Briard

Kohteesta Wikipedia
Loikkaa: valikkoon, hakuun
Tämä artikkeli kertoo punk-yhtyeestä. Artikkeli samannimisestä koirarodusta, katso briard (koirarotu)

Briard oli Pete "Räkä" Malmin ja Andy McCoyn johtama punk-rock-yhtye, joka toimi aktiivisesti 19771979. Yhtye on herätetty uudelleen henkiin projektiluontoisesti vuosina 1983 ja 1996.

Historia[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Briard syntyi Malmin tavattua Andy McCoyn veljen Ilkan. Ilkka ehdotti Andya yhtyeen kitaristiksi ja Philadelphia Motherfuckers -yhtye syntyi. Myöhemmin nimi muutettiin Briardiksi Malmin koiran rodun mukaan. Yhtye esiintyi syksyllä 1977 Linnanmäen päättäjäiskonsertissa, jonka ansiosta Briard sai levytyksen Finndisc-levy-yhtiöltä.[1] Linnanmäen keikka oli legendaarinen: Järjestäjät olivat juuri ennen keikkaa sanoneet yhtyeelle, että ettehän sitten soita liian lujaa – nuorukaisten vahvistimet kun näyttivät olevan täysillä. Pete Malmi vastasi: "Ei huolta, niitten pitää vaan olla tässä vaiheessa täysillä, ettei niihin pääse kertymään staattista sähköä." Parin minuutin kuluttua myös Pasilassa ja muissa lähikaupunginosissa päästiin nauttimaan Briardin keikasta.[2] Tosin keikka keskeytettiin kolmen biisin jälkeen. Pete sai puhuttua bändinsä Linnanmäelle keikalle väittämällä, että yhtye kuulostaa Matilta ja Tepolta.[3]

Englanti tuli Briardin laulukieleksi suorastaan luonnostaan. Meininki oli kansainvälistä: Hulkon veljekset olivat asuneet Tukholmassa ja Pete Malmi seitsemän vuotta Englannissa.[2] Briardin ensisingleä vuodelta 1977 "I Really Hate Ya"¹ (B-puolella "I Want Ya Back") pidetään Suomen ensimmäisenä punklevytyksenä.[1] Singlen tuotti Kassu Halonen. Läpimurtonsa yhtye teki seuraavalla singlellä "Fuck The Army" (B-puolella "Product Of TV-Generation").

Yhtyeellä oli kokoonpanon kanssa ongelmia, joten live-esiintymisiä oli harvoin, esimerkiksi Wallininkadun Kill Cityssä ja Elmun klubilla sekä yksi salainen keikka Tavastialla. "Fuck The Army" -kappale liittyy siihen, että Pete Malmia otti päähän, kun yhtyeen basistin Ilkka "Ikke" Hulkon täytyi siirtyä asepalvelukseen Lappiin. Ikken tilalla bassoa soittaa Timo Huovinen. Briardin piti olla Sex Pistolsin lämmittelybändinä Työväentalolla 18. tammikuuta 1978,[3] mutta keikka tunnetusti peruuntui, koska muun muassa lastensuojelujärjestöt sekä Helsingin Sanomien toimittaja Raija Forström vastustivat Sex Pistolsin maahantuloa, ei haluttu yhtyeen "turmelevan" Suomen nuorisoa. Lopulta työministeri Arvo Aalto epäsi Pistolsien työluvat. Sex Pistols kuitenkin hajosi ennen aiottua Työväentalon keikkaa.[3][4]

Finndiscin kanssa yhteistyö ei sujunut. Tuottaja Kassu Halosen sanottiin halunneen Briardista koko perheen yhtyeen, jonka vuoksi joitain sanoituksia sensuroitiin. Briard siirtyi ensin Poko Recordsille ja vuonna 1979 lopulta Love Recordsille. Love julkaisi Briardin kolmannen singlen Chirpy Chirpy Cheep Cheep vihreänä vinyylinä. Punkin uusio-hengessä purkkapoppia sovitettiin punkille ominaiseen nopeampaan ja raaempaan tyyliin. Chirpy-singlen kansi on parodia Pen Leen Nouveau-levyn kannesta.[3] Vain kaksi kuukautta aiemmin vuoden 1978 puolella Dave Lindholmin bändi Pen Lee oli poseerannut Love Recordsin studiossa miksauspöytään nojaten. Singlen kannessa poseeraavat samassa paikassa ja "samaan tyyliin" Briardin silloiset jäsenet T.B. Widow, Andy McCoy, Sidi Vainio ja Pete Malmi.[5] Singlen kakkospuolelle tuli "Superstars", ja samassa yhteydessä tallennettiin myös kappale "Anarchy in the U.K.K." Tämä oli Andy McCoyn viimeinen levytys yhdessä vanhan Briardin kanssa.[3] Samana vuonna julkaistiin Briardin viimeinen single Rockin' On The Beach. Sen A-puolella kitaraa soittaa Luumu Kaikkonen ja B-puolella Andyn vanha koulukaveri Kulosaaren ruotsinkielisestä koulusta: Jan Stenfors.[3]

Syksyllä 1979 Briard soitti Kill Cityssä. Keikalta tallennetut viisi kappaletta ilmestyivät Johanna-levymerkin Metropolis-kokoelmalevyllä (toinen levy eli D-puoli). Tässä niin sanotun alkuperäisen Briardin kokoonpanossa on Malmin ja Hulkkojen lisäksi Nasse eli Jan Stenfors toisessa kitarassa. Musiikillisesti tallenne on Briardin huippua, eniten hard-rock tyylinen ja nopein versio yhtyeestä.[3] Kokonaista LP-levyä alkuperäinen Briard ei koskaan julkaissut.

