemättä Dream Theaterin tähän mennessä raskain albumi. Se sai kriitikoilta hyvät arvostelut, mutta osa perinteisemmän progressivisen rockin nimeen vannovista ihailijoista ei pitänyt niin raskaasta musiikista. Toisaalta yhtye sai albumin ansiosta uusia ihailijoita modernimman metallimusiikin kuuntelijoista. Albumin julkaisun jälkeisellä kiertueella Dream Theater toimi Yes-yhtyeen lämmittely-yhtyeenä.

Vuonna 2004 Dream Theater julkaisi Tokiossa pidetyssä konsertissa nauhoitetun livealbumin ja tupla-DVD:n Live at Budokan. Sitä myytiin pian platinalevyn verran.

Levy-yhtiön vaihto ja Mike Portnoyn ero (2005–2013)[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

James LaBrie, John Myung ja Jordan Rudess vuonna 2012.

Dream Theaterin kahdeksas studioalbumi Octavarium julkaistiin 7. kesäkuuta 2005. Albumin uusi rauhallinen ja tunteellinen tyyli aiheutti jälleen kiistaa ihailijoiden keskuudessa, mutta siitä huolimatta albumista tuli Dream Theaterin parhaiten listoilla menestynyt albumi. Se nousi Billboardin listalla sijalle 36 ja Suomessa sijalle 2. Octavariumin julkaisun jälkeen yhtye lähti laajamittaiselle Gigantour-nimiselle Pohjois-Amerikan kiertueelle Dave Mustainen johtaman Megadethin ja useiden muiden yhtyeiden kanssa. Octavarium oli viimeinen albumi vuonna 1991 Elektra Recordsin kanssa solmitusta levytyssopimuksesta.

1. huhtikuuta 2006 Dream Theaterin 20-vuotista taivalta juhlistava Octavarium-kiertueen New Yorkin Radio City Music Hallin konsertti nauhoitettiin. Tämä kiertueen loppuhuipentuma julkaistiin live-DVD:nä sekä live-CD:nä, joiden nimet ovat Score. Konsertin jälkimmäisessä setissä Dream Theater esiintyy 20-henkisen sinfoniaorkesterin kanssa.

8. helmikuuta 2007 Mike Portnoy ilmoitti keskustelupalstallaan, että Dream Theater on tehnyt levytyssopimuksen Roadrunner Recordsin kanssa. Yhtyeen yhdeksäs studioalbumi Systematic Chaos julkaistiin 5. kesäkuuta 2007.[6]

Maaliskuussa 2009 yhtye julkisti tiedon kymmenennestä albumistaan, Black Clouds & Silver Liningsista, joka julkaistiin 23. kesäkuuta 2009. Levy nousi ensimmäisellä kokonaisella myyntiviikollaan Suomen virallisen albumilistan ykköseksi oltuaan debyyttiviikollaan sijalla 14[7]. Kyseessä on yhtyeen ensimmäinen ykkössija Suomessa. Lisäksi se debytoi Yhdysvaltojen albumilistalla sijalla kuusi[8], joka on yhtyeen korkein listasijoitus ja samalla ensimmäinen top 10 -sijoitus Yhdysvalloissa. Marraskuussa 2009 yhtye julkisti tekevänsä uuden kappaleen PlayStation 3 -peliin God of War III. Yhtye kirjoitti ja äänitti kyseisen ”Raw Dog” -nimisen kappaleen tammikuussa 2010. Kesällä 2010 Dream Theater kiersi Pohjois-Amerikkaa Iron Maidenin lämmittelijänä.

Syyskuun 8. päivänä 2010 rumpali Mike Portnoy julkaisi Facebookissa ihailijoilleen osoitetun avoimen kirjeen, jossa hän ilmoitti jättävänsä Dream Theaterin ja keskittyvänsä muihin projekteihinsa.[9] Dream Theater järjesti lokakuussa 2010 koesoittoja seitsemälle rumpalille.[10] John Petrucci kertoi Classic Rockin haastattelussa yhtyeen löytäneen Portnoylle korvaajan, muttei paljastanut tämän nimeä.[11]

Huhtikuussa 2011 julkistettiin video rumpaleiden koesoitoista Dream Theateriin. Videossa esiintyivät Mike Mangini, Virgil Donati, Marco Minnemann, Peter Wildoer, Thomas Lang, Derek Roddy ja Aquiles Priester.[12] Koesoittojen jälkeen Dream Theater valitsi uudeksi rumpalikseen Mike Manginin.[13] Yhtye julkaisi yhdennentoista studioalbuminsa A Dramatic Turn of Events 13. syyskuuta 2011. Mangini ei osallistunut albumin sävellystyöhön vaan muut bändit jäsenet kirjoittivat albumin valmiiksi uutta rumpalia valitessaan ja käyttivät rumpuosuuksiin tietokoneohjelmaa. [14] Albumiin liittyvällä kiertueella yhtye esiintyi Euroopassa sekä Pohjois- ja Etelä-Amerikassa. Elokuussa 2012 Buenos Airesin Luna Parkissa olleet kaksi konserttia nauhoitettiin ja julkaistiin marraskuussa 2013 Live at Luna Park -taltioinnilla.[15][16]

