Anne Mäkinen

Wikipedia
Loikkaa: valikkoon, hakuun
Anne Mäkinen maaottelussa Pohjois-Irlantia vastaan vuonna 2000.

Anne Mäkinen (s. 1. helmikuuta 1976) on suomalainen entinen jalkapalloilija. Hän kuuluu nykyään Suomen naisten jalkapallomaajoukkueen valmennusjohtoon.

Keskikentällä pelannut Mäkinen edusti seuratasolla viimeksi ruotsalaista AIK:ta, johon hän siirtyi lokakuussa 2007. [1].

Tätä ennen hän pelasi Bälinge IF:ssä ja Umeå IK:ssa sekä useita vuosia ensimmäisenä suomalaisammattilaisena Yhdysvalloissa. Ennen ammattilaisuraansa hän valmistui Notre Damen yliopistosta ja pelasi sen joukkueessa yliopistosarjaa.

Maajoukkueuransa Mäkinen aloitti jo 15-vuotiaana 8. kesäkuuta 1991 Neuvostoliittoa vastaan pelatussa ottelussa. Hän saavutti ensimmäisenä suomalaisena naisjalkapalloilijana sadan maaottelun rajapyykin 9. maaliskuuta 2006 Algarve Cupissa pelatussa ottelussa Saksaa vastaan. Mäkinen ilmoitti lopettavansa maajoukkueuransa vuodenvaihteessa 2007 perhesyiden takia. Hän oli silloin pelannut 108 maaottelua ja tehnyt niissä 15 maalia. [2] Toukokuussa 2008 Mäkinen kuitenkin palasi maajoukkueeseen harjoitusmaaottelussa Islantia vastaan.

Marraskuussa 2012 Mäkinen valittiin kolmantena naisena Suomalaisen jalkapalloilun Hall of Fameen. [3]

Seurat[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Saavutukset[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  • 109 maaottelua (4. toukokuuta 2008 mennessä.)
  • 15 maaottelumaalia (3. toukokuuta 2008 mennessä.)
  • EM-välierä 2005
  • Ruotsin mestaruus 2005 ja 2006
  • Suomen mestaruus MPS 1994
  • Suomen cup HJK 1993
  • Vuoden tyttöpelaaja 1992
  • Vuoden naispelaaja 1993 ja 2004
  • Vuoden tulokas USA:n yliopistosarjassa 1997
  • Vuoden pelaaja USA:n yliopistosarjassa 2000
  • All-Stars-pelaaja USA:n yliopistosarjassa 1997-2000
  • Suomen Palloliiton myöntämä Erik von Frenckell -mitali tunnustuksena mittavasta työstä suomalaisen jalkapallon edistämiseksi
  • Valinta Suomalaisen jalkapalloilun Hall of Fameen vuonna 2012

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. Mäkinen förstärker, Naza går 7.10.2007. AIK. Viitattu 7.10.2007. (ruotsiksi)
  2. Anne Mäkinen lopettaa maajoukkueuransa 4.1.2007. YLE. Viitattu 4.1.2007.
  3. Anne Mäkinen ja Miikka Toivola Hall of Fameen 16.11.2012. Suomen Palloliitto. Viitattu 17.11.2012.

Aiheesta muualla[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]