Amirandaredžaniani

Amirandaredžaniani (georg. ამირანდარეჯანიანი) on keskiaikainen georgialainen romanssi, joka kirjoitettiin todennäköisesti 1100-luvun alussa tai puolivälissä. Se oli yksi niistä teoksista, joiden kirjoittaminen merkitsi uuden ja omaperäisen maallisen kirjallisuuden syntyä patristiikan vuosisatoja kestäneen valtakauden jälkeen. Amirandaredžaniani on proosateos, joka kertoo taistelevista ritareista kahdessatoista osassa. Sen kirjoittajana on pidetty Mose Khonelia (georg. მოსე ხონელი, "Mooses Khonilainen"): teoksen laatiminen lasketaan hänen ansiokseen Georgian kirjallisuuden merkittävimmän klassikon Pantterintaljaisen epilogissa. Šota Rustavelin kirjoittamaa eeppistä runoa lukuun ottamatta häntä ei tunneta muualta. Perinteen mukaan Mose oli kotoisin Khonin kaupungista Länsi-Georgiassa ja hän palveli Rustavelin tavoin Georgian "kultakaudella" hallinneen kuningatar Tamarin hovissa (hallitsi 1184–1213).

Amirandaredžanianin julkaisi ensimmäisen kerran itseoppinut georgialainen kirjallisuuskriitikko ja bibliofiili Zakaria Tšitšinadze vuonna 1896. 1900-luvulla teoksesta otettiin useita painoksia. Englanninkieliselle maailmalle eepoksen teki tunnetuksi ensimmäisenä Robert Horne Stevenson käännöksellään vuonna 1958. Sitä seurasi Bidzina Abuladzen käännös venäjäksi vuonna 1965.

Alkuperä ja konteksti

Amirandaredžaniani on vanhin säilynyt omaperäinen georgialainen romanssi, mutta sen juuret voidaan jäljittää sekä georgialaiseen kansanperinteeseen että persialaisiin eepoksiin, joita georgialaiset kirjailijat ihailivat ja joita käännettiin georgiaksi. Niistä ajallisesti lähimpänä on Visramiani, persialaisen Vīs ja Rāmīnin vapaa käännös georgiaksi. Mose Khonelin teos synnytti suuren määrän legendoja, jotka periytyivät kylien tarinankertojien kautta. Kirjallinen perinne ja kansanperinne ovat kietoutuneet niin vahvasti toisiinsa, että jotkut johtavat asiantuntijat ovat ehdottaneet kertomuksen kansanomaisten, Amiranin legendoista periytyvien versioiden edeltäneen kirjallista Amirandaredžaniania sen sijaan, että ne olisivat siitä peräisin. Persian- ja arabiankielisten nimien käyttö teoksessa ja Georgialle spesifisten viitteiden puuttuminen johtivat Marie-Félicité Brosset'n ja Nikolai Marrin ehdottamaan hypoteesia, jonka mukaan Amirandaredžaniani olisi käännös kadonneesta persialaisesta tekstistä. Hypoteesi on kuitenkin nykyään todettu laajalti vääräksi. Persian eeppisen perinteen, erityisesti Ferdowsin Shāhnāmehin, vaikutus näkyy silti teoksessa vahvasti.

Viiden kirjoittamistaan seuranneen vuosisadan aikana Amirandaredžaniani muutettiin useita kertoja myös runomuotoon, ja teos heijastuu lisäksi selkeästi Šota Rustavelin eepokseen. Silti Amirandaredžaniani on hengeltään jokseenkin erilainen kuin Visramiani tai Pantterintaljainen. Sen kerronta on vähemmän monimutkaista ja koristeltua, pikemminkin puhtaan yksinkertaista. Se on kertomus loputtomista taisteluista ja turnajaisista, ja siinä on vahvoja sadun piirteitä, kuten lohikäärmeitä, pahoja henkiä, myyttisiä devi-hirviöitä, kuparisia taikamiehiä, ihmeellisiä eliksiirejä ja muita yliluonnollisia ilmiöitä.

Amirandaredžaniani koostuu kahdestatoista proosaosiosta tai "portista", joiden järjestys on usein käännetty 1600- ja 1700-lukujen käsikirjoituksissa. Teos sijoittuu itämaa-teemaiseen fiktiiviseen maailmaan ja keskittyy seuraamaan Daredžanin pojan Amiranin (Amiran Daredžanisdze) sankarillisia tekoja ja seikkailuja, joista kerrotaan viidessä osassa. Muut osat on omistettu muille sankareille, eivätkä ne liity vahvasti toisiinsa. Neuvostokriitikot yrittivät nähdä Amirandaredžanianin Georgian feodaalisen yhteiskunnan peilinä, mutta kansallisella tai uskonnollisella paatoksella ei ole kertomuksessa osaa. Se keskittyy pelottomuuden ja miesten välisen solidaarisuuden ritari-ideaalien sekä elävien taistelukohtausten kuvaamiseen. Teoksen sankarit ovat tyypillisesti äärimmäisen voimakkaita, pelottomia, sotaisia, armollisia voitettuja vihollisiaan kohtaan, anteliaita ja ritarillisia. Rustavelin ylistämää hovirakkautta ei kertomuksessa kuitenkaan ole, eikä naisia kohtaan osoiteta juuri kiinnostusta. Amirandaredžanianin sankareille naisen rakkaus voitetaan miekan avulla, eikä se ole muuta kuin veruke suuremmille taisteluille.