Dream Theater, The Astonishing ja Images and Words -juhlakiertue (2013–2017)[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Yhtyeen nimeä kantava kahdestoista studioalbumi julkaistiin 23. syyskuuta 2013, ja se on yhtyeen ensimmäinen albumi jonka sävellykseen Mangini osallistui. 8. heinäkuuta 2014 julkaistiin The Studio Albums 1992–2011 -kokoelma, joka sisältää yhtyeen kaikki studioalbumit Images and Wordsista aina A Dramatic Turn Of Eventsiin asti. [17]

30. syyskuuta 2014 yhtye julkaisi saman vuoden maaliskuussa The Boston Opera Housessa taltioidun Breaking the Fourth Wall -livealbumin. Albumilla esiintyy yhtyeen kanssa Berklee World Strings -jousiorkesteri sekä Berklee Concert Choir -kuoro.[18]

Yhtye aloitti kolmannentoista studioalbuminsa, yli kaksituntisen konseptialbumi The Astonishingin, nauhoittamisen helmikuussa 2015 ja se julkaistiin 29. tammikuuta 2016. Albumi on yhtyeen ensimmäinen täysi konseptialbumi sitten vuoden 1999 Scenes From A Memoryn, ja se kertoo dystooppisesta tulevaisuudesta. [19][20] Albumiin liittyvällä kiertueella yhtye esitti albumin kokonaisuudessaan, soittaen muutamilla keikoilla lisäksi myös muutamia muita kappaleitaan.

Vuonna 2017 yhtye lähti uudelle kiertueelle, tällä kertaa juhlistaen Images and Wordsin 25. juhlavuotta. Kiertueella yhtye esitti kyseisen albumin kokonaan, sisältäen myös A Change Of Seasons EP:n nimikkoraidan jonka piti alun perin olla mukana albumilla itsellään, sekä muita kappaleita.

Distance Over Time, Metropolis Pt. 2 -juhlakiertue ja viidestoista studioalbumi (2018–)[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Kesäkuussa 2018 yhtye aloitti neljännentoista studioalbuminsa Distance over Timen säveltämisen ja nauhoittamisen. Albumi kirjoitettiin valmiiksi vain 18. päivässä, ja se on tyyliltään huomattavasti suoraviivaisempi ja raskaampi kuin varsin kokeellinen edeltäjänsä, ja yhtye onkin verrannut sen nopeaa luomisprosessia yhtyeen metallipainotteisimpaan albumiin Train Of Thoughtiin. [21] [22] Albumi julkaistiin 22. helmikuuta 2019, ja yhtye aloitti siihen liittyvän kiertueen maaliskuussa. Kiertue juhlisti myös 20 vuotta täyttänyttä Scenes From A Memorya, jonka yhtye soitti kiertueen konserteissa kokonaisuudessaan. 21. ja 22. helmikuuta 2020 yhtye taltioi kaksi konserttiaan Lontoossa, ja nämä julkaistiin marraskuussa 2020 Distant Memories -livealbumilla.[23] Yhtye joutui keskeyttämään kiertueen COVID-19 pandemian seurauksena.[24]

Marraskuussa 2020 yhtye vahvisti työstävänsä seuraavaa studioalbumiaan.[25]






Konsertointi[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Dream Theaterin konsertit ovat tyypillisesti erittäin pitkiä. Jos yhtye esiintyy ilman lämmittelijää, konsertit ovat yli kolmetuntisia. Toinen konserttien merkittävä piirre on se, että kappaleet vaihtuvat joka konsertin välillä. Lähes jokaisesta Dream Theaterin konsertista ilmestyy bootleg-äänitys. Ne ovat niin suosittuja, että Mike Portnoy on julkaissut sarjan virallisia bootlegeja YtseJam Records -yhtiönsä kautta.

Dream Theater esittää myös usein coverversioita muiden yhtyeiden kappaleista. World Tourbulence -kiertueella tämä vietiin astetta pidemmälle ja yhtye esitti joissakin konserteissaan Metallican Master of Puppets -albumin kokonaisuudessaan. Kiertueen loppupuolella myös Iron Maidenin The Number of the Beast -albumi pääsi samanlaiseen käsittelyyn. Lokakuussa 2005 yhtye esitti Pink Floydin The Dark Side of the Moon -albumin. Tammikuussa 2006 yhtye esitti Tokiossa Deep Purplen Made in Japan -livealbumin. Mike Portnoy on ilmoittanut, että klassikkoalbumeja esitetään yhteensä viisi.[26]

Konserteissa näytetään taustalla animaatioita ja efektejä. Suomalainen Mika Tyyskä on tehnyt muun muassa ”The Dark Eternal Night” -animaation, jota käytettiin yhtyeen maailmankiertueella ja joka on itsenäisenä elokuvana kiertue-DVD:llä.[27]