Yhtye lopetettiin, kun Andy riitaantui Malmin kanssa ja siirtyi tekemään yhteistyötä Pelle Miljoonan kanssa ja sen jälkeen luotsaamaan Mike Monroen kanssa Hanoi Rocksia. Briard julkaisi 1979 vielä viimeiseksi jääneen neljännen Rockin' On The Beach-singlelevynsä ilman McCoyta. Mike Monroen oli tarkoitus yhdessä vaiheessa tulla Briardiin soittamaan kitaraa, mutta kokoonpano jäi toteutumatta Malmin vaatiessa Monroeta leikkaamaan pitkät hiuksensa, johon Monroe ei suostunut.

Vuonna 1983 Briardin koko tuotanto levytettiin uudelleen levylle, ja vuonna 2005 levy julkaistiin uudelleen.[3]

Kokoonpano[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

1977 (1. single)[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

1978 (2. single)[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  • Malmi
  • McCoy
  • Timo Huovinen – basso (tuurasi Ilkka Hulkkoa tämän ollessa armeijassa / levynkansissa nimellä Sam Sodomy)
  • Vainio (levynkansissa nimellä Serious Lee Insane)

1979 (3. single)[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  • Malmi
  • McCoy
  • T.B. Widow – basso (tuurasi Ilkka Hulkkoa tämän ollessa armeijassa)
  • Vainio

1979 (4. single)[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  • Malmi
  • Luumu Kaikkonen – kitara (singlen A-puoli)
  • Jan Stenfors (sittemmin Nasty Suicide) – kitara (singlen B-puoli)
  • Ilkka Hulkko (Jan Vincent) – basso
  • Vainio

Vuoden 1983 elokuussa albumin levyttänyt kokoonpano[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  • Malmi
  • McCoy
  • Hulkko
  • Vainio
  • Måns Kullman – basso (3 raidalla), kitara (2 raidalla) ja taustalaulu (3 raidalla)

Vuoden 1996 comebackissa[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  • Pete "Räkä" Malmi – laulu
  • Andy McCoy – kitara, laulu, piano
  • Angela Nicoletti – laulu
  • Archie (Archzie The 69 Eyes -yhtyeestä) – basso
  • Jussi Jetson (Jussi 69) – rummut

Julkaisut[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Albumit[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

[6]

Singlet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  • "I Really Hate Ya" / "I Want Ya Back" (Delta, 1977)[7]
  • "Fuck The Army" / "Product Of The TV-Generation" (Poko Rekords, 1978)
  • "Chirpy Chirpy Cheep Cheep" / "Superstars" (Love Records, 1979)
  • "Rockin' On The Beach" / "Miss World" (Love Records, 1979)
  • "Fuck The Army" (RCA (BMG), syyskuu 1996)
  • "River Of Dreams" (RCA (BMG), lokakuu 1996) (Promo)

Muuta[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  • "Backstreet Boys" / "I Want Ya Back" / "Miss World" / "Fuck The Army" / "Superstars" Metropolis-livekokoelma-albumilla (Johanna, 1980)
  • "Philosophy" Hilse-LP-kokoelma-albumilla 1979

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. a b Briard: I Really Hate Ya Punklandia. Yle.fi: YLE. Viitattu 12. maaliskuuta 2008.
  2. a b Bruun, Seppo et al.: Jee jee jee : suomalaisen rockin historia (3. painos), s. 250. WSOY, 2001. ISBN 951-0-22503-7.
  3. a b c d e f g h Helmet -- Miss World / Briard (Levyn kansilehtinen / Jari Kauppinen, 2005) haku.helmet.fi. Viitattu 30.9.2017.
  4. Lapsijärjestöt vastustivat Sex Pistolsia Yle. 8.9.2006. Viitattu 30.9.2017.
  5. Bruun, Seppo et al.: Jee jee jee : suomalaisen rockin historia, s. 292. WSOY, 2001 (3. p.).
  6. Mika Saastamoinen: Parasta Lapsille Suomipunk 1977–1984, s. 17–27. Johnny Kniga, 2007. ISBN 978-951-0-32379-3.
  7. Joissakin lähteissä kappaleen nimeksi kerrotaan "Really Hate You", alkuperäiseen singleen kappaleen nimeksi on kuitenkin kirjoitettu "I Really Hate Ya". Delta oli Finndiscin alamerkki.

Aiheesta muualla[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]