AnnaSophia Robb

Kohteesta Wikipedia
Loikkaa: valikkoon, hakuun
AnnaSophia Robb
AnnaSophia Robb vuonna 2013.
AnnaSophia Robb vuonna 2013.
Syntymäaika 8. joulukuuta 1993 (ikä 22)
Syntymäpaikka Denver, Colorado, Yhdysvallat
Ammatti näyttelijä
Aiheesta muualla
IMDb
Elonet
AnnaSophia Robb vuonna 2006.

AnnaSophia Robb (s. 8. joulukuuta 1993 Denver, Colorado, Yhdysvallat) on yhdysvaltalainen näyttelijä.

Esiinnyttyään McDonald’sin mainoksessa Robb sai ensimmäisen roolinsa televisiosarjasta Drake & Josh. Hän näytteli kymmenvuotiaana pääroolin televisioelokuvassa Samanthan ihmeellinen loma. Robb käytti roolissaan ruskeaa peruukkia. Toinen merkittävä elokuva oli Ystäväni Winn-Dixie, jossa hän näytteli pääroolin vuonna 2005. Samana vuonna hän esitti Orvokki Jauhiaista elokuvassa Jali ja suklaatehdas. Silta salaiseen maahan -elokuvassa vuonna 2007 Robb esitti yhden päärooleista ja lauloi ”Keep Your Mind Wide Open” -nimisen kappaleen. Hän näytteli myös salaperäistä tyttöä elokuvassa Kuoleman sadonkorjuu (The Reaping) yhdessä Hilary Swankin kanssa.

Sittemmin Robb on esiintynyt useissa elokuvissa, kuten Jumper (2008), Sleepwalking (2008), Kilpajuoksu taikavuorelle (2009), The Space Between (2010), Soul Surfer (2011) ja The Way Way Back (2013). Television puolella hän esitti nuorta Carrie Bradshaw’ta Carrien päiväkirjat -sarjassa vuosina 2013–2014. Sarja kertoo Sinkkuelämää-sarjan Carrie Bradshaw’n nuoruusvuosista.

Filmografia[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Elokuva Rooli Vuosi
Samanthan ihmeellinen loma Samantha 2004
Ystäväni Winn-Dixie India “Opal” Buloni 2005
Jali ja suklaatehdas Orvokki Jauhiainen (eng. Violet Beauregarde) 2005
Silta salaiseen maahan Leslie Burke 2007
Kuoleman sadonkorjuu Loren McConnell 2007
Have Dreams, Will Travel Cassie Kennington 2007
Spy School Jackie Hoffman 2008
Sleepwalking Tara 2008
Jumper Millie Harris nuorena 2008
Kilpajuoksu taikavuorelle Sara 2009
The Space Between Sam 2010
Soul Surfer Bethany Hamilton 2011
The Way Way Back Susanna Thompson 2013
Carrien päiväkirjat Carrie Bradshaw 2013–2014

Singlet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Laulu Albumi Vuosi
“Keep Your Mind Wide Open” Silta salaiseen maahan 2007

Aiheesta muualla[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]


Tämä näyttelijään liittyvä artikkeli on tynkä. Voit auttaa Wikipediaa laajentamalla artikkelia.