August Borgström

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun
Borgströmin muistoreliefi Forssan kehräämöalueella.
Borgströmin muistoreliefi Forssan kutomoalueella.

August Borgström (23. huhtikuuta 1844 Helsinki16. maaliskuuta 1899 Forssa) oli suomalainen yritysjohtaja ja kauppaneuvos (1897). Hän toimi Forssan puuvillatehtaan isännöitsijänä vuosina 1885–1899.[1]

Borgströmin isä, kauppaneuvos Henrik Borgström perusti tehtailija Axel Wilhelm Wahrenin ja varakonsuli Conrad Hernmarckin kanssa Forssan puuvillakehräämön vuonna 1847. Siitä muodostettiin vuonna 1859 Forssa Ab.[1]

August Borgström kävi Helsingin yksityislyseota ja opiskeli sitten ensin Stuttgartissa vuosien 1861–1862, Zürichissä vuosien 1862–1864 ja lopuksi Karlsruhen polyteknillisessä opistossa vuosien 1864–1865 aikana. Insinööriopintojen jälkeen hän työskenteli vuosina 1866–1867 Saksassa konetehtailla ja vuonna 1868 puuvillatehtaassa Manchesterissa. Oltuaan vuoden isänsä toimistossa Helsingissä ja Forssassa hän lähti uudelleen Englantiin. Huhtikuussa 1871 Borgström sai vakituisen työpaikan Forssasta, ja vuonna 1873 hänet nimitettiin tehtaan apulaisjohtajaksi. Pääjohtajaksi hän nousi 28. elokuuta 1885.[1]

Borgströmin aikana Forssan tehdasta laajennettiin huomattavasti, sen vanhojen koneiden tilalle hankittiin uusia ja tehtaan työntekijämäärä kasvoi. Tehtaan tavaroiden menekki Venäjällä oli heikentynyt Borgströmin aikana Suomen ja Venäjän tullisuhteiden muutosten vuoksi, mutta kotimainen kysyntä oli kasvanut voimakkaasti.[1]

Borgströmillä oli inhimillinen ja hyväntahtoinen maine tehtaan työntekijöiden keskuudessa. Hän lahjoitti rahaa työntekijöiden lastentarhan ja sairaus- ja avustuskassan perustamista varten. Borgström harrasti viulunsoittoa, Stradivariuksen ja muiden italialaisten soitinrakentajien viulujen keräilyä ja klassista musiikkia. Hän testamenttasi huomattavan summan ja viulukokoelmansa Helsingin musiikkiopistolle.[1]

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. a b c d e August Borgström. Tekniska föreningens i Finland förhandlingar, 01.01.1899, nro 2-4, s. 135. Kansalliskirjasto. Viitattu 21.03.2022.