Synopsis

Kertomus alkaa johdatuksella, jossa intialaisten kuningas Abesalomia vaivaa mysteerinen, ritareita esittävä muotokuva. Siinä on lyhyt viesti, jonka mukaan kyseiset miehet vapauttivat Merten kuninkaan tyttären pahojen kadži-velhojen vankeudesta. Abesalom etsii lopulta käsiinsä muotokuvan viimeisen eloonjääneen ritarin, Savarsamidzen, josta tulee sen jälkeen yksi romanssin pääkertojista. Maalaus osoittautuu esittävän Daredžanin poikaa Amirania ja hänen kumppaneitaan, ja se laajennetaan sarjaksi kertomuksia, jotka kerrotaan kuningas Abesalomille Amiranista ja hänen seuraajistaan Savarsamidzesta, Nosarista ja Badrista heidän väkivaltaisilla retkillään.

Amiranin kerrotaan tapaavan mustiin pukeutuneen ja itkevän muukalaisen. Muukalainen kertoo tarinan isännästään ritari Badrista, Iamanin pojasta (Badri Iamanisdze), jonka hirviö Baqbaq-devi sieppasi, kun hän oli palaamassa äärimmäisen vaaralliselta mutta onnistuneelta retkeltä. Retken tarkoitus oli vapauttaa Merten kuninkaan tytär ja mennä hänen kanssaan naimisiin. Toinen kyvykäs ritari Nosar Nosreli, jonka Merten kuningas lähetti vapauttamaan Badrin, kokee saman kohtalon. Amiran lähtee palvelijansa Savarsamisdzen ja mustiin pukeutuneen miehen kanssa vapauttamaan vangittuja ritareita. Villien taisteluiden, hirviöiden ja muiden seikkailujen jälkeen Amiran vapauttaa Badrin ja Nosarin ja murhaa Baqbaq-devin. Voitokkaana Amiran lähtee kamppailemaan turnajaisiin kuulua jemeniläistä arabisoturi Ambria vastaan. Ambri on saanut mainetta muun muassa voittamalla kolme turkkilaista jättiä ja vapauttamalla Arabian. Amiran löytää Ambrin kuitenkin kuolleena. Sitten Amiran matkustaa Bagdadin emiiri Mumlin pyynnöstä Tähtien maahan, jossa hän voittaa kaikki kuningas Aspanin seitsemän kauniin tyttären käsiä tavoittelevat ritarit ja tuo neidoista kolme Mumlin poikien vaimoiksi. Sen jälkeen Amiran lähtee unen kehotuksesta Talismanien maahan ja menee naimisiin paikallisen kaunottaren Khvarešanin kanssa ylitettyään matkallaan lukuisia esteitä. Seuraavaksi kerrotaan kuuluisasta soturista Sepedavlesta, Darispanin pojasta (Sepedavle Darispanisdze), jonka urotyöt saavat Amiranin haastamaan hänet kaksintaisteluun. Se ei kuitenkaan pääty kummankaan voittoon, ja miehistä tulee ystäviä. He muuttavat yhdessä Ghazniin, jossa he surmaavat viisi paikallista jättiläistä ja joukkomurhaavat kaupungin koko väestön kostaen jalon ritari Mzetšabukin ("auringonkaltainen nuori") petollisen murhan. Viimeisessä osassa Amiran pelastaa Balkhin demonilta, joka tuhoaa kaupunkia, menee naimisiin paikallisen kuninkaan tyttären kanssa ja palaa kotiinsa mukanaan mainetta ja kunniaa.

Lähteet

• Rayfield, Donald: The Literature of Georgia: A History. Routledge, 2000. ISBN 0-7007-1163-5.
• D. M. Lang, G. M. Meredith-Owens: Amiran-Darejaniani: A Georgian Romance and Its English Rendering. Bulletin of the School of Oriental and African Studies, vol. 22, 1959, nro 1/3, s. 454–490. University of London.
• Imedashvili, Gaioz: ამირანდარეჯანიანი (Amirandarejaniani). Teoksessa Baramidze, Aleksandre: ქართული ლიტერატურის ისტორია (Georgian kirjallisuuden historia), vol. II. Tbilisi: Sabchota Sakartvelo Press, 1966.

Aiheesta muualla

• მოსე ხონელი, "ამირანდარეჯანიანი" Mose Khoneli: Amirandaredžaniani.