Calisota
Calisota on Disneyn Aku Ankka -sarjakuvissa esiintyvä kuvitteellinen Yhdysvaltojen osavaltio, jossa Ankkalinna sijaitsee. Osavaltion keksi Carl Barks.
Calisota mainitaan Barksin tarinoissa vain kerran, Aku Ankka -seikkailussa Punainen postimerkki vuodelta 1952. Osavaltion nimi on yhdistelmä Kaliforniasta ja Minnesotasta. Barksin mukaan Ankkalinna sijaitsee periaatteessa Burbankin lähistöllä Etelä-Kaliforniassa, missä Disneyn päästudiot sijaitsivat. Käytännössä mielikuvituskaupunki siirtyy kuitenkin tarinan tarpeiden mukaan erilaisiin ympäristöihin: ”Siellä oli autiomaa, järvi, meri, lunta, trooppisia myrskyjä, mitä vain tarvittiin. Minulle olisi tullut suuria vaikeuksia, jos olisin joutunut pitämään kaupungin Etelä-Kaliforniassa”, Barks kirjoitti ihailijalleen vuonna 1978.[1]
Hivenen Barksista poiketen Don Rosa sijoitti tarinoissaan Calisotan Pohjois-Kalifornian sijalle. Roope Ankan elämä ja teot -sarjakuvaeepoksessa nähdään kartta, jonka mukaan Calisota käsittää todellisen Kalifornian osavaltion pohjoisosan noin Sacramenton korkeudelta ylöspäin.[2] Täten Calisotan naapuriosavaltioita olisivat pohjoisessa Oregon, idässä Nevada ja etelässä Kalifornia.
Calisotan maantieteellisiä piirteitä ovat ainakin Ankkalinnan halki virtaava Ankkajoki (engl. Tulebug River) ja kaupungin lähistöllä sijaitseva Peikonhammas-vuori (engl. Mount Demontooth). Ankkalinnan naapurikaupunkina mainitaan useimmin Hanhivaara.
Lähteet
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]- ↑ Blum, Geoffrey: ”Surffausta verkossa ja vesillä”, Carl Barksin kootut, osa XXV, s. 178. Helsinki: Sanoma Magazines Finland, 2008. ISBN 978-951-32-2240-6.
- ↑ Rosa, Don: ”Ankkalinnakkeen valloittaja”, Roope Ankan elämä ja teot, s. 203. Helsinki: Helsinki Media, 1997. ISBN 951-32-0355-7.
Aiheesta muualla
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]- Kuvia tai muita tiedostoja aiheesta Calisota Wikimedia Commonsissa