Konsertit Suomessa[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Aika Paikka Lähde
22. helmikuuta 1995 Tavastia Helsinki
4. maaliskuuta 1998 Kulttuuritalo
19. kesäkuuta Nummirock Kauhajoki
24. maaliskuuta 2000 Helsingin jäähalli Helsinki
14. kesäkuuta 2002 Provinssirock Seinäjoki
27. syyskuuta 2005 Helsingin jäähalli Helsinki
26. syyskuuta 2007
23. syyskuuta 2009
23. tammikuuta 2012
24. helmikuuta 2014
27. helmikuuta 2017
2. elokuuta 2015 Kulttuuritalo
8. kesäkuuta 2019 Rockfest Hyvinkää
17. tammikuuta 2020 Helsingin jäähalli Helsinki
18. tammikuuta 2020 Club Teatria Oulu

Jäsenet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Entiset jäsenet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Diskografia[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Studioalbumit[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. http://www.metal-archives.com/bands/Dream_Theater/37
  2. Dream Theater imusic.am. Viitattu 18.2.2021.
  3. Dream Theater GRAMMY.com. 23.11.2020. Viitattu 18.2.2021. (englanniksi)
  4. Dream Theater Tourography Mikeportnoy.com. Viitattu 7.2.2010. (englanniksi)
  5. Dream Theater – Band Members (Past and Present) Mikeportnoy.com. Viitattu 7.2.2010. (englanniksi)
  6. Portnoy, Mike: When Dream Theater and Roadrunner Records unite! 8.2.2007. Mikeportnoy.com. Viitattu 7.2.2010. (englanniksi)
  7. Dream Theater: Black Clouds & Silver Linings Musiikkituottajat ry.
  8. The Billboard 200 – Week of July 11, 2009 Billboard. Viitattu 7.2.2010. (englanniksi)
  9. [1] Mike Portnoyn kirje faneille Facebookissa
  10. Dream Theater Singer Says Seven ’World-Class’ Drummers Will Audition for Band in Two Weeks Blabbermouth. Viitattu 17.12.2010.
  11. Dream Theater Have a New Drummer… But Who Is It? Classic Rock. Viitattu 17.12.2010.
  12. [2]
  13. [3]
  14. Matthew WilkeningPublished: June 8, 2011: Dream Theater’s John Petrucci Explains Classic Rock Influences, Pushes New Drummer to the Limit on New Album Ultimate Classic Rock. Viitattu 18.2.2021. (englanniksi)
  15. Blabbermouth: DREAM THEATER: Buenos Aires Concerts To Be Filmed For DVD Release BLABBERMOUTH.NET. 5.7.2012. Viitattu 18.2.2021.
  16. Live At Luna Park DVD Press Release - Dream Theater Official Blog web.archive.org. 1.5.2014. Viitattu 18.2.2021.
  17. "The Studio Albums 1992-2011" Box Set! - Dream Theater Official Blog web.archive.org. 2.6.2014. Viitattu 18.2.2021.
  18. One-of-a-kind show with Berklee College of Music! - Dream Theater Official Blog web.archive.org. 5.8.2014. Viitattu 18.2.2021.
  19. Blabbermouth: JAMES LABRIE: DREAM THEATER Will Launch Its Next World Tour In Early 2016 BLABBERMOUTH.NET. 11.1.2015. Viitattu 18.2.2021.
  20. Dream Theater | Track Description web.archive.org. 31.1.2016. Viitattu 18.2.2021.
  21. Sonic Perspectives: DREAM THEATER's James LaBrie: "With 'Distance Over Time' we tried to emcompass our musical roots" youtube.com. 21.11.2018.
  22. InsideOutMusicTV: DREAM THEATER - Interview at the Studio Pt. 2 26.11.2018.
  23. Graham HartmannPublished: September 25, 2020: Dream Theater Perform 'Metropolis Pt. 2' in Full on New Live Album Loudwire. Viitattu 18.2.2021. (englanniksi)
  24. Dream Theater postpone all upcoming shows due to COVID-19 | NME Australia NME | Music, Film, TV, Gaming & Pop Culture News. 17.3.2020. Viitattu 18.2.2021. (englanniksi)
  25. Blabbermouth: DREAM THEATER Is 'Off To A Great Start' With Writing Sessions For New Album BLABBERMOUTH.NET. 27.11.2020. Viitattu 18.2.2021.
  26. Portnoy, Mike: Dream Theater – Performing Live Mikeportnoy.com. Viitattu 7.2.2010. (englanniksi)
  27. Ari Väntänen: Suomalainen Uniteatterin kulisseissa. Sue, 19.1.2012, 2012. vsk, nro 1. Artikkelin verkkoversio Viitattu 9.2.2012.

Aiheesta muualla[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Commons
Wikimedia Commonsissa on kuvia tai muita tiedostoja aiheesta Dream Theater.