Mohammed Aman

Wikipedia
Loikkaa: valikkoon, hakuun
Mitalit
Mohammed Aman Daegussa vuonna 2011.
Mohammed Aman Daegussa vuonna 2011.
Maa: Etiopia
Miesten yleisurheilu
MM-kilpailut
Kultaa Kultaa Moskova 2013 800 metriä
Sisäratojen MM-kilpailut
Kultaa Kultaa Istanbul 2012 800 metriä
Kultaa Kultaa Sopot 2014 800 metriä

Mohammed Aman (s. 10. tammikuuta 1994)[1] on etiopialainen keskimatkojen juoksija.

Vuonna 2010 hän voitti kultaa 1 000 metrin juoksussa nuorten kesäolympialaisissa Singaporessa. Alle 20-vuotiaiden Afrikan-mestaruuskilpailuissa hän voitti 800 metrin kilpailun vuonna 2011.[2] Hän oli voittanut saman matkan alle 20-vuotiaiden Afrikan-mestaruuskilpailuissa jo vuonna 2009 15-vuotiaana. Kansainvälinen yleisurheiluliitto IAAF kuitenkin hylkäsi hänet vuonna 2011, sillä hän oli ollut liian nuori kilpailuihin. IAAF:n sääntöjen mukaan alle 20-vuotiaiden arvokilpailuihin osallistuvien on täytettävä 16 vuotta kilpailuvuoden lopussa.[3] Alle 18-vuotiaiden MM-kilpailuissa Lillessä 2011 Aman sijoittui 800 metrillä toiseksi Etiopian aikuisten ennätysajalla 1.44,68.[4]

Daegun MM-kilpailuissa 2011 Aman voitti 800 metrin välierissä eränsä ennätyksellään 1.44,57. Loppukilpailussa hän sijoittui kahdeksanneksi ajalla 1.45,93.[5] Hän oli ensimmäinen 800 metrillä MM-kilpailuiden loppukilpailuun selviytynyt etiopialainen.[6]

10. syyskuuta 2011 Rietissä hän paransi ennätystään ja Etiopian ennätystä aikaan 1.43,37. Aika on kautta aikain paras alle 18-vuotiaan juoksema.[7] 18. syyskuuta 2011 Aman voitti Milanossa maailmanmestarin ja maailmanennätyksen haltijan David Rudishan. Amanin aika oli 1.43,50 ja Rudisha hävisi hänelle seitsemän sadasosasekuntia. Rudisha oli voittanut tuota ennen 800 metrillä 34 kilpailua peräkkäin ja hävinnyt edellisen kerran Berliinin MM-kilpailuissa 2009.[8]

Aman juoksi sisäratojen Etiopian ennätyksen 1.45,40 Birminghamissa helmikuussa 2012. Istanbulin sisäratojen MM-kilpailuissa 2012 hän voitti 800 metrin maailmanmestaruuden ajalla 1.48,36. Lontoon olympialaisissa hän sijoittui kuudenneksi Etiopian ennätysajalla 1.43,20. Hän paransi maansa ennätyksen 1.42,53:een voittaesaan samana vuonna Zürichin Timanttiliigan kilpailun. Hän juoksi helmikuussa 2013 600 metrin juoksun nuorten sisäratojen maailmanennätyksen 1.15,60 Moskovassa ja 800 metrin sisäratojen Etiopian ennätyksen 1.45,05 Tukholmassa. Moskovan MM-kilpailuissa 2013 Aman voitti maailmanmestaruuden ajalla 1.43,31. Hän juoksi muutama viikko myöhemmin Brysselissä Etiopian ennätyksen 1.42,37.[9]

Aman teki 800 metrin sisäratojen Afrikan ennätyksen 1.44,52 Birminghamissa helmikuussa 2014. Hän voitti 800 metrin sisäratojen maailmanmestaruuden Sopotissa 2014 ajalla 1.46,40.[9]

Henkilökohtaiset ennätykset[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Lähde: IAAF[1][9]
Ulkoradat
  • 800 metrin juoksu: 1.42,37 (2013)
  • 1 000 metrin juoksu: 2.15,75 (2014)
  • 1 500 metrin juoksu: 3.43,52 (2011)
  • Mailin juoksu: 3.57,14 (2011)
Sisäradat
  • 800 metrin juoksu: 1.44,52 (2014)

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. a b Mohammed Aman IAAF:n tietokannassa (englanniksi)
  2. Seven to watch at the World Youth Championships 6.7.2011. Athletics Weekly. Viitattu 23.9.2011. (englanniksi)
  3. Ayodi, Ayumba: IAAF declares Tuwei Africa junior 800m champion two years later 19.1.2012. Daily Nation. Viitattu 20.1.2012. (englanniksi)
  4. Mulkeen, Jon: James grabs surprise gold for GB at World Youths 10.7.2011. Athletics Weekly. Viitattu 23.9.2011. (englanniksi)
  5. Daegu 2011 – 800 metrin tulokset. IAAF. Viitattu 23.9.2011. (englanniksi)
  6. Butler, Mark (toim.): IAAF Statistics Handbook – Daegu 2011, s. 581, 682. IAAF, 2011. (englanniksi)
  7. Sampaolo, Diego: Rieti’s temple to middle distance witnesses Rudisha clock 1:41.33 and Kiprop romp to 3:30.46 in Rieti - IAAF World Challenge 10.9.2011. IAAF. Viitattu 23.9.2011. (englanniksi)
  8. Sampaolo, Diego: Teenager Aman ends Rudisha’s win streak in rainy Milan 18.9.2011. IAAF. Viitattu 23.9.2011. (englanniksi)
  9. a b c Mohamed Aman tilastopaja.org. Viitattu 15.3.2014. (englanniksi)