Arnikki

Kohteesta Wikipedia
Siirry navigaatioon Siirry hakuun
Tunturiarnikki
Arnica angustifolia.jpg
Tieteellinen luokittelu
Domeeni: Aitotumaiset Eucarya
Kunta: Kasvit Plantae
Alakunta: Putkilokasvit Tracheobionta
Kaari: Siemenkasvit Spermatophyta
Alakaari: Koppisiemeniset Magnoliophytina
Luokka: Kaksisirkkaiset Magnoliopsida
Lahko: Asterales
Heimo: Asterikasvit Asteraceae
Suku: Arnikit Arnica
Laji: angustifolia
Kaksiosainen nimi

Arnica angustifolia
Vahl

Katso myös

 Wikispecies-logo.svg Arnikki Wikispeciesissä
 Commons-logo.svg Arnikki Commonsissa

Arnikki eli tunturiarnikki (Arnica angustifolia) on Fennoskandian pohjoisosissa kasvava kauniskukkainen arnikkilaji. Tunturiarnikkki on Suomessa uhanalainen ja luonnonsuojelulailla rauhoitettu. Sitä kasvaa Suomessa alle sadassa paikassa.[1]

Ulkonäkö ja koko[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Monivuotinen tunturiarnikki kasvaa 10–40 cm korkeaksi. Sen varsi on hento ja etenkin latvaosasta tiheään karvainen. Varren tyvellä on lehtiruusuke. Vastakkain olevia ruodittomia varsilehiä on yksi tai kaksi paria. Lehtilapa on suikea tai puikean suikea, pitkäkärkinen, ehylaitainen, lähes silposuoninen ja lyhytkarvainen. Kukinto on 3–5 cm leveä, yksittäinen ja usein nuokkuva keltainen mykerö. Toisinaan esiintyy 1–4 muuta mykeröä varsilehtien hangassa. Tunturiarnikki kukkii heinä-elokuussa.[2]

Levinneisyys[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Tunturiarnikkia tavataan Fennoskandiassa Pohjois-Norjan ja -Ruotsin tuntureilla, Petsamon tunturialueella sekä Kuolan niemimaalla. Lajin muita pohjoisessa tai vuoristoissa viihtyviä alalajeja tavataan laajalla alueella Pohjois-Venäjällä, Siperiassa, Pohjois-Amerikan pohjoisosissa, Grönlannissa ja myös Pohjois-Afrikassa.[3] Suomessa tunturiarnikkia kasvaa Enontekiön ja Inarin Lapissa sekä Kuusamossa ja Sallassa.[4] Vuonna 2009 tehdyissä kartoituksissa laji löydettiin Suomesta 73 kasvupaikalta.[1]

Elinympäristö[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Tunturiarnikki kasvaa kalkkipitoisilla, melko kuivilla ja valoisilla paikoilla: tunturikankailla ja rotkojen ja pahtojen seinämillä olevilla pienillä hyllyillä. Laji on kalkinvaatija.[2] Suomessa suurin osa tunturiarnikin kasvupaikoissa sijaitsee suojelualueilla. Kausniskukkaista kasvia saattaa kuitenkin uhata laiton keräily ja kasvupaikkojen kuluminen.[4]

Käyttö[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Arnikin sukulaislajeja, kuten etelänarnikkia (Arnica montana) ja idänarnikkia (Arnica sacchalinensis), käytetään rohtokasveina.[5]

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  • Jäkäläniemi Anne: Arnikki. Teoksessa Uhanalaiset kasvimme. Toim. Ryttäri, Terhi & Kettunen, Taina. Suomen ympäristökeskus, Helsinki 1997, s. 73–74.
  • Retkeilykasvio. Toim. Hämet-Ahti, Leena & Suominen, Juha & Ulvinen, Tauno & Uotila, Pertti. Luonnontieteellinen keskusmuseo, Kasvimuseo, Helsinki 1998.
  • Suomen terveyskasvit. Luonnon parantavat yrtit ja niiden salaisuudet. Toim. Huovinen, Marja-Leena & Kanerva, Kaarina. Oy Valitut Palat – Reader's Digest Ab, Helsinki 1982.

Viitteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. a b Laitinen, T. & Ilmonen, J. 2009: Metsähallituksen vastuulajien tila ja suojelutaso vuonna 2006. Arnikki – Arnica angustifolia Vahl. . – Tietolomake, lajit. Metsähallitus, 4 s. http://julkaisut.metsa.fi/julkaisut/pdf/luo/arnikki_2006.pdf Viitattu 22.10.2017.
  2. a b Retkeilykasvio. Toim. Hämet-Ahti, Leena & Suominen, Juha & Ulvinen, Tauno & Uotila, Pertti. Luonnontieteellinen keskusmuseo, Kasvimuseo, Helsinki 1998, s. 432.
  3. Den virtuella floran: Fjällarnika (ruots.) Viitattu 24.11.2009.
  4. a b Jäkäläniemi Anne: Arnikki. Teoksessa Uhanalaiset kasvimme. Toim. Ryttäri, Terhi & Kettunen, Taina. Suomen ympäristökeskus, Helsinki 1997, s. 73–74.
  5. Suomen terveyskasvit. Luonnon parantavat yrtit ja niiden salaisuudet. Toim. Huovinen, Marja-Leena & Kanerva, Kaarina. Oy Valitut Palat – Reader's Digest Ab, Helsinki 1982, s. 89.

Aiheesta muualla[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]