André Bucher
Mitalit | |||
---|---|---|---|
Maa: Sveitsi | |||
Miesten yleisurheilu | |||
MM-kilpailut | |||
Kultaa | Edmonton 2001 | 800 m | |
Sisäratojen MM-kilpailut | |||
Pronssia | Lissabon 2001 | 800 m | |
EM-kilpailut | |||
Hopeaa | Budapest 1998 | 800 m | |
Hopeaa | München 2002 | 800 m | |
Sisäratojen EM-kilpailut | |||
Hopeaa | Wien 2002 | 800 m |
André Bucher (s. 19. lokakuuta 1976 Neudorf, Sveitsi) on entinen sveitsiläinen 800 metrin juoksija, maailmanmestari ja kaksinkertainen EM-hopeamitalisti.
1998 EM-kisoissa Budapestissa Bucher sijoittui 800 metrillä hopealle ajalla 1.45,05. 2000 Sydneyn olympialaisissa hän oli viides. Seuraavana vuonna hän sijoittui Lissabonin MM-hallikisoissa kolmanneksi ja Edmontonin MM-kisoissa voitti kultamitalin ajalla 1.43,70. Hän oli jakamassa Kultaisen liigan rahapottia voitettuaan liigan kaikki 800 metrin kilpailut. Kauden 2001 aikana hän voitti 14 juoksemastaan 800 metrin kilpailusta 12. Vuonna 2002 hän voitti Wienin EM-hallikisoissa hopeaa ja Münchenin EM-kisoissa myös hopeaa. Pariisin MM-kisoissa 2003 hän ei selviytynyt finaaliin kuten ei ollut selviytynyt Ateenassa 1997 eikä Sevillassa 1999.
Bucher on 185 senttimetriä pitkä ja painoi kilpaurallaan 75 kilogrammaa. Bucher ilmoitti toukokuussa 2007 lopettavansa uransa. Hän oli uransa viimeiset vuodet kärsinyt kantapäävammasta.[1]
Henkilökohtaiset ennätykset
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]- 400 m: 46,32 (2000)
- 600 m: 1.14,72 (1999)
- 800 m: 1.42,55 (2001)
- 1000 m: 2.15,63 (2001)
- 1500 m: 3.38,44 (1996)
- Sisäradat
- 800 m: 1.44,93 (2002)
Lähteet
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]- Butler, Mark (toim.): IAAF Statistics Handbook: Helsinki 2005, s. 557. IAAF, 2005. (englanniksi)
- André Bucher Kansainvälinen yleisurheiluliitto. (englanniksi)
- ↑ Maailmanmestari Andre Bucher lopettaa uransa 11.5.2007. Helsingin Sanomat. Viitattu 12.5.2007.
1983: Willi Wülbeck | 1987: Billy Konchellah | 1991: Billy Konchellah | 1993: Paul Ruto | 1995: Wilson Kipketer | 1997: Wilson Kipketer | 1999: Wilson Kipketer | 2001: André Bucher | 2003: Djabir Saïd-Guerni | 2005: Rashid Ramzi | 2007: Alfred Kirwa Yego | 2009: Mbulaeni Mulaudzi | 2011: David Rudisha | 2013: Mohammed Aman | 2015: David Rudisha | 2017: Pierre-Ambroise Bosse | 2019: Donavan Brazier | 2022: Emmanuel Korir | 2023: Marco Arop
|