Ammoniumsyanidi

Kohteesta Wikipedia
Loikkaa: valikkoon, hakuun
Ammoniumsyanidi

Ammonium cyanide.png

Tunnisteet
CAS-numero 12211-52-8
Ominaisuudet
Molekyylikaava NH4CN
Moolimassa 44,062
Ulkomuoto Väritön kiteinen aine
Sulamispiste 36 °C (hajoaa)[1]
Tiheys 1,02 g/cm3[2]
Liukoisuus veteen Liukenee hyvin veteen

Ammoniumsyanidi (NH4CN) on ammonium- ja syanidi-ionien muodostama epäorgaaninen ioniyhdiste. Yhdistettä voidaan käyttää orgaanisen kemian synteeseissä.

Ominaisuudet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Huoneenlämpötilassa ammoniumsyanidi on väritöntä kiteistä ainetta. Yhdiste liukenee hyvin veteen ja myös eräisiin orgaanisiin liuottimiin kuten etanoliin. Ammoniumsyanidi on suhteellisen pysymätön yhdiste ja hajoaa kuumennettaessa jo 36 °C:n lämpötilassa ammoniakiksi ja vetysyanidiksi. Ammoniumsyanidi reagoi ketonien kanssa muodostaen aminonitriilejä.[1][2]

Valmistus ja käyttö[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Ammoniumsyanidia voidaan valmistaa useilla eri tavoilla. Käytettyjä ovat muun muassa vetysyanidin johtaminen ammoniakkiliuokseen matalassa lämpötilassa, kalsiumsyanidin ja ammoniumkarbonaatin tai bariumsyanidin ja ammoniumsulfaatin vesiliuosten välisellä reaktiolla, jolloin liukenematon kalsium- tai bariumsuola saostuu tai kuumentamalla kaliumsyanidia tai kaliumferrosyanidia ammoniumkloridin kanssa ja tiivistämällä reaktiossa muodostuva höyry ammoniumsyanidiksi.[1][2]

HCN + NH3 → NH4CN
Ca(CN)2 + (NH4)2CO3 → 2 NH4CN + CaCO3

Ammoniumsyanidia voidaan käyttää orgaanisen kemian synteeseissä. Se reagoi Strecker-reaktiolla karbonyyliyhdisteiden kanssa muodostaen aminohappoja, esimerkiksi glyoksaali reagoi ammoniumsyanidin kanssa glysiiniksi.[1][3]

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. a b c d Lawrence D. Pesce: Cyanides, Kirk-Othmer Encyclopedia of Chemical Technology, John Wiley & Sons, New York, 2010. Viitattu 22.10.2016
  2. a b c Dale L. Perry, Sidney L. Phillips: Handbook of inorganic compounds, s. 21. CRC Press, 1995. ISBN 9780849386718. Kirja Googlen teoshaussa (viitattu 22.10.2016). (englanniksi)
  3. Thomas N. Sorrell: Organic chemistry, s. 928. University Science Books, 2006. ISBN 978-1-891389-38-2. (englanniksi)