Azenia

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun
Azenia
Ἀζηνία
Sijainti

Azenia
Koordinaatit 38°6′14″N, 23°32′59″E
Valtio Kreikka
Paikkakunta lähellä Kókkinia, pohjoiseen Elefsínasta, Attika
Historia
Tyyppi demos
Perustettu 508 eaa.
Kulttuuri antiikin Kreikka
Alue Attika
Kaupunki Ateena
Fyle Hippothontis
Trittys paralia
Demonyymi Azēnieus, Azēniathen (Ἀζηνιεύς, Ἀζηνιᾶθεν)
Bulen jäseniä 2
  ei tiedossa (vsta 201 eaa.)

Azenia (m.kreik. Ἀζηνία, Azēnia) oli antiikin aikainen Hippothontis-fyleen kuulunut Attikan eli Ateenan kaupunkivaltion muodostaneen alueen demos. Se kuului fylen paralia-trittykseen eli Attikan rannikkoalueiden demoksiin.[1]

Azenia sijoitetaan nykyisin Ateenan länsipuolelle Parnesvuoren (nyk. Párnitha) eteläpuolelle pohjoiseen Eleusiista, lähelle nykyistä Kókkinia.[2][3] Perinteisesti Azenian katsottiin sijainneen Ateenan kaakkoispuolella Anaflystoksen ja Sunionin demosten välisellä alueella, perustuen erääseen Strabonin mainintaan. Paikaksi ehdotettiin usein Sunionin (nyk. Soúnio) niemen länsipuolisen lahden, jonka edustalla sijaitsee Pátrokloksen saari, rantaa.[1] Nykyisin tulkintaa pidetään kuitenkin virheellisenä, ja Strabonin mainintaa tarkoitetuksi viittaamaan Azenian sijasta Atenen demokseen.[2]

Demos perustettiin Kleistheneen uudistuksessa arkaaisen kauden lopulla vuonna 508 eaa. Sillä oli kaksi edustajaa Ateenan bulessa eli neuvostossa.[4] Demoksen kansalaisesta käytettiin demonyymiä Azēnieus, Azēniathen (Ἀζηνιεύς, Ἀζηνιᾶθεν).[1]

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. a b c Smith, William: ”Attica”, Dictionary of Greek and Roman Geography. Boston: Little, Brown and Company, 1854. Teoksen verkkoversio. (englanniksi)
  2. a b Azenia Brill’s New Pauly. BrillOnline Reference Works. Viitattu 21.8.2017.
  3. Traill, J. et al.: Places: 579890 (Azēnia) Pleiades. Viitattu 21.8.2017.
  4. Traill, John S.: The Political Organization of Attica: A Study of the Demes, Trittyes, and Phylai, and Their Representation in the Athenian Council. Hesperia 14. Princeton: American School of Classical Studies at Athens (ASCSA), 1975. ISBN 0876615140.